
Jokaisella seuralla on omat verivihollisensa ja paikallisvastustajansa. Harvoin kuitenkaan seurat ja kannattajat vihaavat systemaattisesti ja yhdessä rintamassa yhtä tiettyä joukkuetta. Näin kuitenkin on tapahtunut RB Leipzigille. (Kuva: TT)
Ymmärtääkseen vihaa pitää matkata RB Leipzigin perustamiseen asti. Hirveän pitkää aikamatkaa ei tarvitse tehdä. Vuoteen 2009 riittää, sillä tuolloin Red Bull osti 5. Sarjatasolla pelanneen SV Markranstädtin.
Red Bull oli kosiskellut jo todella monia muita seuroja aikaisemmin, mutta muut olivat vetäytyneet neuvotteluista, viimeistään kun fanit alkoivat protestoida. Korkealla pelaavat seurat eivät siis tulleet kysymykseen, piti iskeä ruohonjuuritasolle.
Viidennellä sarjaportaalla pelannut SSV Markranstädt tarttui syöttiin. Kauppahinnaksi on huhuilti 350 000 euroa. Kaikki seuran hallituksen perustajajäsenet olivat tavalla tai toisella linkittyneitä Red Bulliin.
Seuran visio oli heti huipulla ja Bundesliiga oli tavoitteena kahdeksan vuoden sisään. Sen uskottiin käyttävän seuraavan kymmenen vuoden aikana noin sata miljoonaa tavoitteen saavuttamiseksi.
Seuran viralliseksi nimeksi tuli RasenBallsport Leipzig. RasenBallsport tarkoittaa karkeasti suomennettuna Nurmikon Pallourheilua – täysin tuulesta temmattu nimi siis. Saksassa urheiluseuran nimessä ei saa olla sponsoria, siksi tämä kierto.
Diili käsitti vain aikuisten joukkueet, joten tuoreelta seuralta puuttui junioritoiminta. Markranstädt säilytti omat juniorinsa, joten jälleen piti avata kukkaron nyörit. RB hankki rahavaikeuksissa olleen FC Sachen Leipzigin juniorit.
Ja näin alkoi seuran kipuaminen kohti huippua. Rahaa paloi valtavasti ja porras portaalta RB lähestyi Bundesliigaa. Se nousi heti avauskauden jälkeen neljännelle sarjaportaalle. Siellä vierähti peräti kolme vuotta ennen nousua. Kolmannella portaalla vierähti kausi ennen nousua 2. Bundesliigaan. Tästä kaksi kautta ja joukkue oli pääsarjassa. RB pelasi itsensä siis seitsemässä kaudessa 5. sarjaportaalta pääsarjaan.
RB on pärjännyt Bundesliigassa erinomaisesti. Se sijoittui heti avauskaudella toiseksi. Seuralla on toki loistavat resurssit, mutta rahaa on käytetty fiksusti myös ruohonjuuritasolla. RB kasvattaa pelaajia, ei vain osta sadoilla miljoonilla uusia.
Sen ennätyshankinta on vajaalla 30 miljoonalla eurolla sisarseura RB Salzburgista kesällä 2016 saapunut Naby Keita. Kaksi vuotta myöhemmin RB myi Keitan Liverpooliin 60 miljoonalla.
Kyseessä ei ole ainoa sisarseurojen välinen kauppa. Salzburgista on siirtynyt vuosien saatossa säännöllisesti parhaimpia pelaajia Leipzigiin ja raha siirtyy oikeasta taskusta vasempaan.
Miksi seuraa sitten vihataan? Eikö kyseessä ole vain hieno tuhkimotarina alasarjoista huipulle?
Ei. Kyseessä on malliesimerkki siitä, mitä rahalla voi saada aikaan.

Kaupallisuus. Varsinkin se hiertää muiden joukkueiden faneja äärimmäisen paljon. Leipzig kohtaa joka paikkakunnalla valtavia protesteja ja vastustajien fanit osoittavat mieltään. Suurin osa kannattajista ei edes suostu matkustamaan vieraspeleihin Leipzigiin.
Saksa on poikkeuksellinen maa. Siellä on sääntö, joka estää suuria sijoittajia ottamasta seuroja haltuunsa. 50+1 -säännön mukaan seuralla on oltava enemmistö äänioikeuksistaan. Vain yli 20 vuotta mukana olleet sijoittajat voivat poiketa säännöstä. Tällaisia ovat muun muassa Wolfsburgin taustalla vaikuttava Volkswagen tai Leverkusenin omistaja Bayer.
Esimerkiksi Borussia Dortmundilla 139 000 maksavalla jäsenellä on veto-oikeus muun muassa lippujen hintoihin.
Leipzig on sitoutunut sääntöön, mutta kiertää sitäkin. Dortmundin jäsenyys maksaa aikuisilla 62 euroa. Leipzigin kultajäsenyys maksaa 1000 euroa vuodessa ja kyseessä on vain kannatusjäsenyys ilman äänioikeutta. Leipzigilla on vain 17 jäsentä, joista kaikki ovat tavalla tai toisella linkittyneitä Red Bulliin.
Leipzigin tarina on vasta alussa ja on erittäin mielenkiintoista nähdä mitä käy jos seura voittaa jonain vuonna mestaruuden. Tällä hetkellä se näyttää väistämättömältä, sillä sen verran vakuuttavaa seuran toiminta on ollut.
Silloin muiden seurojen ja kannattajien viha kasvaisi varmasti täysin uusiin ja ennennäkemättömiin ulottuvuuksiin. Rima on sen suhteen tällä hetkellä jo todella ylhäällä.
Viikonloppuna pelataan täysi Bundesliigan kierros, jonka helmenä on tulinen Dortmundin ja Schalken välinen derby lauantaina kello 16.30. Tsekkaa tästä 10 mielenkiintoista faktaa derbystä sekä tästä lähtökohdat itse otteluun.