6 Shares

Valioliigakauden startti on ollut erittäin kiintoisa, varsinkin kun oikein minkään joukkueen pelillinen ilme ei vaikuta tai vakuuta, Liverpoolin tappiottomasta alusta huolimatta. Mutta mitä kummajaisia kärkiseurojen tilastoista löytyy? (Kuva: Robbie Stephenson/JMP/Shutterstock)


Manchester City kärsi kotonaan tappion Wolverhamptonille lukemin 0-2. Kyseinen tappio oli Pep Guardiolan ensimmäinen kotitappio ilman tehtyä maalia neljään vuoteen. Viimeksi Guardiola kärsi vastaavan kohtalon ollessaan vielä Bayern Münchenin peräsimessä vuonna 2015, kun Augsburg kävi hakemassa voiton Allianz Arenalta lukemin 0-1.

Liverpoolin Mo Salah on ollut kentällä vain kerran, kun Liverpool on hävinnyt kotonaan. Tuolloin Salah esiintyi Chelsean paidassa Liverpoolin kannalta traagisessa ottelussa, jonka Chelsea voitti 0-2 vesittäen Poolin mestaruushaaveet kaudella 2013/14.

Tottenham on hävinnyt vuoden 2019 aikana enemmän otteluita kuin Notts County, maailman vanhin ammattilaisjalkapalloseura. Spursin tappioiden määrä on 17, Notts Countyn 14. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että siinä missä Tottenham esiintyi viime kaudella Mestareiden Liigan finaalissa, Notts County tippui kokonaan jalkapalloliigasta pudottuaan League Twosta.

Tunnetusti Manchester United ei ole voittanut vieraissa otteluakaan sen jälkeen, kun Rio Ferdinand piti tv-studiossa tunteikkaan puheensa jossa mies vaati Ole Gunnar Solskjärille pysyvää sopimusta. Tällä välin Valioliigassa vierasvoittoja ovat ottaneet mm. Wolves (6), Southampton (5), Bournemouth (4), Crystal Palace (4), West Ham (4) ja jopa Newcastle (3).


Arsenal on hiipinyt jo sarjakolmoseksi, mutta Tykkimiesten vire Valioliigassa viime ja tällä kaudella on ollut hämmentävän kaksijakoinen. Unai Emeryn suojatit ovat kairanneet kotonaan 2,39 pistettä ottelua kohden, kun vierasreissuilta taas on tarttunut mukaan 1,3 pistettä per ottelu.