
Yhdeksän vuoden takaisista kultamitaleista suurin osa pelaa vielä, mutta osa on siirtynyt muihin tehtäviin jääkiekon parissa.
Perkasimme aiemmin läpi vuoden 1995 kultaleijonien kuulumiset. Pääset artikkeliin kiinni tästä.
Nyt suurennuslasin alla ovat historian toiset kultamitalistit. Valtaosa pelaajista kiekkoilee edelleen, osa on lopettanut ja siirtynyt muihin työtehtäviin, kun taas pieni osa ei ole enää lätkän parissa tekemisissä.
Kevään 2011 kultaleijonat: mitä heille kuuluu nyt?
Maalivahdit
Niko Hovinen
Kiekkokiertolainen on pelannut kevään 2011 jälkeen peräti 15 eri joukkueessa peräti kahdeksassa eri maassa. Siirtyi kesken viime kauden Sportiin, jonne kotiutui hyvin. Jatkaa Vaasassa ensi kaudella.
Teemu Lassila
Ura oli huipussaan 2011 kisojen jälkeen. Viihtynyt varsinkin ulkomailla: kolme edellistä kautta sujui Slovakiassa ja Tshekissä. Kaksi viime kauta EBEL-sarjassa Orli Znojmon veskarina. Täyttyi juuri 37 vuotta.
Petri Vehanen
2018 päättyneen uran neljä viimeistä kautta sujuivat Berliinissä. Paita on noussut jo Äijänsuon kattoon. Aloitti heti Lukon maalivahtiavalmentajana. Viime kaudella vastuulla Liiga sekä A-nuoret.
Puolustajat
Topi Jaakola
Konkarin viime vuodet ovat olleet haastavia. Koko 2010-luvun Euroopan huipulla pelannut pakki pelasi kaudella 2018-19 vain yhden pelin TPS:n paidassa. Viime kausi oli tasaisempi, mutta Pelicans kyykkäsi joukkueena. Kausi päättyi Sveitsissä.
Lasse Kukkonen
Iki-Kärppä on pelannut Oulussa seitsemän kautta putkeen. Päättynyt kausi oli astetta haastavampi kuin aikaisemmin, mutta Kukkolasse suorittaa silti totutun varmasti. 38-vuotiaan konkarin tulevaisuus on vielä auki.
Sami Lepistö
35-vutia Lepistö on pelannut KHL:ssä kahdeksan kautta putkeen. Kolme edellistä erinomaisella menestyksellä Jokereissa joukkueen kapteenistossa.
Janne Niskala
Ura päättyi Lukon kapteenina 2018-19. Viisi viimeistä kautta sujuivat Raumalla. 38-vuotias Niskala oli viime kaudella Lukon A-nuorten apuvalmentaja.
Pasi Puistola
Peliuran kolme viimeisintä kautta olivat haastavia. Puistola ripustikin luistimet naulaan Lahdessa vietetyn kauden jälkeen keväällä 2017. Toimi Tapparan videovalmentajana 2018-20. Ensi kaudella 41-vuotias Puistola työskentelee Tapparan apuvalmentajana.
Anssi Salmela
Salmela viihtyy ilmeisen hyvin maailmalla: hän on kiekkoillut edellisen kerran Suomessa kaudella 2007-08. Tämän jälkeen hän on pelannut peräti kuudessa eri maassa. Eniten pelejä on kertynyt SHL:ssä: 142 kappaletta. Edelliset kaksi kautta Sveitsin pääsarjassa. 35-vuotiaan pakin ensi kausi avoin.
Jyrki Välivaara
Peliura päättyi JYPin paidassa 2013-14. Tämän jälkeen toiminut urheiluvälinemyyjänä pari vuotta sekä nyt reilun vuoden vakuutusmyyjänä.
Ossi Väänänen
Jokeri-legendan pelaajaura päättyi kuuteen Helsingissä vietetyn kauden putkeen keväällä 2016. Toiminut sittemmin Viasatin asiantuntijana.
