0 Shares

NHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen loppu häämöttää jo, ja samalla jyvät ovat alkaneet erottua akanoista. Suurimmat mestarisuosikit ovat jo hyvin tiedossa. (Kuva: AOP)

Samalla on alkanut selvitä, ketkä suomalaiset taistelevat realistisesti Stanley Cup -kannusta. Historian saatossa Stanley Cup -pystiä on nostellut 12 suomalaista, mutta tuo lista saattaa hyvinkin kasvaa tänä kesänä. Myös yksi jo Stanley Cupin voittanut suomalainen on vahvoilla kannujahdissa, ja hänestä voi tulla historian viides suomalainen moninkertainen NHL-mestari.

Pelimies esittelee tämän kauden todennäköisimmät suomalaismestarit:

3. Miro Heiskanen, Esa Lindell ja Roope Hintz (Dallas Stars)

Dallas Starsin tosipelit alkoivat heikosti, kun se pelasi alle tasonsa lännen sijoitussarjassa jääden kolmanneksi. Heikohkot otteet jatkuivat myös puolivälieräsarjan alussa Calgary Flamesia vastaan, mutta pari viime ottelua ovat osoittaneet, että joukkueen suunta on oikea. Starsissa on runsaasti kiekollista laatua, maalintekokykyä ja huipputason veskariosaamista. Ne ovat nyt alkaneet tulla esiin.

Tällä hetkellä Stars johtaa Flamesia 3-2, ja se on enää voiton päässä lännen välieräpaikasta. Sen Stars myös napannee. Jo viime kausi osoitti, että jos koko potentiaali revitään irti, Stars pystyy haastamaan kenet tahansa. Tuolloin Stars tippui konferenssin välierissä häviten Bluesille vasta seiskaottelun jatkoerässä. Pienellä tuurilla Stars olisi mennyt jatkoon, ja se olisi todennäköisesti päässyt myös Stanley Cup -finaaleihin.

Stars ei ole silti suursuosikki, mutta Suomessa toivotaan joukkueen menestyvän, sillä dallasilaisten mestaruus toisi Suomeen ainakin kolme uutta Stanley Cup -voittajaa. Joukkueen reserveistä löytyy myös yhden pudotuspeliottelun pelannut Joel Kiviranta, joka myös voisi saada nimensä Lord Stanley -maljaan. Yksikin ottelu finaalisarjassa riittäisi tuomaan nimen kannuun.

2. Tuukka Rask (Boston Bruins)

Boston Bruins on huomattavasti todennäköisempi mestari kuin Stars, ja vaikka Rask jätti pudotuspelit kesken, saisi hän nimensä Stanley Cup -pystiin, jos bostonilaiset painelevat päätyyn asti.

Bruinsin taival idän sijoitussarjassa oli vaikea, ja puolivälierissäkin on riittänyt heikkoja hetkiä Carolina Hurricanesia vastaan, mutta peli on mennyt eteenpäin, ja Bruins tuleekin vielä ottamaan isoja askelia. Runkosarjan dominointi osoitti, että parhaimmillaan joukkue on täysin pysäyttämätön.

Ainut kysymysmerkki on tällä hetkellä maalivahtipeli. Raskin korvaaja Jaroslav Halak on kelpo tekijä, mutta hänen pitäisi pelata uransa parasta kiekkoa, jotta Bruins voisi voittaa mestaruuden. Myös David Pastrnakin poissaolo on aiheuttanut huolta, mutta tshekkitähti palannee askiin viimeistään idän välierissä.

Bruins ei ole enää yhtä selkeä suosikki kuin vielä ennen kauden jatkumista, mutta se on Tampa Bay Lightningin ja Philadelphia Flyersin ohella idän suurimpia suosikkeja.

Jos Bruins vie mestaruuden, tulee Raskista historian viides suomalainen moninkertainen Stanley Cup -voittaja. Hän voitti mestaruuden jo vuonna 2011. On myös olemassa pieni mahdollisuus, että Urho Vaakanainen voisi nostella kannua tällä kaudella, sillä hän kuuluu Bruinsin pudotuspeliryhmään. Jos bostonilaisten alakerta kärsii useammasta loukkaantumisesta, voi nuori suomalainen saada saumansa.

1. Mikko Rantanen ja Joonas Donskoi (Colorado Avalanche)

Tämän kauden todennäkösimmät suomalaismestarit ovat kuitenkin Donskoi ja Rantanen, sillä Colorado Avalanche on ollut vakuuttava koko kauden. Se oli lännen sijoitussarjassa toinen, ja nyt joukkue on tiputtamassa Arizona Coyotesin puolivälierissä. Otteluvoitot ovat 3-1, ja se varmistanee jatkopaikkansa keskiviikon kierroksella.

Avalanche on täynnä taitoa sekä myös puolustuspään osaamista. Joukkueesta ei ole löytynyt isoja heikkoja kohtia, ja se pystyy kaatamaan kenet tahansa paras seitsemästä -sarjassa.

Avalanche on Vegas Golden Knightsin ja St. Louis Bluesin ohella lännen suurimpia suosikkeja. Olisi yllättävää, jos Colorado ei yltäisi vähintään konferenssin finaaleihin asti.

Myös heillä on pieni mahdollisuus mestaruuteen:

  • Niko Mikkola, St. Louis Blues (voi päästä kokoonpanoon loukkaantumisten myötä)
  • Joonas Korpisalo, Columbus Blue Jackets
  • Markus Nutivaara, Columbus Blue Jackets
  • Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
  • Teuvo Teräväinen, Carolina Hurricanes
  • Sami Vatanen, Carolina Hurricanes
  • Leo Komarov, New York Islanders

Heidän mahdollisuudet ovat olemattomat:

  • Antti Raanta, Arizona Coyotes
  • Olli Juolevi, Vancouver Canucks
  • Joel Armia, Montreal Canadiens
  • Artturi Lehkonen, Montreal Canadiens
  • Jesperi Kotkaniemi, Montreal Canadiens
  • Otto Koivula, New York Islanders (kokoonpanoon mahtuminen on epätodennäköistä)
0 Shares