
Cristiano Ronaldo on voittanut järjettömän kasan palkintoja, mutta supertähti osasi nimetä empimättä selkeästi merkittävimmän. (Kansikuva: TT)
34-vuotiaalle pelaajalle on kertynyt niin paljon pokaaleja, että hän on perustanut Madeiralle jopa museon niitä varten.
Ronaldo on voittanut muuna muassa:
- Kolmesti Valioliigan mestaruuden
- Kahdesti La Ligan mestaruuden
- Kertaalleen Serie A:n mestaruuden
- Viidesti Mestarien liigan
- Kahdeksan erilaista Cup-mestaruutta
Henkilökohtaisia palkintoja on kertynyt vieläkin enemmän. Portugalilainen on valittu muun muassa viidesti maailman parhaaksi pelaajaksi sekä 13 kertaa UEFA:n vuoden joukkueeseen.
Näistä mikään ei nouse kuitenkaan Ronaldolle merkittävimmäksi pystiksi, vaan se ykkönen on maajoukkuepaidasta.
– Euroopan mestaruus Portugalin kanssa oli merkittävin palkinto, jonka olen toistaiseksi voittanut. Se oli uskomaton ja unohtumaton ilta: itkin, nauroin, kärsin, huusin ja humalluin, Ronaldo kertoi DAZN:n haastattelussa Goalin mukaan.
Ronaldo ei tunnetusti juo alkoholia, mutta tuona päivänä tilanne vaati lasillisen.
– Itkin niin paljon, että olin kuivunut pelin jälkeen, join lasin shampanjaa ja muistin välittömästi, että en koskaan juo. Mutta päivä oli todella erityinen, se oli tärkein palkinto koskaan.
Portugali kaatoi vuoden 2016 loppuottelussa kotijoukkue Ranskan lukemin 1-0, kun Eder iski ratkaisun jatkoajalla. Maajoukkueen kapteeni ja kaikkien aikojen paras maalintekijä Ronaldo joutui tulemaan vaihtoon loukkaantumisen takia jo 25 minuutin kohdalla. Hän kuitenkin eläytyi peliin täysillä vaihtopenkillä ja nousi tämän myötä yhdeksi ottelun hahmoista.