9 Shares

Kolme NHL-joukkuetta on vaihtanut päävalmentajaa syyskauden aikana, mutta vieläkö joku saa lähteä? (Kuva: TT)

Viimeisimpänä ovi kävi New Jersey Devilsissä, kun John Hynes pistettiin pihalle. Hänen paikkansa peri toistaiseksi apuvalmentajana toiminut Alain Nasreddine. Aiemmin potkut sai Toronto Maple Leafsin Mike Babcock, jonka tilalle astui AHL:ssä valmentanut Sheldon Keefe.

Calgary Flamesin Bill Peters on myös jättänyt seuransa, mutta hän teki sen omasta aloitteestaan jouduttuaan kohun keskelle valmennusmetodiensa takia. Flamesissa vastuuta kantaa nyt Geoff Ward, joka toimi Petersin apuvalmentajana.

Kysymys kuuluu, kuka saa lähteä seuraavana? Vai saako kukaan? Todennäköisesti tällä kaudella nähdään vielä valmentajapotkuja, ja Pelimies päätti nostaa esiin pääluotsit, jotka ovat ensimmäisinä potku-uhan alla.

Jeff Blashill, Detroit Red Wings

Blashill lienee ensimmäisenä jonossa. Detroit on uusiutumisvaiheessa, joten menestymättömyys on ymmärrettävää, mutta silti joukkueelta odotetaan paljon enemmän. Detroit on tällä hetkellä koko NHL:n jumbona. Se on päästänyt eniten ja tehnyt vähiten maaleja. Joukkue on paraikaa kymmenen ottelun tappioputkessa. Blashill on yrittänyt Detroitissa jo reilut neljä kautta, mutta suunta ei tunnu muuttuvan. Jostain syystä miehelle sorvattiin ennen kauden alkua kahden vuoden jatkopahvi, mutta siitä huolimatta potkut taitavat olla vain ajan kysymys.

Todd McLellan, Los Angeles Kings

McLellan ei ollut mieluisin valinta Kingsin pääluotsiksi, mutta seurajohto halusi kokeneen kuskin rattiin viime kauden jälkeen. McLellan ei ole pystynyt kääntämään Kingsin kelkkaa, ja hän tuskin sitä koskaan tekeekään. Tällä hetkellä joukkue majailee läntisen konferenssin viimeisenä, ja tulevaisuus ei näytä hyvältä. Kingsin organisaatiota pitäisi tuulettaa pelaajista lähtien, mutta päävalmentaja lienee ensimmäisenä tulilinjalla.

Jeremy Colliton, Chicago Blackhawks

34-vuotias Colliton luotsaa ensimmäistä täyttä kauttaan NHL:ssä, ja hänen uskotaan olevan tulevaisuuden huippuvalmentaja. Kysymys kuuluu, kuinka kauan Chicago-johto jaksaa katsella rämpimistä? Blackhawks on 2010-luvun menestysseura, mutta tällä hetkellä se ei ole lähelläkään pääsyä pudotuspeleihin. Blackhawks on läntisen konferenssin toiseksi viimeisenä vain pisteen Kingsiä edellä. Kautta ei ole vielä menetetty, sillä erot ovat vielä pieniä, mutta Colliton ei ole pystynyt tekemään odotettuja muutoksia. Joukkue on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan vain yhden. Blackhawksissa on sama tilanne kuin Kingsissä: pelaajistoon pitäisi tehdä isoja muutoksia.

Bruce Boudreau, Minnesota Wild

Boudreau luotsaa Wildia neljättä kautta, ja tällä kaudella hän on vienyt joukkueen läntisen konferenssin keskikastiin. Juuri tällä hetkellä Boudreau ei ole potku-uhan alla, mutta kun katsoo Wildin potentiaalia, niin mahdollisuudet ovat pienet. Ei olisi yllätys, jos Wild vajoaisi lopulta konferenssinsa hännille. Seura vaihtoi jo kesällä GM:ää, ja seuraavaksi on pääkäskijän vuoro. Boudreau tuskin jatkaa seurassa kovin pitkään, joten Minnesota tarkastelee jo nyt uutta tulevaisuuden päävalmentajaa.

Yllätysnimi: Peter Laviolette, Nashville Predators

Laviolette ei ole todellakaan ensimmäinen nimi, jota uhkaa potkut, mutta sen mahdollisuutta ei voi poissulkea. Laviolette on tehnyt hyvää työtä runkosarjassa, mutta hän ei ole pystynyt viemään Predatorsia menestykseen kevään tosipeleissä. Tämä kausi on sujunut heikommin, ja etenkin viime aikojen otteet ovat olleet surkeita. Predators kärsi marraskuussa jopa kuuden ottelun tappioputken, jonka aikana se päästi peräti 30 maalia. Se kertoi jonkin olevan pielessä. Laviolette sai täksi kaudeksi loistavan pelaajanipun, jonka piti olla parempi kuin aikaisemmat miehistöt, mutta silti tulokset ovat olleet huonompia. Preds on tällä hetkellä läntisen konferenssin 12:s, ja jos tulokset eivät ala kehittyä joulukuun aikana, saattaa Laviolette olla vuodenvaihteen jälkeen liipaisimella.

9 Shares