
Liigasta on perinteisesti lähtenyt kirkkaimmat helmet aina NHL:ään kaudeksi. Näin tapahtunee luultavasti myös ensi kaudelle. Eri asia on, että kuinka moni pystyy raivaamaan paikan sitten NHL.n puolelta. (Kuva: AOP)
Liiga on profiloitunut erinomaiseksi sarjaksi kehittyä. Monet kotimaiset pelaajat ottivatkin valtavan isoja kehitysaskeleita kauden aikana.
Kenellä kotimaisilla viime kauden Liiga-pelaajilla olisi sitten potentiaalia pelata NHL:ssä kaudella? Tässä viisi potentiaalisinta nimeä.
5. Lauri Pajuniemi, TPS
Päättynyt kausi oli Pajuniemelle todellinen läpimurto, jota seurattiin New Yorkin päädyssä varmasti innoissaan. TPS-kasvatti on Rangersin 5. kierroksen varaus kesältä 2018.
20-vuotias laituri viimeisteli päättyneellä sesongilla 49 pelissä tehot 26+14. Kahdella aiemmalla kaudella 76 peliä tuottivat yhteensä tehot 7+13.
Pajuniemi omaa erinomaisen laukauksen, jolla hän teki tuhojaan jo viime kaudella Liigassa. Rangers haluaa varmasti katsastaa varauksensa potentiaalin jossain vaiheessa. Seuraava kausi voi kuitenkin tulla turhan nopeasti vastaan, vaikka treenileireillä kaikki onkin mahdollista.
4. Jesse Puljujärvi, Kärpät
Puljujärven tie nousi pystyyn Pohjois-Amerikassa ja hyökkääjä tuli hakemaan vauhtia kotimaastaan.
Sitä hän sai. Tuloksena Liigan pistepörssin neljäs sija tehoin 24+29. Tämä oli juuri mitä Puljujärvi kaipasi.
Mitä seuraavaksi? NHL on varmasti Puljun tähtäimessä, mutta onko 21-vuotias hyökkääjä ensi kaudella NHL-kamaa?
Todennäköisesti ei vielä. Liiga on nyt kuitenkin pelattu läpi, joten hyökkääjä tarvitsisi jonkun astetta isomman haasteen: esimerkiksi KHL:n tai SHL:n puolella. Nämä veisivät hänet lähemmäksi NHL-paikkaa.
Mikään ei ole vielä poissuljettua, mutta kovin todennäköisesltä Puljujärven NHL-paikka ei vaikuta ensi kaudeksi.
3. Justus Annunen, Kärpät
Kovin moni tuskin edes tiesi Justus Annusen nimeä ennen viime kautta. Nyt sen tietää aika moni.
Syynä tähän on muun muassa Annusen nollaputkiennätys syksyltä. Sesonki oli debyyttikauden pelanneelle maalivahdille kokonaisuudessaan erinomainen, vaikka loukkaantumiset sotkivatkin jälkimmäistä puoliskoa.
Kärppien puolustuksen takana on mukava pelata, mutta Annunen osoitti silti potentiaaliaan. Kyseessä on todella iso lahjakkuus, kuten nuorten MM-kisatkin osoittivat.
Tilastot Liigasta ovat suorastaan mykistäviä. Annunen on Coloradon kolmannen kierroksen varaus kesältä 2018.
Ennemmin tai myöhemmin 20-vuotias veskari lähtee kirkkaampiin valoihin, mutta vielä ehjä vuosi ykköstorjujana Liigassa ei olisi pahitteeksi.
2. Eemeli Suomi, Ilves
Suomi on kuulunut sarjan eliittiin jo kolmen kauden ajan. Viimeisin sesonki oli kuitenkin Ilveksen kipparille ylivoimaisesti paras.
Suomi on nykyään erittäin monipuolinen pelaaja, jolla ei käytännössä ole heikkouksia. Hyvän ja huonon päivän ero on todella pieni.
Tällä kaudella 57 pelissä kertyi erinomaiset tehot 26+31. Tehotilasokin jäi 23 astetta plussan puolelle.
Suomella on ikää mittarissa 24 vuotta. Mikäli NHL siintää haaveissa, niin nyt alkaisi olla sen aika. Häntä ei ole varattu mihinkään seuraan, mikä pitää kortit avoimena.
Kotimaassa Suomella ei kuitenkaan ole enää askelia otettavana, vaikka sopimus onkin vuosi jäljellä Ilveksen kanssa. Nyt olisi oikea aika ottaa iso hyppy eteenpäin.

1. Juho Lammikko, Kärpät
24-vuotias Lammikko pelasi Liigassa kuin kokeneempikin konkari.
No pelasihan suomalainen viime kaudella 40 peliä Floridan paidassa, joten odotukset olivatkin varsin korkealla. Lisäksi hän oli voittamassa keväällä maailmanmestaruutta Leijonien kanssa.
Kaikesta huolimatta Lammikko pelasi häikäisevän hyvän kauden Kärpissä. Hän johti esimerkillisesti oululaisten nimekästä hyökkäyskalustoa.
Ässien kasvatti ei ole profiloitunut erityisenä pistenikkarina, mutta tällä saralla tapahtui isoa kehitystä: 57 pelin saldona oli tehot 22+29.
Lammikon arvoa ei kuitenkaan mitata pisteissä, vaan kyseessä on ennen kaikkea erittäin monipuolinen ja luotettava hyökkääjä, jonka voi laittaa kentällä missä vaiheessa peliä tahansa. Kookkaassa Lammikossa yhdistyy kaikki modernin huippupelaajan ominaisuudet.
On ihme, mikäli Lammikko ei pelaa ensi kaudella NHL:ssä. Miehellä on jo kokemusta pienistä kaukaloista neljän kauden ajalta.