0 Shares

Nyt laitetaan nippuun ne pelaajat, jotka vetävät itsessään katsojia lehtereille. (Kuva: AOP)

>>> Betsaa Änäriä ja voita 500 euron lahjakortti – tsekkaa ohjeet tästä <<<

Haussa ei siis ole parasta pelaajaa, vaan nyt puhutaan viihdyttävyydestä. Ne pelaajat, jotka ovat tarjoilleet kotikatsomoihin jotain erityistä.

Osa pelaajista on viihtynyt Liigassa pidempään, osa lyhyemmän pätkän. Pitkä ajanjakso on tässä listauksessa toki plussaa.

Joten tässä mielestämme Liigan viihdyttävimmät pelaajat 2000-luvulla, olkaa hyvä. Koska viihdyttävyyttä ei voi mitata, niin kyseessä on täysin mielivaltainen näkemys.

TOP 10: Liigan 2000-luvun viihdyttävimmät pelaajat

10. Ari Vallin

Ari Vallin ei kuulunut kaikista taitavimpien pelaajien joukkoon, mutta viihdyttää hän kyllä osasi. Tästä saatiin viitteitä erityisesti uran loppupuolella. Sanavalmis pakki osasi oli toki myös erinomainen pelaajana: tuloksena kuusi mestaruutta – ja kaikki 2000-luvulla.

9. Shayne Toporowski

Shayne Toporowski täyttää hyvin ”hampaattoman kanadalaisen” määritelmän. Toporowskin ollessa jäällä sattui ja tapahtui, niin hyvässä kuin pahassa. 464 Liiga-pelin saldona oli 320 tehopistettä ja 938 jäähyminuuttia. 

8. Mathew Maione

Majoneesi-Matti kävi häikäisemässä Kuopiossa 2017-18. Käsittämätöntä dominointi viivamiehen paikalla ja tuloksena puolustajien pistepörssin voitto tehoin 15+24 sekä valinta sarjan viihdyttävämmäksi pelaajaksi. Maione ei jättänyt koskaan kylmäksi eikä ikinä voinut tietää mitä kanadalainen kentällä tekee.

7. Justin Hodgman

Justin Hodgman erottui aina kaukalossa. Yleensä hyvässä, mutta toisinaan pahassakin. 59 pelissä Pelicansin paidassa kertyi erinomaiset tehot 14+39 ja kanadalainen oli iso tekijä, kun lahtelaiset selvittivät tiensä aina finaaleihin asti. Hodgman ei kaihtanut toisinaan likaisiempiakin keinoja ja jäähyjä kertyikin 123 minuutin edestä.  

6. Glen Metropolit

Ehdottomasti sarjan kaikkien aikojen parhaita ulkomaalaisia, vaikka viihtyikin Suomessa vain kahden kauden ajan. 106 pelin tuloksena oli erinomaiset 97 pistettä. Loistavasti luisteleva pelaaja omasi erinomaisen pelisilmän, mikä oli vastustajien kannalta tuhoisa yhdistelmä. Pääsikin pian tämän jälkeen pelaamaan neljä kautta NHL:ssä. 

Metropolit pelasi Jokereissa 2003-05. Peliura päättyi kauteen 2016-17 Italiassa Bolzanossa. (Kuva: AOP)

5. Ben Eaves

Odotukset eivät olleet huipussaan, kun Eaves saapui Suomeen 2007-08 jätettyään edellisen kauden pelaamatta ja tätä edeltävällä sesongillakin pelejkä kertyi vain viisi.

Vielä mitä. Eaves oli äärimmäisen loistava pelimies. Varsinkin 2008-09 pudotuspelit jäivät historiaan. Amerikkalainen saalisti tuolloin 14 pelissä peräti tehot 4+20. Tämä on edelleen Liigan kovin lukema, vaikka Joonas Kemppainen sivusikin sitä 2014-15.

Eavesia oli vaikea vihata. Harmi, että loukkaantumiset jarruttivat miehen uraa valtavasti. 

4. Jori Lehterä

Jori Lehterä pelasi SM-liigan niin sanotusti läpi kolmen Tappara-kauden aikana. Tämän ajanjakson tehot kausittain olivat 42, 47 ja 69. Varsinkin viimeisimmän kauden kaltaista dominointia harvemmin näkee Liigassa. Kiekollisesti äärimmäisen taitava hyökkääjä teki kaukalossa aivan mitä halusi ja muut yrittivät kestää kyydissä.

3. Ville Leino

Ville Leino ja kokovalkoiset luistimet. Lähestulkoon näillä aukeasi jo paikka listalla.

No, olihan nykyinen vaatemoguli aivan ylikylän ukko pelitaidoiltaankin Liigaan. 

Leinon dominointi alkoi Kerhossa kaudella 2005-06. Tuolloin kahdella peräkkäisellä kaudella kertyi 83 pistettä.

Todellinen läpimurto tuli seuraavalla kaudella Jokereissa. 55 matsia, 28 maalia ja 49 syöttöä. Yhteensä 77 pinnaa.

Todellinen vanhan liiton taituri, joka teki kaukalossa aivan mitä halusi. Pelkkää dominointia illasta toiseen.

2. Erik Karlsson

Erik Karlsson kävi työsulkukaudella 2012-13 näyttämässä Jokereissa, että miten helppo peli jääkiekko oikein on. 

Edeltävällä kaudella 78 pistettä NHL:ssä takonut puolustaja määritti dominoinnille uuden arvon.

Ruotsalainen teki kaukalossa aivan mitä halusi. Jos Karlsson halusi kuljettaa kiekon vastustajan alueelle, niin hän teki sen. Kukaan ei pystynyt estämään, vaikka kovasti vastustajat yrittivätkin.

30 matsin saldona tehot 9+25. Karlsson pelasi vain puolikkaan kauden, mutta voitti puolustajien pistepörssin.

Harvemmin 30 pelillä pääsee vuosituhannen pelaajien joukkoon, mutta niin ylivoimainen Karlsson oli, että paikka on enemmän kuin ansaittu.

1. Juhamatti Aaltonen

Eihän listan piikkipaikalla voi olla kukaan muu kuin Juhis.

Aaltonen on hyvä pellaamaan peliä nimeltä jääkiekko. Ainakin kun sille päälle sattuu. Aina näitä päiviä ei ole. 

431 peliä Liigassa tahkonnut laituri on viihdyttänyt sarjan katsojia valtavasti. Aina kun Aaltonen on jäällä, niin jotain tapahtuu.

Toisinaan tuloksena on mestaruuden ratkaiseva maali, toisinaan helppo takaisku omaan päätyyn. 

Aaltosesta tavallaan tietää mitä saa, tavallaan ei tiedä. Hän on äärimmäisen taitava kiekkoilija, joka tekee poikkeuksellisia ratkaisuja kentällä. Tämä tekee hänestä arvaamattoman ja samalla viihdyttävän. 

Pelimies isolla Peellä. Ja sitä tämä sivusto arvostaa. 

>>> Muista osallistua kilpailuun pelimies.comin Facebook-sivulla – voit voittaa haluamasi pelipaidan <<<

Tagit liiga
0 Shares