0 Shares

Makwan Amirkhani pääsee kehään pikakomennuksella, sillä matsi on edessä jo 10.10. (Kuva: TT)

Vastaan asettuu Edson Barboza, jonka piti kohdata alunperin Sodiq Yusyff. Hän kuitenkin loukkaantui, joten katseet kääntyivät Makun puoleen.

– Tottahan minä sitten hyvänä työntekijänä menen ja pelastan firman, Amirkhani sanoo pilke silmäkulmassa Betsafen sivuilla.

Maku on otellut edellisen kerran heinäkuussa, kun hän peittosi Danny Henryn. Nyt matsi tulee lyhyellä varoitusajalla, mutta Amirkhani on valmis. 

– Meillä on ollut koko ajan täysi tohina päällä. Alan ammattilaisena on pysyttävä kunnossa ympäri vuoden ja oltava valmiina otteluun heti kun kutsu käy. Nyt tiimi hoitaa paperihommat, sen jälkeen mennään paikan päälle, otetaan iso salkku rahaa ja tullaan kotiin.

Matsi otellaan Abu Dhabin Fight Islandilla, joten vuorokausirytmi on täysin erilainen, kun matsi käydään aamuyöstä Suomen aikaa. Tämä on otettu Makun leirissä huomioon.

– Nyt menen nukkumaan viiden tai kuuden maissa aamulla. Harjoitukset vedetään tiimin kanssa keskellä yötä. Onneksi kun iltapäivällä herään, on vielä valoisaa, eikä tarvitse elää kokonaan pimeässä.

34-vuotias Barboza on otellut ensimmäisen UFC-matsinsa jo vuonna 2010: voittoja on kertynty yhteensä 14 ja tappioita yhdeksän. Edelliset neljä matsia ovat päättyneet brassin tappioon ja viimeisin voitto on joulukuulta 2018.

– Jos hän olisi halunnut joskus olla mestari, hänestä olisi se jo tullut. Olen nuorempi, nälkäisempi, määrätietoisempi sekä lajille ja tavoitteelleni omistautuneempi. Nyt tehdään suomalaista vapaaotteluhistoriaa. Tämä tulee avaamaan monia ovia, Amirkhani sanoo itsevarmasti.

Barbozalla on vahva potkunyrkkeilytausta. Tämä ei Makua pelota.

– Kun joku sanoo, että olen haukannut liian ison palan, niin ajattelen vain, että miten hitossa muka. Jos laitetaan vastakkain maailmanluokan potkija ja painija, joka osaa käyttää painia hyväkseen niin, että on ärsyttävästi ja jatkuvasti iholla, ei vedä itseään puhki ja pelaa fiksusti, niin kyllä minä laittaisin rahani likoon sen painijan puolesta. Juuri tuon tyyliset vastustajat ovat olleet minulle aina helpoimpia. 

Varhainen voitonmaksu
0 Shares