0 Shares

Inter Milanin veskari Tommaso Berni on mielenkiintoinen tapaus. (Kuva: TT)

Berni sai ulosajon viikonloppuna Parmaa vastaan. 37-vuotias konkari ei tosin ollut edes kentällä, vaan protestoi vaihtopenkiltä tuomarin päätöstä.

No, eihän vaihtopelaajien ulosajot niin harvinaisia ole. Bernille kyseessä oli tosin jo toinen kerta tällä kaudella.

Erikoisen tästä tekee se, että Berni ei ole pelannut koko kaudella sekuntiakaan. Itseasiassa hän ei ole pelannut edelliseen 7 kauteen ainuttakaan ottelua.

Konkari siirtyi Interiin kaudeksi 2014-15 eikä pelejä sinimustissa ole kertynyt ainuttakaan. Tätä ennen hän oli kauden Torinon mukana pelaamatta otteluakaan.

Berni on ilmeisesti sellainen hyvä pukukoppipelaaja sitten. Tai ainakin hänen pitää viihtyä roolissaan.

Viihtymistä helpottaa tosin mukava liksa. Berni nettoaa Interissä tiettävästi 200 000 euroa vuodessa. Hän on siis tienannut kuuden Inter-vuoden aikana 1,2 miljoonaa, vaikka ei ole pelannut sekuntiakaan.

Bernin ammattilaisura alkoi 19-vuotiaana kaudella 2002-03. Tämän jälkeen hänelle on ylipäätänsä kertynyt pelejä yhteensä yhdeksällä kaudella. Näistä neljällä pelejä kertyi enemmän kuin viisi. Toistaiseksi viimeisin matsi on kaudelta 2012-13.

Berni on todellinen elävä legenda.

0 Shares