0 Shares

NHL:n Stanley Cup -finaaleissa ollaan huippujännittävässä tilanteessa, kun sekä Boston Bruinsilla että St. Louis Bluesilla on kasassa kaksi voittoa. Blues onnistui tasoittamaan sarjan neljännessä ottelussa St. Louisin maaperällä, missä kotijoukkue antoi todellisen myrskyvaroituksen Bostonin suuntaan. Sarjan viides ottelu pelataan ensi yönä Suomen aikaa Bostonissa. (Kuva: TT)

Tämän kauden Stanley Cup -finaalit ovat jo nyt osoittautuneet positiiviseksi yllätykseksi: Bruins oli selkeä suosikki, ja sen uskottiin painelevan mestaruuteen, mutta nyt asetelmat ovat muuttuneet. Blues on ollut kahdessa pelissä parempi joukkue ja ansainnut voittonsa. Mestaria on tällä hetkellä mahdoton ennustaa.

Etenkin viime ottelu antoi Blues-leirille ison itseluottamusbuustin, kun joukkue pelasi organisoidusti pitäen Bruinsin aisoissa. Nuottipaitojen kohdalla tärkein onnistuminen tapahtui kiekottomassa viisikkopelissä, sillä joukkueen puolustuspeli lähti toimimaan aina hyökkäysalueelta alkaen. Blues paineisti aggressiivisesti ja oikea-aikaisesti kahden miehen voimin, miksi Bruinsin pelinavaus oli ajoittain todella vaivalloista. Ja kun Bruins pääsi keskialueelle, oli Bluesilla pelin alla useampi mies, miksi bostonilaiset eivät päässeet luomaan montaakaan suoraa hyökkäystä. Puolustusalueella Blues oli vahva kaksintaisteluissa niin kulmissa kuin maalin edessä, miksi Bruinsin pitkät hyökkäykset jäivät vähiin.

Lisäksi isännät pelasivat varmaa kiekollista peliä. Toisin sanoen se ei sortunut helppoihin kiekonmenetyksiin, minkä ansiosta Bruins ei päässyt tekemään riistoja ja kääntämään peliä haluamallaan tavalla.

Blues oli viisikkopelissä tyly, erinomainen ja ajoittain jopa dominoiva. Sellaisen viestin lähettäminen Bruinsin joukkueelle saattaa olla koko ottelusarjan kannalta käänteentekevä.

Toinen tärkeä viesti tuli Bluesin maalivahdilta Jordan Binningtonilta. Tulokasveskari nousi yhden heikon pelin jälkeen huippulentoon ja mahdollisti Bluesin voiton.

Huipputason pysyttävä sarjan loppuun asti

Mutta viidennen ottelun alla kysymys kuuluu, pystyykö Blues pelaamaan samalla tasolla lopuissa peleissä? Se ei ole itsestäänselvyys, sillä Bluesilla on ollut taipumusta ailahteluun. Stanley Cup -sarja on nyt paras kolmesta -tilanteessa, joten luonnollisesti taso ei saisi enää heitellä.

Ailahtelua on näkynyt koko pudotuspelikevään ajan, mutta myös finaaleissa: Bruins oli ensimmäisessä ottelussa selvästi parempi, ja Blues ei päässyt lähellekään omaa tasoaan. Toisessa ottelussa nähtiin huomattavasti parempi Blues, ja se löikin sarjan tasoihin erinomaisen esityksen päätteeksi. Kaikki kuitenkin unohtui kolmannessa ottelussa, kun Bruins poistui kaukalosta 7-2-voiton kera. Neljännessä ottelussa jäälle luisteli taas täysin eri Blues-ryhmä.

Niinpä Bluesin täytyy keskittyä etenkin yhteen asiaan: henkiseen valmiuteen. Jos se ei pysty taaskaan jatkamaan viime pelissä nähtyä loistopeliä, tulee se kokemaan uuden löylytyksen. Se on varma.

Ratkaisu syntyy erikoistilanteissa

Voisi olettaa, että Blues on oppinut virheistään ja että se tulee jatkamaan vahvoja otteitaan viidennessä ottelussa. Jos näin käy, niin silloin katseet kääntyvät erikoistilanteisiin.

