
Valteri Filpulla, Kaapa Kakko, Jesse Pulujarvi – Miten vaikeaa suomalaisten nimien kirjoittaminen voi olla?
Tekijä
- 03.07.2019Suomi on tunnetusti erittäin haastava kieli – ja se on tullut todistettua suomalaisten NHL-pelaajien nimien kanssa. (Kansikuva: TT)
NHL:n siirtorumban ollessa kuumimmillaan suomalaisten NHL-pelaajien nimet ovat paljon otsikoissa myös Pohjois-Amerikassa. Jostain käsittämättömästä syystä pelaajien nimien oikeinkirjoitus vain vaikuttaa olevan poikkeuksellisen haastavaa paikallisille toimittajille. Suomalaiset nimet eivät ole välttämättä helpoimmasta päästä, mutta esimerkiksi Google auttaa kyllä mielellään tarvittaessa.
Vajaat 1000 ottelua NHL:ssä pelannut Valtteri Filppula siirtyi hiljattain Detroit Red Wingsiin. 35-vuotiaan pelurin nimen oikeinkirjoituksessa on kuitenkin edelleen ylitsepääsemättömiä haasteita.
Valteri Filpulla returns to Detroit. 2 Years.
— John Shannon (@JSportsnet) 1. heinäkuuta 2019
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kaapo Kakko oli yksi kevään kuumimmista nimistä kiekkomaailmassa. Väkevät otteet MM-kisoissa ennen draftia nostivat turkulaisen kaikkien huulille, mutta jopa TSN:llä oli haasteita saada kirjoitettua nuorukaisen varsin yksinkertainen nimi oikein.
?? SCORES!
Kaapa Kakko opens the scoring for Finland by beating Matt Murray on a breakaway. #IIHFWorlds ?? pic.twitter.com/a2FUaVOHMP
— TSN (@TSN_Sports) 10. toukokuuta 2019
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jesse Puljujärven NHL-ura ei ole lähtenyt toistaiseksi erityiseen liitoon eikä 21-vuotiaan hyökkääjän nimi ole piirtynyt selvästikään kaikkien toimittajien mieleen vielä. Puljujärven nimestä löytyykin mielenkiintoisia versioita.
3-3 as Jesse Pulujarvi finds a crashing Jujhar Khaira in Hellebuyck’s crease and Khaira makes no mistake. Anybody’s game late in the 2nd.
— Murat Ates (@WPGMurat) 14. joulukuuta 2018
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
With the playoff chase a distant bell, the Oilers can find out about Jesse Puljuarvi, Jujhar Khaira and others. They could use more “others” and that may come at the deadline https://t.co/UvMYAhPEmE #Oilers
— Lowetide (@Lowetide) 2. helmikuuta 2018
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Uransa parhaat pisteet viime kaudella takonut Teuvo Teräväinen on kiekkoillut Pohjois-Amerikassa jo reilut viisi vuotta. Vaikeasta sukunimestä huolimatta monilla on hieman yllättäen haasteita miehen etunimen kanssa.
“Teravainen came out of nowhere!” What a close chance by Tevo!
Watch NOW on FOX Sports Car olinas & FOX Sports GO: https://t.co/pyRahGf39w pic.twitter.com/PMPC65oq3E
— FOX Sports Carolinas (@CanesOnFSCR) 2. joulukuuta 2016
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Nimien oikeinkirjoitusta on myös tutkittu. Yle uutisoi vuonna 2014 Wall Street Journalin tutkimuksesta, jossa selvitettiin yleisimmät kirjoitusvirheet urheilijoiden nimien osalta. Listan toisella sijalla oli Miikka Kiprusoff, jonka nimi oli kirjoitettu väärin 3,2 prosentissa 35 325 artikkelista.
Jos tutkimuksen tekisi nyt, niin listalla olisi todennäköisesti huomattavasti enemmän suomalaisia korkeammilla prosenteilla.