0 Shares

Tänä kesänä NHL Draftin toisella vuorolla varattu Kaapo Kakko tavoittelee tulevalla kaudella pelipaikkaa New York Rangersin ryhmässä, ja hän tulee saamaan ison mahdollisuuden manhattanilaisten riveissä. (Kuva: TT)

Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos sanoo Kakon pelaavan koko kauden NHL:ssä. Hän on ikäisekseen julmetun vahva, hän on tarpeeksi hyvä luistelija, hän on röyhkeä ja suoraviivainen ja hän on ennen kaikkea poikkeuksellisen taitava pelaaja, jolta löytyy kosolti peliälyä. Näiden ominasuuksien valossa on helppo sanoa, että Kakko on jo täysipainoinen NHL-pelaaja, vaikka ensimmäistä ottelua ei ole vielä pelattukaan.

Mielenkiintoisin kysymys on, kuinka hyvän tulokaskauden hyökkääjä tulee pelaamaan? Yleensä ottaen 18-vuotiaan pelaajan pelaaminen NHL:ssä on jo kova juttu. Jos 18-vuotias pelaaja ottaa paikan kärkikentistä ja ylittää 40 tehopisteen rajapyykin runkosarjassa, puhutaan todella kovasta tempusta. Mutta Kakon kohdalla noin 40 tehopisteen kausi olisi jopa pienoinen pettymys, sillä hänestä povataan jopa ykköskentän pelaajaa.

Rangersin pääluotsi David Quinn tulee todennäköisesti antamaan Kakolle mahdollisuuden ykköskentässä, jossa hänen kanssaan viilettävät viime kaudella 87 tehopistettä takonut Artemi Panarin ja 74 tehopistettä takonut Mika Zibanejad. Siinä paikassa onnistuminen tarkoittaisi sitä, että Kakko tekee tasaisesti tulosta, sillä tämän kaksikon rinnalla sitä tulee väkisinkin.

On myös täysin realistista odottaa, että Kakko sopii tämän tähtiduon rinnalle, sillä heidän vierelleen tarvitaan laituri, joka on vahva kulmissa, osaa lukea peliä ja on hyvä maalintekijä. Nämä kaikki ovat TPS-kasvatin vahvuuksia.

Panarinin ja Zibanejadin rinnalla onnistuminen toisi suomalaiselle paikan myös ykkösylivoimasta (toki se paikka voi tulla muutenkin). Sekä Panarin että Zibanejad pelaavat oikea käsi alhaalla, kun taas Kakko ampuu leftiltä. Silloin hänelle on pedattu paikka ylivoiman oikean laidan pyörittäjänä, ja ilman värilaseja katsoessa Kakko on Rangersin parhaimpia vaihtoehtoja tälle paikalle. Hän osaa tehdä peliä ja olla samalla laukaisu-uhka.

Hyvin paljon riippuu siitä, pystyykö Kakko käyttämään näyttöpaikkansa heti alussa. Jos pystyy, niin yli 60 tehopisteen tulokaskausi on mahdollinen.

Huonoimmassakin tapauksessa Kakko pelaa kakkos-kolmoskentässä sekä toisessa ylivoimaviisikossa. Silloinkin rinnalle löytyy laadukkaita pelaajia, kuten Chris Kreider, Pavel Butshnevits, Vladimir Namestnikov tai Ryan Strome. Heidänkin vierellään Kakko tulee tekemään vahvaa jälkeä.

Onkin helppo todeta, että Kakko tulee olemaan ensimmäisestä päivästä lähtien Rangersin avainpelaajia. 50 tehopisteen kausi on hyvä tavoite, mutta enemmänkin saattaa olla luvassa.

0 Shares