0 Shares

Koronapandemia tyhjensi urheilustadionit, ja seurojen markkinointitiimit ovat miettineet, miten käyttää kaikki se tila. (Kuva: TT)

Puoli vuotta sitten urheilu seisahtui melkeinpä kaikkien suurten lajien ja sarjojen osalta. Sittemmin palkinto-, pokaali- ja pistejahti on jatkunut, mutta yhä pitkälti tyhjille katsomoille.

Maksavien asiakkaiden sijaan monet seurat ovat pyrkineet täyttämään lehtereitä muilla tavoilla, vaikka sitten vain hengenluonti- ja markkinointimielessä. Tässä Pelimiehen valitsemat viisi parasta oivallusta ja/tai toteutusta.

5. Leedsin pahvifanit

Täksi kaudeksi Valioliigaan taas noussut perinteikäs Leeds oli yksi ensimmäisiä brittiseuroja, joka tajusi alkaa myymään lippuja myös niihin peleihin, joihin kannattajat eivät tosiasiassa pääse. Kesäkuussa kunnianhimoinen tavoite oli myydä 15 000 lippua matsia kohden, eikä ihan mihin tahansa polkuhintaan, vaan 25 punnalla kappale. Sitä vastaan fanit saisivat paikan pahvikuvalleen.

Kaikki sujuikin mukavasti. Yksi moka kuitenkin sattui. Seura lupasi varmistaa, että mukaan ei pääse loukkaavia kuvia, mutta niin vain tarkkasilmäinen TV-katsoja bongasi yleisöstä Osama bin Ladenin. Jos maailman kuuluisimman terroristijärjestön perustaja ei ole pahennusta herättävä hahmo, niin sitten ei kukaan. Seura pahoitteli asiaa.

4. Korean seksinuket

Etelä-Korean pääsarjassa K-Leaguessa nähtiin myös yritystä. Vuoden 2016 mestarijoukkue FC Seoul lupasi täyttää tyhjentyneet katsomonsa “premium-mannekiineilla”. Voihan sen ehkä näinkin muotoilla. Seoulin näkemys tästä olivat seksinuket puettuina koti- ja vierasjoukkueen peliasuihin ja maskeihin. Astetta törkeämmän hommasta teki se, että nämä fanit myös pitelivät kylttejä, joissa mainostettiin paikallista aikuisten kauppaa. Pornografia on pannassa Etelä-Koreassa. Myös FC Seoul pahoitteli asiaa myöhemmin.

3. Valko-Venäjän pahvifanit

Valko-Venäjällä pelit jatkuivat keväällä pidempään kun muissa sarjoissa, joten siellä päästiin myös tekemään uraauurtavia siirtoja tyhjien katsomoiden täyttämisessä. Dynamo Brestin ratkaisu oli kuitenkin hieman pelottava: he yksinkertaisesti kiinnittivät tulostetut A4-kuvat fanien päistä mannekiinien hartioihin. He, jotka ovat nähneet Hostel-elokuvan, eivät voi välttyä tietyiltä mielikuvilta. Ja kuvan järjestysmiehellä oli varmaan mielenkiintoinen työpäivä.

2. CPBL:n robottifanit

Taiwanissa nähtiin baseball-liiga CPBL:n peleissä mainioita robottifanitoteutuksia jo huhtikuun alkupuolella. “Tervetuloa tulevaisuuteen”, liigan sivuilla mainostettiin rehvakkaasti. Esimerkiksi Rakuten Monkeysin, moninkertaisen viime vuosien mestarin, matseissa nähtiin 500 faninkorviketta, joista osa oli robotteja. Vaikka tupa ei ollut lähellekään täynnä, kyllähän tämä tunnelmaa nostaa kokonaan autioon stadioniin verrattuna.

1. South Park -hahmot Denverissä

Syyskuun lopussa NFL-otteluihin sai ottaa jo 5 700 katsojaa, mutta koska sillä ei läheskään täytetä amerikkalaisia katsomoita, päätti Denver Broncos kutsua kunniavieraiksi hieman lisää kannatusjoukkoja. Yli 1 800 South Park -hahmoa täytti yhden laidan komeasti! Jollain oli välähtänyt, sillä South Parkin kuvitteellinen kaupunki sijaitsee Denverin läheisyydessä. Mutta on siinä ollut askartelemista! Ja räävittömän animaatiosarjan faneilla riittää tietysti metsästettävää.

Varhainen voitonmaksu
0 Shares