0 Shares

Jos kaikki menee suunnitellusti, hypätään Lahdessa tulevana viikonloppuna kaikkien aikojen tuhannes mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Juhlakisojen kunniaksi päätimme listata kaikkien aikojen viisi eniten osakilpailuvoittoja napannutta mieshyppääjää. (Kansikuva: AOP)

5) Kamil Stoch, 35 voittoa

Puola on täysin mäkihyppyhullu urheilumaa. Mäkihyppääjät ovat urheiluhullussa maassa jalkapalloilijoiden veroisia supertähtiä ja ympäri Eurooppaa järjestettäviin kisoihin matkaa tuhansittain puolalaisia kannustamaan maan hyppyhirmuja huippusuorituksiin. Yksi maan historian parhaista, ellei jopa paras, mäkihyppääjä on yhä huipulla hyppäävä 32-vuotias Kamil Stoch, joka on komealla urallaan napannut 35 yksittäistä osakilpailuvoittoa. Stochin meriitit eivät jää pelkästään maailmancup-menestykseen, sillä zakopanelainen ponnistusihme on kolminkertainen Olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari. Stoch on myös Sven Hannawaldin ja Ryoyu Kobayashin ohella historian kolmas hyppääjä, joka on pystynyt voittamaan samalla mäkiviikolla kaikki neljä yksittäistä osakilpailua. Stoch teki kyseisen legendaarisen tempun kaudella 2017-2018.

4) Janne Ahonen, 36 voittoa

Suomen oman kuningaskotkan Janne Ahosen ura hakee vertaistaan. Superlupaava nuorukainen debytoi maailmancup-tasolla vuonna 1993 vasta 15-vuotiaana ja uransa ensimmäistä osakilpailuvoittoa lahtelainen juhli seuraavana vuonna 16 vuoden kypsässä iässä. Ahosen ura huipulla oli hurjan pitkä, sillä viimeisen hyppynsä huipputasolla lahtelainen polkaisi kauden 2017-2018 päätteeksi. Kuningaskotka on kaikkien aikojen menestyinen urheilija mäkiviikolla viidellä voitolla ja maailmanmestaruuskisoista Ahonen keräsi urallaan peräti kymmenen mitalia. Ahonen voitti urallaan melkein kaiken mahdollisen, mutta yksi jäi puuttumaan, nimittäin henkilökohtainen Olympiamitali. Kuningaskotka sijoittui urallaan Olympialaisissa kolme kertaa neljänneksi ja juhli kahdesti joukkuemäen hopeamitalia.

3) Adam Małysz, 39 voittoa

Kamil Stoch lienee Puolan tämän hetken suurin tähti, mutta maan mäkihyppybuumin käynnisti legendaarinen viiksiniekka Adam Malysz, joka nousi mäkimaailman huipulle nuorena miehenä 1990-luvun puolessa välissä. Parhaat vuotensa Małysz kilpaili 2000-luvun alussa, jolloin hän pääsi juhlimaan neljää kokonaiscupin voittoa, neljää maailmanmestaruutta ja neljää Olympiamitalia. Małyszista tuli menestyksensä myötä Puolan ylivoimaisesti suosituin yksilöurheilija, joka ei voinut mennä edes ruokakauppaan ilman täydellisen sekasorron aikaansaamista. Malysz lopettu komean uransa vuonna 2011 ja nykyään hän työskentelee Puolan hiihtoliiton johtoportaassa.

2) Matti Nykänen, 46 voittoa

Legendaarista kansansankaria Matti Nykästä pidetään syystä kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjä. Nykänen nousi kaikkien tuntemaksi supertähdeksi Oslon vuoden 1982 MM-kisoissa, jolloin hän hyppäsi sankasta sumusta muistettavassa kilpailussa maailmanmestariksi. Vuoden 1982 kisoista alkoi ennennäkemätön putki, jonka aikana Jyväskylän pomppuihme voitti käytännössä kaiken mahdollisen useaan otteeseen. Nykäsestä tuli mäkihyppyhistorian ensimmäinen urheilija, joka onnistui voittamaan viisi suurinta mäkihypyn saavutusta vähintään kerran henkilökohtaisella tasolla; olympiakullan, maailmanmestaruuden, lentomäen maailmanmestaruuden, maailmancupin- ja mäkiviikon kokonaisvoiton. Kaiken kaikkiaan Nykänen voitti peräti yhdeksän arvokisojen kultamitalia, mitä saavutusta kukaan toinen hyppääjä ei ole onnistunut tekemään.

1) Gregor Schlierenzauer, 53 voittoa

Kaikkien aikojen eniten maailmancupin osakilpailuvoittoja on voittanut Itävallan nimihirviö Gregor Schlierenzauer. ”Schlieri” oli todellinen teini-ihme, sillä hän nappasi uransa ensimmäiset voitot jo 16-vuotiaana nuorukaisena. Kolmekymppisenä jo uransa ehtoopuolella oleva Innsbruckin kasvatti on voittanut urallaan käsittämättömät 16 arvokisamitalia, joskin henkilökohtaisista kisoisssa Schlierenzauer on juhlinut vain kerran, Oslon vuoden 2011 MM-kisojen suurmäessä. Schlierenzauer jatkaa yhä huippu-uraansa, vaikka edellisestä osakilpailuvoitosta on jo yli viisi vuotta aikaa. Vaikeiden vuosien jälkeen itävaltalainen on tekemässä hiljalleen paluuta huipulle, sillä tällä kaudella mies on sijoittunut kolmesti kymmenen parhaan joukkoon.

0 Shares