Blues on jo osoittanut, että se pärjää Bruinsille viidellä viittä vastaan. Se saattaa olla jopa hieman parempi tasaviisikoin. Niinpä missourilaisryhmän täytyy pystyä pysymään pois jäähyaitiosta.

Kolmessa ensimmäisessä ottelussa se koitui isoksi ongelmaksi, sillä Blues antoi Bruinsille näissä otteluissa yhteensä 14 ylivoimatilaisuutta. Se on liian iso määrä näihin peleihin ja näin kovaa vastustajaa vastaan, sillä Bruins on ollut selvästi kevään paras ylivoimajoukkue. Se rokottikin Bluesia kuudesti ylivoimalla kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

Sinipaidat tekivät parannuksen finaalien neljännessä ottelussa, kun se antoi Bruinsille vain kaksi ylivoimatilaisuutta. Kaiken lisäksi Bluesin alivoimapeli oli aiempaa parempaa, eikä Bruins onnistunutkaan tekemään ottelussa ylivoimamaalia.

Boksista pois pysyminen ja vahva alivoima eivät kuitenkaan aina riitä. Bluesin täytyy myös keksiä, miten löytää tehot omaan ylivoimapeliinsä. Aiemmissa otteluissa se on antanut ison hyödyn Bruinsille juurikin tällä osa-alueella. Blues on saanut finaalisarjan aikana 13 ylivoimatilaisuutta, ja se on tehnyt vain yhden ylivoimamaalin. Eli joukkueen onnistumisprosentti on ollut surkea 7,7%. Bruinsin lukema on vastaavasti 37,5%.

Ylivoimapeli on se asia, jossa Bluesilla on iso potentiaali parannukseen. Näin tasaisessa sarjassa yksikin maali voi olla ratkaiseva, joten nuottipaitojen yksi elinehdoista on tehokkuuden löytäminen ylivoimaan. Mallia voisi ottaa vaikkapa Bruinsista, joka tekee ylivoimamaaleja myös suorilla hyökkäyksillä – eikä pelkästään pakkopelin seurauksena.

Sarjassa ei ole enää ennakkosuosikkia

Kuten alussa jo todettiin, tässä ottelusarjassa ei ole enää suosikkeja. Molemmat ovat näyttäneet, mihin he pystyvät parhaana päivänä, ja molemmilla on kyky mennä päätyyn asti. Kyse on siitä, kumpi on henkisesti vahvempi?

Bruinsille merkittävä tekijä on kotietu. Viides ja mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Bostonin TD Gardenissa. Se tuo automaattisesti lisäpontta Bruinsin peliin.

On myös selvää, että Bruins tulee parantamaan otteitaan viime pelistä, minkä takia ensi yön ottelusta voidaan odottaa huippujännittävää. Bluesin tasaisuusongelmat herättävät huolen, mutta missourilaiset tuskin palaavat enää ensimmäisen ja kolmannen ottelun tasolle.

Bluesin etu lepää tällä hetkellä momentumissa. Vahva viime ottelu antoi joukkueelle ison panostuksen itseluottamukseen, ja se pääsee hyvistä asetelmista viidenteen otteluun. Bruinsilla voi puolestaan olla pieni pelon tunne puserossa.

Blues saattaa saada edun myös kokoonpanojen suhteen. Bruins menetti viime ottelussa Zdeno Charan sairastuvalle, ja hänen pelaamisensa on vielä epävarmaa. Jos kapteeni ei pelaa, kokee Bruinsin alakerta jättimäisen takaiskun. Puolustuksesta oli jo ennestään pois Matt Grzelcyk. Suomalaisittain se saattaa olla mielenkiintoinen asia, sillä Charan mahdollinen poissaolo voi avata pelipaikan Urho Vaakanaiselle, joka ei ole pelannut peliäkään kevään pudotuspeleissä.

Ensi yönä nähdään, kumpi siirtyy sarjassa kuskin paikalle. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 3.00.

Kuva: TT

0 Shares