
Suomalaisista on maksettu varsin mukavia siirtosummia, vaikka todelliset jättisiirrot vielä odottavat tulevaisuudessa. (Kuva: AOP)
Moni tämänkin listan pelaajista ei ole siirtynyt uransa huippuvaiheessa, jolloin siirtosumma olisi ollut korkeimmillaan. Esimerkiksi Jari Litmassta olisi parhaina päivinä maksettu varmasti monta kertaa suurempia summia.
Tässä viisi kalleinta toteutunutta suomalaista siirtoa.
5. Jari Litmanen, FC Barcelona (1999) 4,0 miljoonaa euroa
Mikään suomalainen futislistaus ei olisi mitään ilman Littiä. Litmanen siirtyi Ajaxiin käsittämättömällä 14 000 euron summalla kesällä 1992.
Seitsemän käsittämättömän kauden jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Lahtelaisen siirtoarvo oli varmasti parhaimpina vuosina ollut moninkertainen. Ennen siirtoa Espanjaan hän oli kärsinyt jonkin verran loukkaantumisista eikä maalivire ollut aivan huippuvuosien tasolla.
Barca maksoi suomalaisesta kuitenkin neljä miljoonaa. Kaksi vuotta myöhemmin Litti siirtyi ilmaiseksi Liverpooliin.
4. Jonatan Johansson, Charlton (2000): 4,3 miljoonaa euroa
Rangers teki Johanssonilla ison tilin. Skottiseura nappasi hyökkääjän virolaisesta Florasta 430 000 eurolla ja myi kolme vuotta myöhemmin kymmenen kertaa suuremmalla summalla.
Johanssonin avauskausi Valioliigassa sujui mainiosti: 11 maalia 31 pelissä. Tämän jälkeen vastuuta irtosi mainiosti, mutta ruuti ei ollut yhtä kuivaa.
Suomalainen kävi Norwichissa lainalla kauden 2005-06 ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi ilmaiseksi Malmöön.
3. Mikael Forssell, Birmingham (2005): 4,5 miljoonaa euroa
Forssell kävi Birminghamissa lainalla kaudella 2003-04. Tämä oli jackpot: hyökkääjä takoi 17 maalia 32 pelissä. Birmingham maksoi lainasta 750 000 euron korvauksen.
Ei ollutkaan ihme, että Birmingham halusi hankkia Forssellin pysyvästi riveihinsä. Tämä tapahtui kesällä 2005 4,5 miljoonalla eurolla.
Toinen stintti seurassa ei sujunut yhtä ruusuisesti, vaikka viimeisellä kaudella 2007-08 maaleja kertyikin yhdeksän.
Kesällä 2008 Miklu siirtyi ilmaisella siirrolla Hannoveriin.
2. Roman Eremenko, Dynamo Kiova (2009): 5,0 miljoonaa euroa
Jarosta maailmalle ponnistanut Eremenko ei onnistunut lyömään läpi Italiassa, mutta Dynamo Kiova haistoi potentiaalin ja nappasi kesällä 2009 suomalaisen riveihinsä viidellä miljoonalla.
Eremenko osoittautui loistavaksi hankinnaksi. Suomalainen nousi joukkueensa tärkeimpien palasten joukkoon kolmen kauden aikana.
Palkintokaappi täydentyi yhdellä Ukrainen mestaruudella ja kahdella Ukrainen Super Cupin voitolla.
1. Roman Eremenko, Rubin Kazan (2011): 12,9 miljoonaa euroa
Kolmen hienon Ukrainen kauden myötä Rubin Kazan nappasi suomalaisen riveihinsä lähes 13 miljoonalla eurolla.
Eremenko jatkoi loistavia otteitaan myös Kazanin paidassa ja nousi Venäjän sarjan eliittipelaajien joukkoon. Hän oli johdattamassa Kazanin Venäjän Cupin voittoon kaudella 2011-12 sekä Venäjän Super Cupin voittoon 2012.
Suomalainen pelasi Kazanissa kolme kautta ennen kuin purki sopimuksensa ja siirtyi sarjan jättiläisiin lukeutuvan TsSKA Moskovan riveihin kesällä 2014.
Eremenko valittiin kaudella 2014-15 sarjan parhaaksi pelaajaksi. Pääsarjan mestaruus tuli kaudella 2015-16.
Lähde: Transfermarket