29 Shares

St. Louis voitti kauan kaivatun mestaruuden keväällä. Nyt seurassa jännitetään pystyykö joukkue jatkamaan samalla tasolla vai tuleeko mestaruuskrapula. NHL:ssä on todella kovia mestaruuskrapuloita. Tässä niistä muutama tunnetuin.(Kansikuva: TT)

Kova lasku juhlien jälkeen

Yksi surullisimpia ja hämmentävimpiä krapuloita on ollut Los Angeles Kingsin mestaruuskrapula. Chicagon kanssa 2010 -luvun alkupuolella dynastia -unelmia rakennellut organisaatio ei voittanut yhtään playoff -ottelua kauden 2013 -14 mestaruuden jälkeen. Jos mestaruuden jälkeinen floppivuosi tuntui pahalta, on viime vuosien kuiva kausi ollut lähes sietämätöntä Kings faneille.

Kingsin kaltainen shokki koettiin 1990 -luvulla New Jerseyn toimesta. Luotettava ja vakaa huippujoukkue Devils nappasi mestaruuden kauden 1994 -95 päätteeksi. Seuraavalla kaudella kaiken piti olla kunnossa. Mestaruuden takuumiehet Martin Brodeur, Scott Stevens ja päävalmentaja Jacques Lemaire olivat kunnossa. Joukkue kuitenkin sukelsi ja oli vasta divisioonansa kuudes. Paluu arkeen tapahtui kuitenkin jo seuraavalla kaudella. Joukkue voitti divisioonan ja selvisi playoffien toiselle kierrokselle. Seura ottikin 1999 -00 päätteeksi seuraavan mestaruuden.

Kenties vähemmän yllättävä pudotus kunniasta tapahtui Carolina Hurricanesille kauden 2006 -07 mestaruuden jälkeen. Nuori organisaatio oli yllättänyt kiekkomaailman nappaamalla mestaruuden päävalmentaja Peter Lavioletten ja kapteeni Rod Brind´Amourin johdolla. Joukkue vietti seuraavat kaksi vuotta kärsimässä mestaruuskrapulaansa ennen kuin kampesi itsensä konferenssifinaaleihin kauden 2008 -09 päätteeksi. Tämän jälkeen kuivakausi jatkui käytännössä viime kauteen asti, jolloin mestaruuskauden kapteeni Brind´Amour nousi penkin taakse ja palautti playoffit Carolinaan.

Mestaruudet joista ei koskaan selvitty

NHL:n tunnetuin kuivakausi mestaruuksien suhteen on tietenkin Toronto Maple Leafsilla. Jääkiekkoilun keskipisteeksi arvioitu kaupunki on saanut odottaa tarunhohtoisen Maple Leafsin mestaruutta jo puolen vuosisadan ajan. Kauden 1966 -67 päätteeksi tullut mestaruus piti olla vain jatkumoa. Kukaan ei voinut kuvitella kiekkohullussa Torontossa, että nykyään maailman arvokkain jääkiekkoseura ei nostelisi mestaruusviirejä kattoon vähintään muutaman vuoden välein.

Luonnollisesti Toronton kanssa on mainittava Montreal Canadiens. Nämä seurajääkiekkoilun kuninkaallista ovat ikuisia verivihollisia. Nyt ne jakavat myös mestaruuskrapulat. Siinä missä Toronto hyytyi 70 -luvulle tultaessa, Montreal porskutti vielä pitkään. Guy Lafleur, Larry Robinson, Ken Dryden ja kumppanit hallitsivat NHL:ää. 80 -luvulla meno kuitenkin hiljeni ja vuonna 1993 tullut mestaruus on toistaiseksi viimeinen. 24 Stanley Cup voittoa on upea saavutus, mutta vuoden 1993 jälkeen tullut kuivakausi on todella synkkä.

Kenties synkin kuivakausi on kuitenkin New Yorkissa. 1980-luvun alun dynastia New York Islanders Mike Bossyn ja Al Arbourin johdolla tuntui pysäyttämättömältä. Joukkue pelasi 80-luvun alussa viisi kertaa putkeen finaaleissa. Näistä neljä päättyi mestaruuteen. Tämän jälkeen seura on jäänyt 19 kertaa pudotuspelien ulkopuolelle. Päävalmentaja Arbourin siirryttyä toimiston puolelle ja Bossyn uran päätyttyä ennenaikaisesti seura ei kyennyt rakentamaan menestystä uudestaan. Yksi vierailu konferenssifinaaleissa on laiha lohtu jo 30 vuoden ikäisessä kuivakaudessa.

Toinen 80-luvun suurseura Edmonton Oilers kuuluu tähän kategoriaan. Vaikka joukkue 2000-luvun alkupuolella kykenikin haastamaan paikasta auringossa, on 2010-luku ollut tylyä. Ykkösvarauksia tulee ja menee. Menestys kiertää öljykaupungin kaukaa. Jari Kurrin, Wayne Gretzkyn ja Mark Messierin kultakausi on kaunis muisto, mutta myös hyvin kaukainen. Kaupungissa muistellaan vieläkin 80 -luvun kultaisia vuosia, eikä tulevaisuudessa näy juurikaan muutosta tähän. Mestaruuskarapula jatkunee vielä pitkään.

NHL on tässä mielessä tyly sarja. Varaustilaisuuden synty söi Montrealilta ja Torontolta lähes varmoja mestaruuksia. Palkkakatto mahdollisti pienempien seurojen nousun, kun isommat eivät pystyneet ostamaan superjoukkueita. Nämä muutokset yhdistettynä heikkoon seurajohtamiseen ovat synnyttäneet lähes legendaarisia mestaruuskrapuloita.