7 Shares

Etelä-Italian suurseura Napoli piti Mestarien liigan jatkopaikkahaaveensa elossa pelaamalla viime viikon keskiviikkona tärkeän tasapelin Valioliigaa mielin määrin dominoivan Liverpoolin vieraana. Piste oli tärkeä myös henkisesti, sillä Napoli on ollut viime viikkoina myrskyn silmässä pelaajiston ryhdyttyä avoimeen kapinaan seurapomo Aurelio De Laurentiisia vastaan. (Kansikuva: tt)

Napolin kannattajat ovat viime vuosina päässeet nauttimaan seurahistorian parhaista vuosista. Varsin pieni seura nousi hetkessä maailman huipulle 1980-luvulla muuan Diego Maradonan avulla. El Diego toi Napolille seurahistorian kaksi ensimmäistä ja toistaiseksi ainutta Italian mestaruutta. 

Maradonan aikakaudenpäätyttyä Napoli sinnitteli kymmenkunta vuotta Serie A:n alemmassa keskikastissa, mutta 2000-luvulla entinen mahtiseura romahti pahimmillaan Italian kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. 2000-luvun alkuvuosina koko seuran tulevaisuus oli vaakalaudalla, sillä Napolin talous oli romahtamispisteessä. Apuun saapui elokuvabisneksessä rikastunut persoonallinen Aurelio De Laurentiis, jonka tuomien miljoonien avulla Napoli nousi muutamassa vuodessa takaisin Serie A:han.

De Laurentiisin aikakaudella Napoli on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa Serie A:n ylempään keskikastiin. Napoli on ollut viime vuosina vakiovieras europeleissä, vaikka edellisestä mestaruudesta on kulunut jo yli 30 vuotta. Useaan otteeseen Napoli on päässyt lähelle, mutta Serie A:ta dominoiva Juventus on joka kerta vetänyt pidemmän korren.

Napoli lähti kovin odotuksin myös meneillään olevaan kauteen. Jatkuvat kakkossijat saivat riittää, sillä seura pisti kesän siirtomarkkinoilla rahaa haisemaan oikein kunnolla. Hirving Lozano ja Konstantinos Manolas olivat paperilla täydellisiä täsmähankintoja, joiden piti nostaa Napoli Juventuksen ohi Italian ykkösseuraksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä 13 pelatun kierroksen jälkeen Napoli löytyy sarjataulukosta sijalta seitsemän, peräti 15 pistettä sarjakärki Juventuksen perässä.

Napolin pohjalta takaisin huipulle nostanut Aurelio De Laurentiis on hyvä seurajohtaja, mutta kärsivällisyys ei ole tulisieluisen miehen paras ominaisuus. Hyvä esimerkki asiasta nähtiin muutama viikko sitten, kun Napoli jäi Mestarien liigan lohkovaiheen kotiottelussa tasapeliin Salzburgin kanssa. Joukkueensa esityksiin pettynyt De Laurentiis määräsi Napolin viiden päivän mittaiselle kurinpalautusleirille. 

De Laurentiis tuskin osasi odottaa sitä, että koko Napolin pelaajisto ilmoitti julkisesti vastustavansa seurapomon päätöstä. Pelaajat ilmoittivat jatkavansa kyllä harjoittelua, mutta normaalisti ennaltasovitun ohjelman mukaisesti. Napolin seuraavissa harjoituksissa nähtiinkin kunnon hulabaloo, kun sadat seuran kannattajat tulivat ilmoittamaan tyytymättömyytensä heikosti pelanneille pelaajille. Napolin kannattajakunta ei kuitenkaan ollut yhtenäinen, sillä harjoitusten yleisössä nähtiin myös pelaajistoa puolustaneita kannattajia. 

Napolin sisällissota asetti myös kokeneen päävalmentajan Carlo Ancelottin tiukan paikan eteen. Heikon alkukauden jälkeen valmentajamaailman elävä legenda on ollut avoimen potku-uhan alla, mutta Don Carlito osoitti suuruutensa saamalla joukkueen fokuksen pysymään pelillisissä asioissa. Suurena johtajana ja pelaajien rakastamana auktoriteettina tunnettu  Ancelotti vastusti Napolin seurajohdon tekosia ja asettuii julkisesti kapinaan ryhtyneiden pelaajien puolelle..

Kun suurin kohu näytti jo laantuneen päätti Napolin seurajohto läimäistä kapinoineille pelaajilleen tuntuvat sakot. Tähtipelaajat Kalidou Koulubalyn, Allanin ja Lorenzo Insignen johdolla menettivät puolet kuukauden palkastaan ja kokonaisuudessa Napoli rankaisi pelaajistoaan yli kahden ja puolen miljoonan euron sakoilla. 

Koska kyse on Italiasta, asiat harvoin ratkeavat helpoimman kautta. Näin kävi myös tällä kertaa, sillä Italian pelaajaliitto asettautui vahvasti Napolin pelaajien puolelle ilmoittamalla sakkojen olleen lainvastaiset. Pelaajaliiton johtaja, Italian entinen maajoukkuekeskikenttäpelaaja Damiano Tommassi ilmoitti liiton ryhtyvän oikeusprosessiin varmistaakseen, että Napoli kohteli pelaajiaan varmasti kaikkien yhteisten pelisääntöjen mukaisesti.

Napolin sekasortoinen tilanne on näkynyt auttamatta myös pelikentillä, sillä seura on tällä hetkellä peräti viiden ottelun voitottomassa putkessa. Mestaruushaaveet on jo haudattu, mutta Mestarien liiga-paikkaan oikeuttava neljäs sija on edelleen vain viiden pisteen päässä. Suunnan on kuitenkin käännyttävä nopeasti, mutta siihen tarjoaa mahdollisuutta varsin helppo otteluohjelma ennen joulutauon alkamista. Napoli kohtaa neljä alemman keskikastin seuraa ja voitot loppuvuoden otteluista auttaisivat varmasti kääntämään seurajohdon ja kannattajat takaisin joukkueen puolelle.

7 Shares