9 Shares

Pitkä siirtokesä saatiin maanantaina pakettiin, kun siirtoikkuna sulkeutui Manner-Euroopassa. Ikkuna tarjoili tuttuun tapaan muhkeita megasiirtoja, mutta myös hyvin omituisia kauppoja. Ja omituisilla tarkoitetaan tässä yhteydessä todella omituisia. Esimerkiksi Mario Balotellin siirto kotikaupungin Bresciaan oli lopulta varsin looginen, samoin Wayne Rooneyn paluu Englantiin ja Derbyyn tammikuussa, sillä entinen maajoukkuekippari haluaa käynnistää valmennusuransa ja Pässit tarjosivat tähän otollisen pelaajavalmentajan roolin. Tässä on viisi erikoisinta pelaajasiirtoa. (Kansikuva: TT)

5. Chris Smalling, Manchester United -> AS Roma

Harry Maguiren ennätyshankinnan myötä ManU:lla oli liikaa keskuspuolustajia. Oli silti yllättävää, että seura päästi pitkäaikaisen luottoratsunsa Chris Smallingin menemään yli 300 United-paidassa pelatun ottelun jälkeen. Yllättävä oli myös 29-vuotiaan topparin uusi osoite: AS Roma, jonne hän siirtyi lainasopimuksella. Englantilaisten Italian valloitus ei ole ottanut viime vuosina tuulta alleen, kun sekä Ashley Cole ja Micah Richards floppasivat raskaasti saapasmaassa. Roman tuuliajolla olevaa puolustusta kokeneen Smallingin pitäisi piristää, mutta sopeutuuko enemmänkin vanhan liiton brittitopparia muistuttava englantilainen Serie A:n tarkasti organisoituihin metkuihin?

4. Nabil Fekir, Lyon -> Real Betis

Maailmanmestari Nabil Fekir oli viime kesänä viittä vaille Liverpoolin pelaaja, mutta mitä ilmeisemmin huolet kymppipaikan taiturin polvesta saivat Redsin tinkimään hinnasta ja varmalta näyttänyt 70 miljoonan euron kauppa kaatui. Vuotta myöhemmin Lyon-kippari myytiin Espanjan keskikastijoukkue Betisiin vain 20 miljoonalla eurolla. Lyon tosin sai neuvoteltua sopimukseen mukavan jälleenmyyntiprosentin ja lisämaksuja tiettyjen ehtojen täyttyessä. Hurjasti romahtanut hinta oli silti yllättävä, samoin huippupelaajana pidetyn Fekirin, 26, osoite, sillä Betis oli viime kauden La Ligassa kymmenes.

3. Asmir Begovic, Bournemouth -> Qarabag

Bosnialaiskanadalainen Asmir Begovic oli Valioliigan parhaita torjujia vielä jokunen vuosi sitten Stokessa. Kausi Chelsean penkillä kuitenkin syöksi 32-vuotiaan maalivahdin uran alamäkeen. Bournemouthissa Begovic ei torjunut odotetulla tasolla, vaan haparoi usein ja menetti viime keväänä ykköstorjujan paikkansa. Kirsikoiden tiedettiin pyrkivän eroon Begovicista, mutta harva uskoi uuden osoitteen löytyvän niinkin eksoottisesta jalkapallomaasta, kuin Azerbaidžan. Begovic siirtyi lainalle eurokentiltä tuttuun ja seitsemän edellistä liigamestaruutta vieneeseen Qarabagiin. Lainapesti pitää kokeneen torjujan Kaspianmeren rannalla ainakin vuodenvaihteeseen asti.

2. Oliver Burke, West Bromwich -> Deportivo Alaves

Oliver Burkea pidettiin muutama vuosi sitten huippulupauksena. Sähäkkää skottilaituria kuvailtiin raa’aksi talentiksi, jonka ominaisuudet olivat huippuluokkaa, mutta ymmärrys pelistä vielä puutteellinen. Nuoriin panostava Bundesliigan nousukasjoukkue RB Leipzig innostui skottilupauksesta ja pulitti 19-vuotiaasta Burkesta Nottingham Forestille peräti 15 miljoonalla euroa kesällä 2016.. Talentti ei kuitenkaan pärjännyt Saksassa ja hänet myytiin vuotta myöhemmin samalla summalla Valioliigaa tuolloin pelanneeseen West Bromwichiin. Ura tutulla kotisaarella ei kuitenkaan ole ottanut tuulta alleen ja tätä nykyä 22-vuotias Burke on hakenut vauhtia Celticistä ja jopa WBA:n reservijoukkueesta. Seuraavaksi Burke yrittää kääntää uransa La Ligan Alavesissa. Burkesta tuli tämän vuosituhannen toinen ja koko historian viides La Ligassa pelaava skotlantilainen, joten lainasiirtoa voi pitää poikkeuksellisena.

1. Shinji Kagawa, Borussia Dortmund -> Real Zaragoza

Kesän kummallisimmasta siirrosta vastasi Espanjan divaria pelaava aragonialaisseura Real Zaragoza, kun se hankki aikanaan Dortmundin intohimoisten fanien suosikiksi taannoin nousseen Shinji Kagawan riveihinsä. Kolmekymppisen pelintekijän ura on ollut viime vuodet laskussa. Viime keväänä japanilainen kävi lainalla Turkin suurseura Besiktasissa ja esiintyi varsin mallikkaasti. Olemattomaan rooliin Dortmundissa jääneen Kagawan tiedettiin tekevän lähtöä, mutta siirto Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle oli todellinen jymypaukku. Zaragoza jopa maksoi kolme miljoonaa euroa Dortmundille. Kagawalla olisi ainakin ikänsä puolesta ollut vielä jokunen huippuvuosi tankissa, joten hän mitä ilmeisemmin halusi uusia kokemuksia. Rahakkaampia jäähdyttelytarjouksia olisi takuulla löytynyt Japanin tämän vuosikymmenen parhaalle jalkapalloilijalle.

9 Shares