0 Shares

Jalkapallon ystävät saivat mieluisia tuloksia tuoreesta tutkimuksesta. (Kuva: TT)

BetVictor teki yhdessä Leedsin yliopiston biolääketieteen osaston kanssa tutkimuksen. Siinä otettiin tarkkailuun 25 Leedsin kannattajaa kolmessa joukkueen ottelussa viime kaudella: kerran valvotuissa olosuhteissa sekä kahdesti pudotuspeleissä Derbyä vastaan, kertaalleen kummallakin stadionilla. Tutkimukseen osallistujat olivat 25-62 -vuotiaita.

Tutkimuksessa seurattiin erityisesti kolmea osa-aluetta: sykettä, verenpainetta sekä mielialaa.

Tulokset olivat jalkapallon seuraajien kannalta mieluisia.

Joukkueen voittaminen johti verenpaineen alenemiseen. Lisäksi ottelun aikainen positiivinen stressi vastasi kohtalaista sykeharjoittelua. Nämä olivat positiivisia terveyshyötyjä.

Psykologisesti voitto paransi kokelaiden mielialaa 24 tunniksi, kun taas tappio johti pidempään matalampaan mielialaan. 

Myös sykkeissä oli isoa liikehdintää. Otteluiden aikana syke oli keskimäärin samalla tasolla kuin reippaalla lenkillä käydessään eli noin 20 prosenttia korkeampi kuin leposyke. Jomman kumman joukkueen maali nosti sykettä keskimäärin 20 iskua minuutissa muuhun otteluun nähden.

– Intohimoinen joukkueen kannattaminen jalkapallossa antaa sinulle kohtalaisen sykeliikuntaharjoituksen ja ottelun tuloksesta riippuen psykologisen boostin tai laskun, tohtori Andrea Utley Leedsin yliopistosta summaa.

Joten, seuraavan kerran kun kuulet katsovasi liikaa jalkapalloa, voit perustella tekemisiäsi terveydellisillä syillä. 

0 Shares