0 Shares

NHL:n pudotuspeleissä on mukana enää kahdeksan joukkuetta, ja suurimmat mestarisuosikit ovat jo hyvin tiedossa. Samalla on tullut selväksi, ketkä pelaajat taistelevat pudotuspelien parhaan pelaajan Conn Smythe -palkinnosta. (Kuva: AOP)

Palkinto menee mestarijoukkueen parhaalle pelaajalle. Vain yksi pelaaja on voittanut Conn Smythen kolmesti, ja hän on Patrick Roy. Kaksi kertaa palkinnon on pokannut viisi pelaajaa, joista ainut aktiivipelaaja on Sidney Crosby. Viime kaudella pystin nappasi St. Louis Bluesin Ryan O’Reilly.

Yksikään suomalaispelaaja ei ole koskaan voittanut NHL:n pudotuspelien parhaan pelaajan palkintoa, mutta tämä kausi saattaa korjata sen vääryydeen.

Tässä ovat todennäköisimmät Conn Smythe -palkinnon voittajat kaudella 2019-20:

Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche

Colorado on tällä hetkellä tukalassa tilanteessa lännen välierissä, sillä Dallas Stars johtaa ottelusarjaa 2-0. Colorado on siitä huolimatta edelleen yksi suurimpia mestarisuosikkeja, ja sen tärkein tekijä on MacKinnon. Sentteri on takonut 10 ottelussa huimat 18 tehopistettä (7+11), ja hän ei ole jäänyt vielä yhdessäkään ottelussa kiikareille. Neljään viime otteluun on syntynyt jopa 11 tehopistettä. Pudotuspelien pistepörssin kärkinimi on pomminvarma Conn Smythe -voittaja, jos Avalanche menee mestaruuteen.

Miro Heiskanen, Dallas Stars

Heiskasen tahti on ollut mieletön. Suomalaisnuorukainen on koko sarjan pistepörssissä toisena tehoillaan 3+11=14, ja puolustajien pistepörssissä hän on ykköspaikalla. Yksikään Stars-pelaaja ei ole pystynyt olemaan yhtä vakuuttava kuin Heiskanen. Jos Stars yllättää ja voittaa mestaruuden, on Heiskanen yksi todennäköisimpiä Conn Smythe -voittajia. Joukkueen kokenut kaarti on herännyt viime otteluissa, ja heistä etenkin seitsemän maalin mies Joe Pavelski tarjoaa Heiskaselle kovan vastuksen tässä kisassa.

Brayden Point, Tampa Bay Lightning

Tämä voi olla viimeinkin Tampan vuosi, ja jos Lightning nappaa mestaruuden, tulee paras pelaaja nelikosta Point, Nikita Kutsherov, Victor Hedman ja Andrei Vasilevski. Tällä hetkellä todennäköisin nimi lienee Point, joka on ollut erinomainen hyökkäyspäässä. Hän johtaa Tampan sisäistä maali- ja pistepörssiä tehoillaan 5+6=11.

Mark Stone, Vegas Golden Knights

Vegas kaatoi välieräavauksessaan Vancouver Canucksin 5-0, ja sen koko kesä on sujunut upeasti. Vegas onkin yksi suurimpia mestarisuosikkeja. Joukkueesta on löytynyt monta johtajaa, ja tällä hetkellä on mahdoton nimetä selvää parasta pelaajaa joukkueesta, mutta yksi kandidaateista on Stone, joka on tehnyt tehot 5+5=10. Hän on kärkipaikalla joukkueensa maali- ja pistepörssissä. Stonen taso pysyy, vaikka pelit kovenevat, ja siksi hän tulee olemaan loppuun asti joukkueensa tukipilareita.

Brad Marchand, Boston Bruins

Onko Bruinsista mestariksi kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen? On, taatusti. Bruinsin tie ei ole helppo, mutta tällä joukkueella on kyky kääntää hankaluudet eduksi, ja siksi bostonilaiset ovat edelleen suurimpia mestarisuosikkeja. Tuukka Raskin ollessa poissa parhaan pelaajan tittelistä taistelevat Marchand ja hänen ketjukaverinsa, Patrice Bergeron sekä David Pastrnak. Tästä kolmikosta kukaan ei nouse toisen yläpuolelle, sillä jokaisella heistä on omat vahvuutensa. Ehkä Marchand on kuitenkin lievästi tämän hetken ykkösnimi, sillä hän tekee maaleja, rakentaa peliä, taklaa, ärsyttää ja toimii suurena johtajana. Tällä hetkellä hän on joukkueensa pistepörssissä toisena tehoillaan 4+5=9. Maalipörssissä mies on kärkipaikalla.

Elias Pettersson, Vancouver Canucks

Canucksin mestaruus olisi jättimäinen yllätys, mutta sitäkään vaihtoehtoa ei voi poissulkea, sillä NHL:n pudotuspelit ovat aina täynnä suuria yllätyksiä. Canucks tiputti jo hallitsevan mestarin, St. Louis Bluesin, joten potentiaalia löytyy. Joukkueen kiekollinen kapellimestari on nuori ruotsalaistaituri Pettersson, joka on koko pudotuspelien pistepörssissä kolmantena 13 tehopisteellään (4+9). Petterssonin pistetahti tulee pysymään kovana jo pelkästään huikeiden ylivoimataitojensa takia, ja siksi ruotsalainen on todennäköisimpiä Conn Smythe -voittajia, jos Canucks nappaa Stanley Cup -kannun. Canucksissa on monia muitakin hyviä vaihtoehtoja parhaaksi pelaajaksi, kuten Bo Horvat ja Quinn Hughes.

Semjon Varlamov, New York Islanders

Myös Islanders on hyvin epätodennäköinen mestari, mutta Barry Trotzin miehistö pelaa tällä hetkellä niin hyvää joukkuepeliä, että se voi kantaa vaikka mihin. Islanders elää sen puolustuspelistään, jossa viimeisenä lukkona on maalivahti Varlamov. Jos Islanders nappaa Lord Stanley -maljan, tarkoittaa se sitä, että Varlamovin tilastot ovat jättimäisen hyvät. Varlamov on torjunut kesän pudotuspeleissä 10 ottelussa, napannut kahdeksan voittoa ja päästänyt vain 15 maalia selkänsä taakse. Venäläisen torjuntaprosentti on 94,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,50. Varlamovilla on tällä hetkellä menossa reilun 136 minuutin nollaputki.

Carter Hart, Philadelphia Flyers

Flyers on tällä hetkellä todellinen jokerikortti pudotuspeleissä: parhaimmillaan se on täysin lyömätön, mutta tasaisuutta on puuttunut. Välieräavauksessaan se hävisi Islandersille jopa 0-4. Mutta jos joukkue löytää tasaisuuden otteisiinsa, on sillä kaikki mahdollisuudet napata mestaruus. Silloin tasaväkisen joukkueen paras pelaaja lienee maalivahti Hart, joka loistaa aina kun edessä pelaava ryhmä pelaa parhaalla tasollaan. Nuori veskari on torjunut kesän pudotuspeleissä yhdeksässä ottelussa, napannut kuusi voittoa, päästänyt vain 16 maalia ja tilastoinut kaksi nollapeliä.

0 Shares