0 Shares

Joel Kiviranta on noussut yllättäen NHL:n pudotuspelien suurimpien puheenaiheiden joukkoon, kun laituri on ollut johdattamassa Dallas Starsia Stanley Cup -finaaleihin. (Kuva: AOP)

Kiviranta nousi katsomosta kokoonapanoon läntisen konferenssin välierien seiskapelissä, jossa Stars taisteli jatkopaikasta Colorado Avalanchen kanssa. Varamies Kiviranta tuli ja iski ottelussa hattutempun vieden Starsin jatkoaikavoittoon.

Tuon ottelun jälkeen suomalaista ei ole enää voinut tiputtaa kokoonpanosta. Hän on pelannut miehekkäästi muiden mukana ja ansainnut paikkansa Starsin pelaavassa nipussa. Tiistaina mies nousi taas esiin maalien muodossa, kun hän iski lännen konferenssin viidennessä finaaliottelussa 2-2-tasoitusmaalin kolmannen erän lopussa. Kiviranta vei ottelun jatkoajalle, jossa Stars voitti ja lunasti paikan Stanley Cup -finaaleihin.

Sensaatio oli taas syntynyt. Kivirannasta tuli historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt kahdessa ratkaisevassa pudotuspeliottelussa tasoitusmaalin varsinaisen peliajan viiden viimeisen minuutin aikana.

Melko hyvin pelaajalta, joka on kiekkoillut rapakon takana lähinnä AHL-jäillä!

Kivirannan matka on ollut poikkeuksellinen, ja siksi Pelimies esitteleekin Dallasin tuoreimman suomalaissensaation uratarinan.

Jokerien junioritähti

Keravan Shakersin kasvatti oli nuorena ikäluokkansa kärkipelaajia Suomessa, mutta häntä ei pidetty juurikaan NHL-tason lupauksena, sillä hyökkääjän kiekolliset taidot eivät olleet parasta tasoa. Kiviranta loisti kuitenkin nopeudellaan ja fyysisyydellään, jotka tuottivat tulosta junnukaukaloissa. Hän nousi jo 15-vuotiaana Jokerien A-junioreihin, mikä oli todella kova temppu. Kiviranta oli alaikäisenä ikäluokkansa (1996 syntyneet) maajoukkueen kärkikalustoa, ja hän pelasi myös vuotta vanhempien maajoukkueessa.

Liiga-paikka aukesi Vaasasta

Kiviranta teki liigadebyyttinsä Jokereissa kaudella 2013-14, mutta helsinkiläisseura siirtyi tuon kauden jälkeen KHL:ään, miksi hyökkääjä joutui katselemaan pelipaikkaa muualta. Oli Kivirannan onni, että Tomek Valtonen palkattiin Liigaan nousseen Vaasan Sportin päävalmentajaksi, sillä hän halusi tuoda Kivirannan Helsingistä mukanaan Pohjanmaalle. Valtonen oli juuri se valmentaja, joka nosti Kivirannan 15-vuotiaana Jokerien A-junioreihin. Sportin tuore päävalmentaja antoi Kivirannalle saman tien melko ison roolin Liigassa, ja laituri pelasikin hyvän debyyttikauden Sport-nutussa 18 vuoden iässä. 47 ottelussa syntyi tehot 8+5=13.

Maajoukkue unohti

Kivirannan toinen Liiga-kausi oli hieman haastavampi, ja hänen kehityksensä olikin ottanut hieman takapakkia, sillä työteliäs hyökkääjä ei mahtunut enää edes Nuorten Leijonien MM-joukkueeseen. 96-ikäluokan entinen tähti oli enää varamies maajoukkueessa. Ja se varmasti kaivelee Kivirantaa vieläkin, sillä “ysikutoset” juhlivat nuorten MM-kultaa kotikisoissa vuonna 2016. Ennen kautta 2015-16 Kiviranta oli ennakkokaavailuissa selkeä MM-kisapelaaja, mutta muun muassa alaikäisten Jesse Puljujärven ja Patrik Laineen hurjat kehitysloikat pistivät kokoonpanohahmotelmia uusiksi.

