0 Shares

Dallas Starsin toisen kauden puolustaja Miro Heiskanen on noussut NHL-puolustajien eliittiin. (Kuva: TT)

Heiskaselta odotettiinkin nousua uudelle tasolle, mutta monikaan ei uskaltanut odottaa näin vahvaa tekemistä 20-vuotiaalta nuorukaiselta.

Heiskanen on ollut Starsin paras puolustaja hyökkäyspäässä, ja hän on ollut myös kokonaisvaltaisesti dallasilaisten alakerran tärkein palanen. On selvää, että Heiskanen on tänä päivänä jo eliittipuolustaja NHL:ssä.

Tilatojenkin valossa Heiskanen pelaa upealla tasolla. Tähän mennessä miehellä on koossa 21 tehopistettä 32 ottelussa, joten hän on tehnyt ottelua kohden 0.66 pistettä. Tahti tuskin tippuu paljoakaan kauden aikana, joten on todennäköistä, että Heiskanen ylittää jo tällä kaudella 50 tehopisteen rajapyykin. Kunhan hän vain pysyy terveenä. Nykytahdilla Heiskanen tekisi täyden runkosarjan aikana 54 tehopistettä.

Jo pelkästään 40 tehopisteen ylittäminen on erinomainen saavutus puolustajalta. Varsinkin kun puhutaan 20-vuotiaasta pelaajasta. 50 tehopisteen ylitys olisi jo maaginen suoritus, sillä siihen on pystynyt NHL:n historiassa vain kuusi suomalaispakkia: Reijo Ruotsalainen, Risto Siltanen, Pekka Rautakallio, Kimmo Timonen, Teppo Numminen ja Jyrki Lumme.

Viimeksi kun suomalaispuolustaja ylitti 50 tehopisteen rajan, elettiin vuotta 2007, jolloin Timonen takoi 55 tehopistettä. Sekin jo kertoo, kuinka harvinaista herkkua rajapyykin saavuttaminen on suomalaisille.

Tuohon listaan pääseminen 20-vuotiaana olisi todella poikkeuksellinen temppu. Yksikään suomalaispuolustaja ei ole ylittänyt edes 40 tehopisteen rajaa alle 21-vuotiaana. Lähimpänä sitä on ollut Hannu Virta, joka tehtaili 37 tehopistettä kaudella 1982-83.

Sekin täytyy ottaa vielä huomioon, että Heiskasen tahti saattaa sen kuin kiihtyä. Stars pelasi alkukauden surkeasti, mutta siitä huolimatta Heiskanen teki hyvää jälkeä. Nyt kun joukkueen peli on mennyt uomiinsa, on Heiskasenkin todennäköisyydet pisteen tekoon kasvaneet. Esimerkiksi viimeisessä neljässä ottelussa hän on tehnyt neljä tehopistettä.

Tämän myötä ei olisi enää yllätys, jos Heiskanen saavuttaisi jopa 60 tehopisteen rajan. Siihen ovat pystyneet suomalaisista vain Rocky Rautakallio, Reksa Ruotsalainen ja Rike Siltanen.

0 Shares