0 Shares

Se alkuperäinen Ronaldo teki Real Madridissa hurjaa jälkeä, mutta vauhti viheriön ulkopuolellakin oli kovaa. (Kuva: AOP)

Ronaldo siirtyi Madridiin Interistä kaudeksi 2002-03. Brasilialainen viihtyi seurassa lopulta 4,5 kautta ennen siirtymistään AC Milaniin. 

Ronaldo teki lähtemättömän vaikutuksen seuran kannattajiin. Olihan tuloksena 104 maalia 177 matsissa ja muun muassa La Ligan voitto kaudella 2002-03.

Hyökkääjä viihtyi kuitenkin vähän liian hyvin Madridin yöelämässä. Tämä ei miellyttänyt Real Madridin presidenttiä Florentino Pereziä

Perez luulikin keksineensä keinon. Hän laittoi omat vartijansa vahtimaan Ronaldoa.

– Florentino laittoi omat vartijansa ovelle, joten neuvottelin heidän kaikkien kanssa samalla. 

Ronaldo kuitenkin sai taivuteltua vartijat.

– Päädyin kikkailemaan heidän kanssa. Osa jopa liittyi juhliin.

Ronaldon juhlimisesta on puhuttu paljon, mutta miehen omien sanojensa mukaan hän oli vastuullinen.

– Joskus ehkä juhlin liian paljon, mutta se ei ollut oikeasti niin. Olen ollut tosi vastuullinen ja yrittänyt olla hajottamatta vartaloani. 

– Kyllä, voittojen jälkeen tykkäsin juhlia, ja kun me voitimme aina, niin se ei ollut ongelma!

Brassin kanssa Madridissa pelannut Ivan Helguera on paljastanut niin ikään yksityiskohtia Realista.

David Beckham, Zinedine Zidane ja Luis Figo olivat hienoja ammattilaisia. Ronaldo ja Roberto Carlos vastaavasti tykkäsivät käydä ulkona hieman enemmän. Mutta he eivät menneet ulos joka ilta.

– Se tapahtui jos pelasimme lauantaina ja voitimme, niin menimme ulos juhlimaan. Mutta se ei ollut totta, että menimme ulos perjantaina tai lauantaina ennen tärkeitä pelejä.

Ronaldolla oli toisinaan rajujakin juhlia.

– Muistan syntymäpäiväjuhlat Ronaldon talolla, jonka hän myöhemmin myi Sergio Ramosille, kun busseja täynnä tyttöjä alkoi saapua. Olin vaimoni kanssa ja päätin lähteä, samoin Figo. 

– Toiset juhlat oli, kun voitimme La Ligan. Se oli myös massiivinen. Niissä pysyin myöhempään. 

Lähteet

Marca

Sportbible

0 Shares