0 Shares

Futispelaajilta löytyy todella rumia tatuointeja. (Kuva: AOP)

Tatuoinnit ovat tänä päivänä todella arkisia. Myös futiskentillä ne ovat jatkuvasti yleisempiä.

Onkin luonnollista, että mukaan mahtuu heikompiakin kuvia. Ja sitten niitä todella heikkoja.

Tässä lista niistä.

10. Alessandro Diamanti

Alessandro Diamantilla on varsin hyvä CV. Pitkällä urallaan hän pelasi pääosin Serie A:ssa ja olihan keskikenttämies mukana Italian maajoukkueessa EM-kisoissa 2012, kun joukkue voitti hopeaa.

Tatuoinneista italialaista ei voi kuitenkaan liikaa kehua. Kauempaa katsottuna irtonaiset tatuoinnit näyttävät kohtuulliselta, mutta läheltä ei niinkään. Ne muistuttavat lähinnä yläasteikäisen vihkoa, johon on tullut piirreltyä turhuuksia tylsinä hetkinä. Diamantin käsistä löytyy kaikkea luista biljardipalloihin.

Kuva: TT

9. Ryan Mason

Kasvotatuoinnit ovat aina iso riski. Tämän on huomannut myös muun muassa Tottenhamissa ja Hull Cityssä pelannut Ryan Mason.

Masonilla on oikeassa kädessään tatuoituna hänen äitinsä kasvot. Kuva ei ole vaan onnistunein ja somessa sen on arveltu esittävän 12-vuotiasta poikaa.

Kuva: TT

8. Uros Vitas

Samas sanat koskee Uros Vitasta. 

Nykyisin Partizania edustava serbialainen on päättänyt jostain käsittämättömästä syystä tatuoida TYTTÖYSTÄVÄNSÄ silmät, nenän ja huulet kylkeensä. Lopputulos on, noh, melkoinen.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen tästä.

7. Alberto Gilardino

Italialaispelaajilla on vahva edustus listalla. Muun muassa Mestarien liigan ja MM-kisat voittaneelta Gilardinolta löytyy käsistään useampia tatuointeja.

Vasemmassa kädessä, sisäpuolella oleva kuva pistää kuitenkin silmään – eikä niinkään positiivisessa valossa. Sieltä löytyy nimittäin Pipsa Possu. Tuskin tarvitsee sanoa enempää.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen tästä.

6. Dele Alli

Gilardino ei ole ainoa futari, jolta löytyy piirrettyjen hahmo ikuistettuna ihoon.

Dele Allilta löytyy myös, ja vielä harvinaisen näkyvältä paikalta sekä isona: vasemmasta käsivarrestaan.

Allin kättä ”komistaa” Kivisten ja Sorasten Pam-Pam Soranen eli sorasten Adoptiopoika.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen tästä.

5. Torsten Frings

Frings siirtyi Werder Bremenin riveihin Bundesliigaan jo kaudeksi 1996-97.

Sittemmin 79 maaottelua pelannut saksalainen otti todennäköisesti tatuointinsa samoihin aikoihin. 

Fringsiltä löytyy nimittäin molemmista käsistään todella isot tribaalitatuoinnit. Ne ovat varmasti olleet todella cooleja joskus, mutta nykyään ne näyttävät vain noloilta.

Kuva: AOP

4. Marco Materazzi

Materazzilla on paljon erilaisia ja värikkäitä tatuointeja. Yksittäiset kuvat eivät erotu kovinkaan helposti.

Paitsi oikean olkapään seudulta. Sieltä löytyy nimittäin kolme eriväristä Niken lenkkaria.

Onkohan tässä joku heikko sponsorointidiili? Mitään muuta logiikkaa näistä kengistä on vaikeaa keksiä.

Kuva: TT

3. Joe Hart

Entinen Englannin maajoukkueveskari yllätti melkoisesti tatuoinnillaan. Hart tatuoi nimittäin käytännössä koko oikean olkapäänsä ja osan kädestään mustaksi. Ainoana yksityiskohtana on alueen lävistävä viiva.

Onko tämä sitten hieno? No, kauneus on katsojan silmissä.

Jos et näy kuvaa, voit katsoa sen tästä.

2. David Beckham

Beckhamilla on todella paljon näyttäviä ja hienoja tatuointeja. Jos puheeksi tulee tatuoitu jalkapalloilija, niin Beckham tulee todennäköisesti kaikilla ensimmäisenä mieleen.

Mutta ei Becksinkään kaikki tatuoinnit ole putkeen menneet. 

Beckhamilla on vasemmassa kädessään sanskritin kielellä tekstiä. Siinä pitäisi lukea hänen vaimonsa Victorian nimi.

Tai kyllähän siinä lukee. Ainoa miinus on, että väliin on lipsahtanut yksi ylimääräinen ”H”-kirjain.

Kuva: TT

1. Leroy Sane

Jo ylempänä mainittiin, että tatuointi kasvoista ei ole hyvä idea.

Myöskään kuva itsestäsi ei ole hyvä ajatus tatuoinniksi.

Valtava kuva itsestäsi ei varsinkaan ole hyvä idea.

Manchester Cityn tähtipelaaja Leroy Sane oli kuitenkin toista mieltä.

Hän nimittäin tatuoi valtavan kuvan itsestään selkäänsä. 

Kuvassa hän tuulettaa maalia Monacoa vastaan. City putosi tästä otteluparista.

No, ainakin Sane muistaa sen varmasti loppuelämänsä ajan.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen tästä.

0 Shares