Valtosen koulu kehitti

Kiviranta on aina ollut periksiantamaton pelaaja ja harjoittelija. Siksi hän on pystynyt ottamaan urallaan isoja loikkia. Kehitystä tapahtui etenkin Tomek Valtosen alaisuudessa Vaasassa, missä Kivirannasta tuli hyvän luokan Liiga-pelaaja. Todellinen läpimurtokausi oli 2017-18, jolloin hän iski 59 ottelussa peräti 19 täysosumaa ja 37 tehopistettä. Valtonen jätti Sportin keväällä 2018, mutta Kiviranta jatkoi Vaasassa vielä yhden kauden ajan. Peli kulki myös Ari-Pekka Pajuluoman alaisuudessa: 48 ottelussa syntyi tehot 16+15=31, ja kausi päättyi MM-kisareissuun.

MM-kisapaikan saaminen vaati hyvää tuuria

Kiviranta nousi Suomen miesten maajoukkueeseen kaudella 2018-19, ja kaikkien yllätykseksi hän nappasi paikan kevään MM-kisajoukkueesta. Nopea, fyysinen ja periksiantamaton pelityyli oli tehnyt vaikutuksen myös leijonaluotsi Jukka Jaloseen. Fakta on kuitenkin se, ettei Kiviranta olisi “normaalina vuotena” päässyt MM-kisoihin, sillä Leijonat koki keväällä 2019 rajun kieltäytymisaallon. Joukkueessa ei pelannut yhtäkään vakituista NHL-pelaajaa, mikä oli poikkeuksellista. Kuten kaikki tietävät, kisat päättyi kultajuhliin, joten kieltäytymisaalto oli vain hyvä asia. Kivirannan kaltaiset keltanokat pelasivat leijonalogolle sataprosenttisesti, ja siksi Suomi juhli kultaa.

Hyvä tuuri näytteli isoa osaa myös NHL-sopimuksen suhteen

Kevät 2019 oli koko Kivirannan uran kannalta äärimmäisen merkittävä, sillä hän pääsi MM-kisoissa isoon näytön paikkaan. Ilman kieltäytymisiä Kiviranta ei olisi päässyt MM-kisoihin, ja ilman MM-paikkaa hän ei olisi pakosta saanut NHL-sopimusta Dallasiin. Nuorempana ilman varausta jäänyt Kiviranta vakuutti NHL:n pelaajatarkkailijat nimenomaan MM-jäillä, ei Liigassa. 179-senttinen työmyyrä ei ole haluttua tavaraa taalajäillä, mutta nappionnistuminen MM-kisoissa muutti miehen uran suunnan.

Yksi loukkaantuminen muutti kaiken Dallasissa

Kivirannan runkosarja oli Pohjois-Amerikassa odotetunlainen: työteliäs pelaaja teki heti vaikutuksen Starsin valmennukseen, mutta NHL-paikasta oli turha haaveilla. Suomalainen kävi runkosarjassa paikkaamaassa loukkaantumisia saaden alleen 11 NHL-ottelua. Kiviranta pääsi odotetusti mukaan Starsin pudotuspelien “taxi squadiin” eli farmipelaajien ryhmään, joka on pudotuspeleissä mukana loukkaantumisten varalta. Oli Starsin ja Kivirannan onni, että joukkueen kokenut hyökkääjä Andrew Cogliano loukkaantui ennen välierien seiskapeliä, sillä ilman konkarin loukkaantumista Kiviranta ei olisi päässyt kokoonpanoon ja tekemään hattutemppua. Ja ilman sitä Stars olisi voinut joutua kesälomille. Kivirannalla oli taas käynyt hyvä tuuri, mutta kyse on silti enemmän miehen omista teoista. Laituri käytti näytön paikkansa ja ansaitsi ruudun Starsin loppukauden pelaavasta miehistöstä.

Tulevaisuus

Tätä lukua ei ole vielä kirjoitettu, mutta jo nyt voidaan heittää vahva arvaus tulevista vuosista. Kiviranta on pelannut pudotuspeleissä loistavaa kokonaisvaltaista peliä, ja mies on osoittanut, että hänelle kuuluu paikka dallasilaisten vakituisesta kokoonpanosta myös tulevaisuudessa. Kiviranta pelaa vielä ensi kauden kahden suunnan sopimuksella, miksi suomalaiselle voi tulla satunnaisia farmikomennuksia sopimusteknisten asioiden takia, mutta ensi kauden jälkeen tilanne on toinen. Olisi pieni ihme, jos Dallas ei sorvaisi Kivirannalle yhden suunnan sopimusta, sillä 24-vuotias pelaaja ei ole vielä lunastanut maksimipotentiaaliaan.

0 Shares