
Kuka on Bundesliigan kallein pelaaja, ken on pitänyt maalinsa useimmin puhtaana – 10 mielenkiintoisinta Bundesliiga-faktaa vuosien varrelta
Tekijä
- 12.12.2019Saksan Bundesliigaa on tahkottu jo 56 vuotta ja sinä aikana sarjassa on nähty mitä ihmeellisimpiä ja toinen toistaan kovempia faktoja ja ennätyksiä. Kokosimme tähän artikkeliin mielenkiintoisimpia sattumuksia vuosien varrelta. (Kuva: TT)
1. Ensimmäinen Bundesliiga-mestari:
Saksan mestaruudesta on pelattu jo vuodesta 1903 saakka, mutta Bundesliiga-formaatti näki päivänvalon vasta kaudella 1963-1964. Historian ensimmäiseksi Bundesliigan mestariksi kruunattiin kauden päätteeki 1.FC Köln.
2. Suurin Bundesliiga-seuran maksama siirtosumma
Bundesliigan kaikkien aikojen siirtoennätys tehtiin menneenä kesänä, kun ranskalaispuolustaja Lucas Hernandez siirtyi Bayern Müncheniin. Baijerilaisjätti maksoi Atletico Madridille muhkean 80 miljoonan euron siirtokorvauksen ranskalaispuolustajan palveluksista, mikä oli poikkeuksellisen kova summa verrattain maltillisista siirtosummista tunnetussa sarjassa.
3. Suurin katsojamäärä ottelussa
Jopa 88 075 ihmistä todisti Hertha Berlinin ja Kölnin välistä sarjaottelua vuonna 1969 Berliinin Olympiastadionilla. Kyseessä on tähän päivään mennessä kovin noteraaus koko sarjassa.
Sen sijaan isoin katsojakeskiarvo nähtiin kaudella 2011-2012, jolloin Bundesliigan otteluissa kävi keskimäärin jopa 45 116 katsojaa per ottelu.
4. Maalirikkain ottelu
Bundesliiga-historian maalirikkaimmassa kamppailussa on tehty yhteensä 12 maalia. Tällaisia otteluita on kaiken kaikkiaan viisi. Merkillepantavaa on se tosiasis, että Dortmund esiintyy tässä tilastossa jopa neljään otteeseen:
- Dortmund-Kaiserslautern: 9-3 (1963-1964)
- Bayern München-Dortmund: 11-1 (1971-1972)
- Köln-Tennis Borussia Berlin: 8-4 (1976-1977)
- Mönchengladbach-Dortmund: 12-0 (1977-1978)
- Dortmund-Arminia Bielefeld: 11-1 (1982-1983)
5. Eniten varoituksia saanut pelaaja
Stefan Effenbergillä on kunnia kantaa eniten varoituksia keränneen pelaajan viittaa harteillaan. Vaalea saksalainen otti pelaamissaan Bundesliiga-kamppailussaan jopa 121 varoitusta (118 keltaista korttia ja kolme suoraa punaista korttia). Effenbergin taistelutahtoa Bundesliiga-vuosien aikana pääsivät ihailemaan hänen edustamansa Bayern Münchenin, Mönchengladbachin ja Wolfsburgin kannattajat.
6. Pisimmän etäisyyden päästä lauottu maali
Paderbornin Moritz Stoppelkamp teki elämänsä maalin kotiottelussa Hannoveria vastaan. Keskikenttämies tykitti maalin oman rangaistusalueen tuntumasta 82 metristä vastustajan maalin perukoille syksyllä 2014.
7. Eniten nollapelejä
Entinen Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen luottomaalivahti Oliver Kahn pitää nimissään Bundesliigan pisintä nollapeliennätystä. Kahn piti maalinsa tyystin koskemattomana 196 kertaa 557 Bundesliiga-pelin aikana.
8. Pisin aika päästämättä maalia
Entinen Stuttgart-maalivahti Timo Hildebrand piti maalinsa koskemattomana yhteensä hurjat 884 minuuttia. Kunnioitettava putki alkoi kauden 2002-2003 toiseksi viimeisellä kierroksella ja jatkui aina 2003-2004 kauden yhdeksännelle sarjakierrokselle asti.
9. Eniten maaleja tehnyt maalivahti
Hans-Jörg Butt tunnettiin mainiona maalivahtina, mutta lähes yhtä hyvä hän oli laukomaan rankkareita. Saksalaiskassari iski uransa aikana massiiviset 26 Bundesliiga-maalia. Jokainen näistä syntyi 11 metristä pilkulta. Butt onkin ylivoimaisesti eniten maaleja sarjassa tehnyt maalivahti.
10. Eniten tehtyjä maaleja Bundesliigassa
Gerd Müller on kaikkien aikojen paras maalintekijä Bundesliigan historiassa. ”Der Bomber” teki urallaaan huikeat 365 maalia. Hän pitää nimissään myös yhden kauden maaliennätystä. Kaudella 1971-1972 Müller paukutti FC Bayernin riveissä poskettomat 40 sarjamaalia.