
Viime kauden pelaajista on vielä huima nippu vapailla markkinoilla. (Kuva: AOP)
Korona on sotkenut monien joukkueiden suunnitelmia ja esimerkiksi vahvistuksia on pystytty hankkimaan huomattavasti aiempaa myöhemmin. Niinpä vapailla markkinoilla onkin vielä poikkeuksellisen paljon laadukkaita pelimiehiä.
Tässä kymmenen kovinta viime kaudella Liigassa pelannutta pelaajaa, joilla ei ole vielä sopimusta minnekään ensi kaudeksi.
TOP 10: Sopimuksettomat Liiga-pelaajat
10. Mika Partanen, Jukurit
Partanen nousi 2,5 vuoden aikana Jukureissa päteväksi hyökkääjäksi ja debytoimaan aina maajoukkueessa asti. Viime kausi oli 27-vuotiaalta hyökkääjältä astetta vaisumpi, mutta Mikkelissä on vaikea loistaa. Tästä huolimatta 56 matsin saldona oli tehot 10+14. Joku joukkue saisi Partasesta käyttökelpoisen hyökkääjän kahteen ensimmäiseen vitjaan.
9. Janne Pesonen, Kärpät
Pitkältä ulkomaan kiertueelta Kärppiin palanneen hyökkääjän kausi oli loukkaantumisten sävyttämä: 27 matsissa pinnoja kertyi 15. 38-vuotiaan hyökkääjän taidot ovat kiistattomat ja terveenä ollessaan hän olisi mainio lisä lähes joukkueeseen kuin joukkueeseen.
8. Juhamatti Aaltonen, Kärpät
Aaltonen osoitti uusia puoliaan viime kaudella Pelicansissa, kun hän teki valtavasti töitä kaukalossa. 48 matsissa Lahdessa pisteitä kertyi peräti 37 ja osoite vaihtui loppukaudeksi Kärppiin. 35-vuotias konkari on edelleen erittäin hyvä hyökkääjä Liigaan, kunhan motibaatio on kunnossa.
7. Atte Engren, HIFK
Laadukkaita veskareita ei ole liikaa markkinoilla, mutta Engren on ehdottomasti tällainen. Kolme edellistä kautta HIFK:ssa pelannut veskari ajautui kakkostorjujaksi Frans Tuohimaan kantaessa pääroolin torjuntatöistä. Lukon kasvatilla on ikää 32 vuotta, joten hyviä pelivuosia on vielä jäljellä.
6. Joonas Järvinen, HIFK
Järvinen on malliesimerkki luotettavasta oman pään puolustajasta ja onkin pienoinen ihme, että 31-vuotias pakki on vielä vapailla markkinoilla. Edellisen neljän vuoden aikana kolme KHL-pelejäkin on kertynyt yli 130 kappaletta, joten kokemusta kovista peleistä löytyy. Järvinen olisi todellinen täsmävahvistus pakistoon.
5. Julius Honka, JYP
Honka pelasi vielä kaudella 2018-19 vain NHL:ssä ja viime kausi JYPissä piti olla vain nopea ponnahduslauta takaisin kirkkaisiin valoihin. Sesonki JYPissä oli kuitenkin haastavampi ja haasteita piisasi. 24-vuotias pakki on kiistatta erittäin hyvä kiekkoilija: tästä kertoo muun muassa 201 AHL-matsissa saalistetut 108 pinnaa. Monien muiden tapaan on yllätys, ettei Hongalla vielä ole uutta seuraa.
4. Ilari Filppula, TPS
Filppulalla on toki ikää 38 vuotta, mutta kliseisesti ikä on vain numero taitavan sentterin tapauksessa. TPS:n varakapteenina toiminut hyökkääjä kun elää loistavasta pelisilmästään ja syötöistään. Viime kaudella 58 matsin saldona oli 40 pinnaa, joten kyseessä olisi vielä erittäin hyvä vahvistus Liigaan.
3. Petrus Palmu, JYP
Palmun viime kausi oli mainio: 47 matsin saldona JYPissä oli 35 pinnaa. 23-vuotias hyökkääjä on kiekollisesti erittäin pätevä ja Jokipoikien kasvatin tähtäin on selkeästi Pohjois-Amerikassa. Murtautuminen sinne tosin vaatisi todennäköisesti vielä yhtä tykkikautta Euroopassa.
2. Janne Keränen, KalPa
Harva hyökkääjä tekee yhtä tasaista jälkeä Liigassa kuin Keränen: edellisen kuuden kauden heikoin maalisaldo on 17 osumaa. 33-vuotiaasta hyökkääjästä tietää täsmälleen mitä saa, joten ottajia luulisi olevan. Viime kauden saldona oli 54 matsissa 19 maalia sekä 16 syöttöä.
1. Juha-Pekka Haataja, KooKoo
Ikää on mittarissa 37 vuotta, mutta se ei saa hämätä. Kärppien kasvatti takoi viime kaudella KooKoossa 50 pistettä ja kyseessä onkin todella laadukas pelimies. Haataja on takonut historian eniten ylivoimamaaleja Liigassa, joten konkarista saisi todellisen hyökkäyspään täsmäaseen. Haataja on pystynyt mukauttamaan pelityyliään iän myötä ja hän onkin vastustajan maalin läheisyydessä edelleen yksi sarjan parhaista pelaajista.