0 Shares

Olli Määttä on jäänyt aivan liian pienelle hänen saavutuksiinsa nähden. (Kuva: TT)

Määttä saa lauantaina mittariin 26 vuotta. Suomalaispakki on ehtinyt saavuttaa ikäänsä nähden todella paljon.

JYPin kasvatti lähti Kanadaan jo 17-vuotiaana eikä vyöllä ole yhtään ottelua SM-Liigasta. Jyväskyläläinen pääsi kuitenkin heti nauttimaan menestykset: keväät 2012 ja 2013 päättyivät OHL:n mestaruuteen London Knightsin paidassa. 

Pittsburgh Penguins nappasikin Määtän vuoden 2012 draftin ensimmäisellä kierroksella. Määtän palkintokaappi saikin pian lisää täytettä: kaudet 2015 ja 2016 päättyivät Stanley Cupin mestaruusjuhliin Penguinsissa. 

Määttä on siis suomalaiseksi jo todella menestynyt kansainvälisellä tasolla. Palkintokaapista löytyy myös olympialaisten pronssimitali. 

26-vuotias Määttä on pelannut maailman kovimmassa kiekkoliigassa kahdeksan kautta ja yhteensä 427 ottelua. Tällä hän on jo 14. Eniten NHL-pelejä pelannut suomalaispakki. Tosin, sijalle seitsemän pääsee hieman yli 600 matsilla, joten Määttä tulee nousemaan listalla nopeasti. 

NHL:n pudotuspelejä Määtällä on vyöllä 78. Tällä on hän on suomalaispakkien listalla kuudentena. Ykkösenä on Kimmo Timonen 105 matsilla. 

Määttä on tehnyt hienoa jälkeä Pohjois-Amerikassa, mutta on jäänyt Suomessa todella pienelle huomiolle. Puolustaja ei loista parrasvaloissa, mutta tekee tasaisen kovaa duunia kaudesta toiseen. 

Suomalaisen nykyinen diili Chicago Blackhawksin kanssa kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta. 

0 Shares