0 Shares

Jalkapalloilijat ovat halunneet kameroiden eteen myös pelikenttien ulkopuolella.

Sen verran paljon futispelaajat ovat osallistuneet mitä erilaisempiin ohjelmiin tosi tv -maailmassa. Tässä kahdeksan esimerkkiä ohjelmiin osallistuneista pelaajista. 

Ronaldo

Osallistui vuonna 2012 brasilialaiseen ohjelmaan, jossa tähdättiin painonpudotukseen. Ronaldo laihduttikin ohjelman aikana lähes 17 kiloa. 

Diego Maradona

Maradona on tehnyt lähes kaikkea mahdollista ja tosi tv kuuluu myös joukkoon. Legenda osallistui argentiinalaiseen Big Brotheriin. Kameroiden edessä toimiminen on Maradonalle tuttua: hän piti aikoinaan omaa keskusteluohjelmaa.

Rene Higuita

Veskarilegenda osallistui varsin rajuun tv-ohjelmaan vuonna 2005. Nimellä Cambio Extremo kulkeneneessa ohjelmassa osallistujat pyrkivät isoon muutokseen: Higuitalle tehtiin tämän takia viisi leikkausta. Hän on myös osallistunut maltillisempaan ohjelmaan: Kolumbian versioon Selviytyjistä. 

Nathaniel Clyne

Entinen Southamptonin ja Liverpoolin laitapakki osallistui yllättäen ohjelmaan nimeltä Love & Hip Hop: Miami, jossa kerrotaan tarinoita ihmisistä Miamin hip hop -scenestä. 

Harry Redknapp

Entinen pelaaja ja manageri osallistui vuonna 2018 ohjelmaan ”I’m a Celebrity… Get Me Out of Here!”. Se on ohjelma, jossa joukko julkkiksia laitetaan viidakkoon selviytymään ja voittamaan rahaa hyväntekeväisyyten. Redknapp oli metsässä kuin kotonaan ja voittikin vuoden 2018 version. Ohjelmaan on osalistunut myös monia muita brittiläisiä futispersoonia kuten Wayne Bridge ja Ian Wright. 

Peter Schmeichel & David Ginola

Entinen Manchester Unitedin veskari ja PSG:n entinen peluri ovat osallistuneet Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun: Schmeichel Briteissä ja Ginola Ranskassa. Ginola tuli kilpailussa jopa kolmanneksi. 

David James

Englannin maajoukkueessa on yli 50 matsia pelannut David James on esitellyt taitojaan myös keittiössä: hän osallistui nimittäin leipomiskilpailuun nimeltä Great British Bake Off. 

Lähde: Oh My Goal

0 Shares