Hyökkääjät
Juhamatti Aaltonen
Kiekkokiertolaisen elämä on jatkunut. Viiteen edelliseen kauteen seitsemän eri seuraa. Viime kausi alkoi Pelicansissa, mutta päättyi Kärpissä. Ikää mittarissa 34 vuotta.
Mikael Granlund
28-vuotias kiekkoilija pelaa uransa parhaita vuosia. Kuluva kausi Nashvillessa alkoi vaisusti, mutta otteet paranivat, kunnes korona puuttui peliin. 63 ottelun saldona tehot 17+13. Diili päättyy tähän kauteen.
Jarkko Immonen
Ikinuori Immonen on pelannut JYPissä kolme edellistä kautta ja takonut näiden aikana 141 pinnaa. Viime sesongilla 37-vuotias sentteri tykitti 21 maalia. Sopimus JYPin kanssa kattaa ensi kauden.
Jesse Joensuu
32-vuotias Joensuu on kotiutunut Helsinkiin hyvin: edelliset viisi kautta ovat sujuneet KHL-Jokereiden matkassa varsin mukavalla menestyksellä. Nykyinen diili päättyi tähän kauteen, mutta jatko KHL:ssä vaikuttaisi luonnolliselta.
Niko Kapanen
Kapanen päätti merkittävän pelaajauransa kasvattajaseuransa HPK:n kipparina kauteen 2016-17. Ei ole sittemmin työskennellyt jääkiekon parissa.
Mikko Koivu
1028 ottelun Wild-legendan viime kaudet ovat olleet haastavia. Kuluvalla kaudella 55 ottelua kerryttivät vain 21 tehopistettä. Kyseessä on sama pistemäärä kuin miehen ensimmäisellä NHL-kaudella 2005-06 64 pelissä. Sopimus päättyy tähän kauteen, jatko iso kysymysmerkki. Ikää on mittarissa jo 37 vuotta.
Leo Komarov
33-vuotias Komarov kiekkoilee kuudetta kautta putkeen NHL:ssä. Nyt on käynnissä toinen sesonki Islandersissa. 48 pelin saldona on tehot 4+10. Sopimusta on jäljellä vielä kaksi kautta.
Janne Lahti
Pitkä pelaajaura päättyi rikkonaiseen kauteen 2018-19. Nykyään 37-vuotias Lahti työskentelee tatuointiartistina ja harrastaa paljon musiikkia.
Jani Lajunen
29-vuotias Lajunen on asettunut Sveitsiin. Kolme edellistä kautta ovat sujuneet mukavasti Luganossa ja hyökkääjä jatkaa seurassa vielä ensi kaudellakin.
Petteri Nokelainen
Loukkaantumiset sotkivat uran viimeiset kaudet. Peliura päättyi jo 30-vuotiaana kasvattajaseurassa SaiPassa 2015-16. Toiminut sittemmin muun muassa asiantuntijana MTV:llä.
Janne Pesonen
37-vuotias konkari palasi 11 kauden tauon jälkeen Kärppiin. Sesonki meni kuitenkin pipariksi loukkaantumisten takia: 27 pelin tuloksena tehot 6+9. Jatko avoin.
Antti Pihlström
Pihlströmistä on muodostunut eräs KHL-Jokereiden kulmakivistä: Helsingissä on sujunut edelliset 3,5 kautta. Diili kattaa vielä tulevan sesongin.
Mika Pyörälä
38-vuotias Pyörälä paranee vanhetessaan. Viime kausi oli käsitämättömän kova Kärpissä: 51 peliä tehoin 20+25. Tehotilasto peräti 35 pykälää plussalla. Hyökkääjän sopimus jatkuu vielä ensi kaudella.
Tuomo Ruutu
Ruudun ura päättyi Davosin paidassa 2016-17. 735 NHL-pelin mies kärsi urallaan valitettavan paljon loukkaantumisista. Toiminut kaksi edellistä kautta nuorten maajoukkueen apuvalmentajana. Viime kaudella Ruutu aloitti New York Rangersin nuorten pelaajien kehitysvalmentajana.