29 Shares

Viimeiset kolme kautta NHL:ssä Edmonton Oilersissa pelannut Jesse Puljujärvi tuskailee tällä hetkellä sopimustilanteensa kanssa. Pelaaja haluaa siirron pois Oilersista, joka omistaa hänen pelaajaoikeutensa, mutta öljymiesten pomoporras ei kauppaa suomalaista ilman isoa vastinetta. Ja sellaista ei ole kukaan tarjonnut. (Kuva: TT)

Puljujärvi lähti Pohjois-Amerikkaan pelaajana, joka oli saavuttanut rocktähden aseman Suomessa. Hän oli superlupaus, josta piti tulla yksi kaikkien aikojen suomalaispelaaja. Nyt jännitetään sitä, tuleeko hänestä koskaan edes kelvollista NHL-pelaajaa.

Puljujärven epäonnistumiselle on monia syitä, mutta etenkin viisi pääsyytä on helppo löytää:

1. Peliälyn puute

Puljujärvi on saanut karulla tavalla huomata NHL:ssä, että pärjääminen vaatii muutakin kuin taitoa ja nopeutta. NHL on etenkin viisaiden pelaajien sarja. Siellä pelaajan täytyy osata lukea tilanteet etukäteen ja sijoittua oikein. Muuten joutuu pihalle viisikon yhteispelistä, ja silloin loistaminen ei ole mahdollista – ellei selässä lue McDavid tai Crosby. Puljujärveltä puuttuu niin sanottua peliälyä, kykyä tunnistaa tilanteet. Siksi hän haahuilee usein pelin ulkopuolella, ja siksi onnistumiset ovat harvassa.

2. Heikko fysiikka

Puljujärvi ei ollut 18-vuotiaana missään nimessä valmis lähtemään Pohjois-Amerikkaan. Hänen fysiikkansa ei ollut lähelläkään NHL-tasoa. Tänä päivänä miehen fyysiset avut eivät ole suurin ongelma, mutta fyysinen kehitys olisi ollut täysin erilaista Euroopassa pelatessa. Jos hän olisi pelannut varausvuotensa jälkeen Kärpissä vuoden tai kaksi, olisi laituri nyt huomattavasti parempi pelaaja. Fysiikan kehittäminen Pohjois-Amerikassa on vaikeaa, koska otteluita pelataan lähestulkoon joka toinen päivä. Silloin harjoittelu on palauttavaa, miksi fyysinen kehitys on hitaampaa. Suomessa ollessaan hän olisi saanut rakentaa fyysistä puolta pitkin vuotta.

3. Itseluottamuksen puute

Edellä mainitut ongelmat johtivat heikkoihin pelisuorituksiin, jotka taas vaikuttivat nuorukaisen mentaliteettiin. Negatiivista pärinää kuului niin Suomesta kuin Kanadasta, ja se ei voi olla henkisesti helppo tilanne nuorelle miehelle, joka oli noussut Suomessa tunnetuimpien urheilijoiden joukkoon. Hän oli muutenkin täysin uudenlaisessa tilanteessa: Puljujärvi oli aina ollut joukkueensa johtopelaajia, mutta nyt yhtäkkiä mies joutui katsella otteluita katsomosta, kun kokoonpanosta ei löytynyt paikkaa. Itseluottamus meni, ja silloin pelaaja ei enää uskalla yrittää. Pohjois-Amerikan ura lähti saman tien väärille raiteille, ja se vaikuttaa häneen vieläkin.

4. Heikko kielipää

Menestymättömyyteen vaikutti myös heikko sopeutuminen uuteen maahan, kulttuuriin ja kieleen. Puljujärvi ei juuri puhunut englantia lähtiessään Pohjois-Amerikkaan, mikä vaikutti kaikkeen. Kommunikointi joukkuekaverien ja valmentajien kanssa oli vaikeaa, mikä oli kaukana optimaalisesta tilanteesta. Se aiheutti ylimääräistä stressiä ja lisäsi henkistä tuskaa.

5. Edmonton Oilers

Viimeisin, mutta yksi merkittävimmistä ongelmista on itse seura, Edmonton Oilers. Tämä seura on koitunut monille ongelmaksi. Ensinnäkin, Oilersissa ei tunnuta tietävän, miten nuorten pelaajien potentiaali kaivetaan esiin. Toiseksi, Oilers ei ole pystynyt menestymään joukkueena, milloin yksilöiden on hankala loistaa. Nuoret pelaajat joutuvat ottamaan koko ajan takkiin ja olemaan sitä kautta tulilinjalla illasta toiseen. Sekin on kaukana optimaalisesta tilanteesta – etenkin kun puhutaan nuorista pelaajista.

On selvää, että Puljujärvestä voi vielä tulla hyvän tason NHL-pelaaja. Sellainen pelaaja, joka tekee vahvaa duunia kakkos-kolmoskentässä ja kerää 40-50 tehopistettä runkosarjassa. Se vaatii kuitenkin monen asian loksahtamista paikoilleen. Yksi tärkeimmistä asioista olisi se, että hän saisi uuden alun uudessa seurassa, jossa osataan kehittää nuoria pelaajia. Onhan kyseessä vasta 21-vuotias kiekkoilijan alku.

29 Shares