
Liigan pelaajamarkkinoilla on vielä todella isoja nimiä ilman sopimuksia. (Kuva: AOP)
Oletko ennen lyönyt vetoa Änäristä? Osallistu kilpailuun – palkintona 500 euron lahjakortti!
Mukana on pelaajat, joilla ei ole vielä julkaistu sopimusta minnekään. Käytännössä kaikki Liiga-joukkueet ovat jo julkaisseet ensi kauden runkonsa ja saman ovat tehneet valtaosa ulkomaisistakin joukkueista.
Listauksesta on jätetty pois pelaajat, jotka eivät kaiken järjen mukaan jatka Liigassa (Juho Lammikko, Jesse Puljujärvi ja Valtteri Kemilläinen) sekä ulkomaalaiset pelaajat.
Tässä ovat 10 kovinta kotimaista nimeä pelaajamarkkinoilta.
10. Janne Pesonen
Loukkaantumiset vesittivät paluun Ouluun ja kausi meni pipariksi. Pelejä kertyi lopulta vain 27 ja pinnoja 15. Kunnossa ollessaan Pesonen on kuitenkin vielä erittäin pätevä peluri. Haluaako joku joukkue kokeilla vielä? Ikää on mittarissa jo 37 vuotta.
9. Juhamatti Aaltonen
34-vuotias hyökkääjä on edelleen pelimies, kuten viime kausi osoitti. Yhteensä 44 pinnaa ja aiempaa monipuolisempi rooli muun muassa alivoimavastuun myötä. Ottajia löytynee.
8. Matti Järvinen
30-vuotias sentteri pelasi äärimmäisen väkevän kauden ja tuloksena oli uran kovimmat tehot: 59 pelissä 40 pinnaa. Aiempi maaliennätys tuplaantui, kun päättyneellä kaudella täysosumia kertyi 18. Erittäin monipuolinen pelaaja.
7. Ilari Filppula
Ikinuori 38-vuotias oli jälleen kovassa iskussa. Vaikka TPS:n kausi oli synkkä, niin Filppula nakutti 40 pistettä. Syöttökone ei elä nopeudesta, niin hänelle löytyisi varmasti vielä käyttöä Liigasta. Taantumisesta ei ole viitteitä: pistesaldo oli paras kolmeen viime kauteen.
6. Robert Leino
Leino on noussut varkain huippupelaajaksi Liigaan. Kirjautti päättyneellä kaudella uuden piste-ennätyksensä tehoin 11+32. Tunnollinen pelaaja, löytäisi roolin mistä tahansa joukkueesta. Arvoa ei mitata vain tehopisteissä.
5. Teemu Rautiainen
Maisemanvaihto tehnee varmasti hyvää. Teki 45 pistettä kaudella 2017-18, mutta tämän jälkeen käyrä on ollut laskeva ja päättyneellä kaudella pinnoja kertyi 32. Olisi monessa Liiga-joukkueessa ykkösketjun kamaa. Ikää mittarissa 28 vuotta.
4. Janne Keränen
Harvassa ovat ne pelaajat, jotka ovat takoneet Liigassa kuudella kaudella putkeen vähintään 17 maalia. Keränen siihen on pystynyt ja kyseessä onkin poikkeuksellisen tasainen maalilinko kotimaiseen pääsarjaan. Ikää löytyy 32 vuotta, joten hyviä pelivuosia on vielä useampi edessä.
3. Juha-Pekka Haataja
Haataja pelasi parhaimman kauden pitkään aikaan: nyt 37 vuoden iässä. Konkari takoi 59 pelissä hurjat 50 pistettä ja oli lähestulkoon elämänsä kunnossa. Mikäli kesätreeni maistuu entiseen tapaan, niin ikinuorelle hyökkääjälle löytynee ottajia jonoksi asti.
2. Julius Honka
Hongan piti tulla hetkeksi Liigaan dominoimaan ja palata sitten Jenkkeihin. Toisin kuitenkin kävi. JYPin paidassa 46 pelin saldona oli tehot 4+11.
87 NHL-ottelua pelannut 24-vuotias ei saa näillä näytöillä kyllä NHL-diiliä. Kausi Euroopassa on varmasti vielä paikallaan.
Potentiaali on kiistaton. Nyt kun alla on ensimmäinen kausi miesten sarjassa isossa kaukalossa, niin odotukset seuraavaa kautta ovat huomattavasti korkeammat.
1. Niko Ojamäki
Pari viimeisintä kautta Tapparassa olivat sellaista mitä Ojamäeltä saattoi odottaakin. Viime kevään maailmanmestari ei häikäise, mutta takoo vakuuttavaa jälkeä. Päättyneen kauden saldona oli tehot 19+16.
Kyseessä on eliittipelaaja Liigaan. Onkin erikoista, ettei taskussa ole vielä diiliä minnekään. Kenties ulkomaat kutsuvat.
Mitä Liigan siirtomarkkinoilla on tapahtunut? Tässä kaikki siirrot kootusti!