0 Shares

Montreal Canadiensin Joel Armia on avannut NHL-kautensa mallikkaasti. (Kuva: TT)

Laitahyökkääjä on onnistunut iskemään kauden kuudessa ottelussa tehot 3+1=4. Hyvien tehojen lisäksi Armia on pelannut kokonaisvaltaisesti vahvaa peliä, ja mikä tärkeintä, hän on pystynyt olemaan kiekon kanssa vahva.

Armia onkin saanut ison ruudun Montrealin miehistössä. Pääluotsi Claude Julien on antanut suomalaiselle niin ylivoima- kuin alivoima-aikaa. Jokaisessa pelissä! Viime ottelussa Armia kellotti kaikista joukkueen hyökkääjistä kovimman peliajan saaden eniten jääaikaa myös ylivoimalla. Lisäksi Armia on saanut pelata koko alkukauden Habsin suurimpiin tähtiin kuuluvan Jonathan Drounin kanssa, mikä on myös luottamuslause valmennukselta.

Väkisinkin tulee mieleen, että nyt jos joskus on Armian tilaisuus lunastaa täysi potentiaalinsa ja nousta NHL:ssä vakituiseksi kärkikenttien pelaajaksi, joka tuo monipuolisuuden lisäksi pöytään maaleja ja tehoja.

Jo viime kaudella nähtiin viitteitä paremmasta, kun Armia iski 57 otteluun 13 maalia ja 23 tehopistettä. Loukkaantuminen katkaisi hyvän kauden, mutta on helppo todeta, että hän pelasi sesongilla NHL-uransa parasta kiekkoa.

Nyt jos porilaislähtöinen pelaaja saa pelata terveenä, tulee hän rikkomaan kaikki ennätyksensä NHL:ssä. 20 maalin ja 40 tehopisteen rajapyykit rikkoutuvat taatusti. Potentiaali on vieläkin korkeammalla.

Viimeinkin näyttää siltä, että Armiasta voi tulla pelaaja, jota kaikki odottivat vuonna 2011, kun Buffalo Sabres varasi ässätaiturin Draftin ensimmäisellä kierroksella. Armia oli tuolloin puhdas pistelinko, joka esitti mitä upeimpia henkilökohtaisia suorituksia kiekon kanssa. Armiasta odotettiin syystäkin kovan luokan pistetykkiä Buffalon kärkikenttiin.

Pelit Pohjois-Amerikassa alkoivat kuitenkin heikosti, ja NHL alkoi näyttää kaukaiselta. Armia teki kuitenkin täyskäännöksen pelissään ja muovaantui työteliääksi pelaajaksi, joka oli vahva kulmissa ja joka oli arvokas alivoimapelaaja. Nyt jos hän pystyy tuomaan kiekolliseen peliinsä sen taituruuden ja näyttävyyden, joita aikoinaan ihasteltiin Porissa, on Canadiensilla käsissään todella laadukas kärkikenttien kameleontti. Kauden ensimmäisten otteluiden perusteella se on täysin mahdollista.

0 Shares