0 Shares

Jalkapallomaailman supertähdet ovat tottuneet saamaan haluamansa eivätkä kaihda keinoja sen toteuttamiseksi. (Kansikuva: TT)

Kesälomat ovat ohi ja eurooppalaisen jalkapallon harjoitusleirit käynnistyneet. Jo lähes perinteiseen tapaan osa tähdistä on jättänyt saapumatta joukkueidensa vahvuuteen. Tällaisesta toiminnasta on muodostunut jo varsin perinteinen tapa vauhdittaa käynnissä olevia sopimusneuvotteluja toiseen seuraan. Tavasta ja sen tyylistä voi luonnollisesti olla montaa mieltä.

Tänä kesänäkin useat supertähdet ovat luistaneet velvollisuuksistaan. 

Ensin harjoituksiin jätti menemättä Atletico Madridin Antoine Griezmann, joka skippasi työnsä sunnuntaina. Ranskalaistähteä on viety huhuissa erittäin vahvasti FC Barcelonaan. Griezmann on jo ilmoittanut jättävänsä Atleticon, mutta uutta sopimusta ei ole vielä minnekään. Seuralla oli aikomuksista kenties jotain hajua, sillä se julkaisi etukäteen jopa tiedotteen, jossa vaati ranskalaista saapumaan harjoituksiin. 

Seuraavana päivänä oli Neymarin vuoro jättää ilmestymättä joukkueensa harjoituksiin. Myös PSG julkaisi asiaan liittyen lyhyen ytimekkään tiedotteen. Maailmanennätyssummalla Pariisiin siirtynyt Neymar on ollut tänä kesänä siirtohuhujen kohteena ja varsinkin paluu Barcelonaan on ollut otsikoissa. 

Torstaina Arsenalin Laurent Koscielny vei kiukuttelun astetta pidemmälle. Hän nimittäin kieltäytyi lähtemästä joukkueensa Amerikan kiertueelle mukaan. Myös Arsenal on julkaissut tähän liittyen tiedotteen. Kesästä 2010 seuraa edustanut 33-vuotias tähdännee tempullaan kollegoidensa tapaan siirtoon.

Mikähän on supertähtien seuraava temppu siirtojen vauhdittamiseksi? Sopimusvelvotteiden laiminlyönti ei ole kuitenkaan pienimmästä päästä. 

0 Shares