Arsenal kaipaa päävalmentajan ajatusmaailmaan sopivia pelaajia, mutta rahahanat ovat ummessa. Lupaavasti alkanut projekti uhkaa kuivua kokoon nykymenolla. (Kansikuva: TT)

22 vuotta Arsenalia valmentaneen Arsene Wengerin korvaaminen tiedettiin haastavaksi tehtäväksi, mutta Unai Emery teki lähtökohtiin nähden kelpo tulosta.

Tykkimiesten kaudesta jäi silti hapan maku. Loppukauden kompurointi maksoi top4-sijoituksen ja Chelsean tarjoilema täystyrmäys Eurooppa-liigan finaalissa vei viimeisetkin haaveet Mestarien liigasta.

Emeryä ei voi silti ristiinnaulita, sillä hän taiteili kovassa ristipaineessa. Yhtäältä hänen täytyi palauttaa joukkue nykypäivään pahasti elähtäneen Wengerin ja tämän metodien jäljiltä. Tulosta täytyi tehdä edeltäjän kasaamalla, verrattain vanhalla ja monien papereissa kärkikuusikon heikoimmalla ryhmällä.

Nurmella tämä tarkoitti taiteilua luotsin omien ajatusten ja materiaalin realiteettien välillä, mikä näkyi etenkin runsaana pelitavan säätämisenä otteluiden sisällä. Erityisen karusti realiteetit näkyivät laitapakkien loukkaantumisten myötä, kun Emery oli käytännössä pakotettu käyttämään kolmen topparin alakertaa kevätkaudella.

Emiratesilla nähtiin valonpilkahduksia, mutta yleisesti ottaen baskiluotsin debyyttikaudesta jäi sekava kuva. Tilanteenvaihdoissa, prässipelissä ja etenemisessä nähtiin hyviä aihioita, mutta kokonaisuus oli puutteellinen. Wengerin ajoilta tutut puolustuspelaamisen ongelmat olivat edelleen vahvasti läsnä ja joukkue suli taas paineen alla.

Jos Emeryn avauskaudesta voi vetää jonkun johtopäätöksen niin sen, että sikäli, kun seurajohto luottaa entiseen PSG-luotsiin, kaipaa miehistö tuuletusta.

Emeryn haikailema korkean intensiteetin aloitteellinen jalkapallo ei onnistu nykyryhmällä. Mesut Özil ei halunnut mukautua uuden luotsin prässipelaamiseen, eikä raskasjalkainen toppariosasto sovellu korkealla linjalla pelaamiseen.

Arsenal-kannattajien epäonneksi Sevillan kolmeen perättäiseen Eurooppa-liigan voittoon vuosina 2014-2016 johtanut Emery saa jatkossakin taiteilla omien ihanteiden ja materiaalin realiteettien välillä. Brittimedian arvioiden mukaan Tykkimiesten siirtobudjetti on noin 45 miljoonan punnan luokkaa. Sillä ei tee nykyfutiksessa ihmeitä.

Toki Emiratesilla voidaan kerätä lisävaroja pelaajamyynneillä, mutta esimerkiksi kallispalkkaisista ja 30 vuotta täyttäneistä Özilistä ja Henrikh Mkhitaryanista ei pääse helpolla eroon. Kaksikon lisäksi ainakin Shkodran Mustafi, Carl Jenkinson ja Mohamed Elneny joutavat siirtolistalle.

Tulijapuolelle on väläytelty Bournemouthin Ryan Fraseria ja Kiinasta takaisin Eurooppaan haikailevaa Yannick Ferreira Carrascoa. Myös Emerylle PSG:tä tuttu Thomas Meunier on yhdistetty Emiratesille, samoin tukku toppareita.

Yhteistä Arsenaliin huhutuille pelaajille on se, että he eivät edusta futismaailman kirkkainta huippua, mikä ei ole sinällään ihme. Pienen siirtokassan lisäksi pohjoislontoolaiset jäivät kolmatta vuotta putkeen Mestarien liigan ulkopuolelle.

Eikä Arsenalin oikeastaan edes kannata juosta isojen nimien perässä. Jos seura mielii takaisin huipulle täytyy sen olla linjakas, sillä se ei ole taloudellisesti esimerkiksi Manchesterin jättien tasolla.

Seuran täytyy määrittää pelillinen identiteetti ja hankkia kokonaisuuteen sopivia pelaajia. Toinen vaihtoehto on lempata Emery ja operoida pragmaattisemmin. Tällä tavalla Arsenal tuskin tavoittaa Englannin kärkeä.

Nykymenolla seura uhkaa jäädä limboon.

Idealistinen lähestyminen vaatii tuuletusta. Jos Emery ei saa resursseja haluamiinsa pelaajiin, eikä sitä kautta kykene peluuttamaan ajatustensa mukaista jalkapalloa, saattaa top4 muuttua entistä kaukaisemmaksi haaveeksi.

Raha ei ole oikotie onneen, mutta sitä Arsenal nyt kaipaa. Joukkue ei välttämättä kaipaa olennaisesti parempia pelaajia, vaan dynaamisempia ja pelinopeampia yksilöitä – sellaisia, kuten Sampdoriasta viime kesänä hankittu Lucas Torreira.

Manageri kantaa vastuun tuloksista, mutta loppu viimein suuret kysymykset Arsenalin suhteen liittyvät kirstun päällä istuvaan pääomistaja Stan Kroenkeen. Useita yhdysvaltalaisia urheiluseuroja omistava viiksivallu tulee urheilukulttuurista, jossa sportti on ennen kaikkea bisnestä. Euroopassa taas urheilullinen menestys asetetaan usein taloudellisen pärjäämisen edelle.

Pyöreät nolla euroa omia rahojaan Gunnersiin sijoittaneen Kroenken ei tietenkään ole pakko panostaa, mutta nykymenolla hänen omistuksensa arvo alkaa ennen pitkää sukeltamaan. Toistuvat Eurooppa-liigan kaudet ja jääminen entistä kauemmas Valioliigan kärjestä näkyvät väistämättä tulovirroissa – etenkin jos niin sanottu kova brexit iskee Valioliigaan.

Arsenalin takana etenkin Wolverhampton on kovassa nosteessa ja voi hyvinkin kiilata tulevina vuosina Tykkimiesten edelle, jos meno jatkuu samana.

Tykkimiehet ovatkin erikoisessa tilanteessa. Etenkin viime syksyn pitkässä tappiottomassa putkessa lupaavalta vaikuttanut Emeryn projekti uhkaa jäädä puolitiehen.

Jos Emery kykenee suuren muutosprosessin keskellä ja nykyfutiksen mittareilla pienillä panostuksilla loihtimaan tulosta, on Arsenal löytänyt todellisen kultakimpaleen Emiratesin penkin päähän.

Tehtävä saattaa kuitenkin osoittautua mahdottomaksi. Käytännössä Arsenal-managerin – oli se sitten Emery tai joku muu – täytyy ylisuorittaa resursseihin nähden jo kärkinelikkoon päästäkseen, kun kannattajat samalla haaveilevat pokaaleista.