0 Shares

Petri Kontiola solmi elokuussa vuoden mittaisen sopimuksen HPK:n kanssa. 36-vuotiaan konkarin diili aiheutti paljon puhetta jopa joukkueen kannattajien keskuudessa. (Kuva: AOP)

Ja toisaalta täysin ymmärrettävästi. Ei ollut salaisuus, että Kontiola tähyili sopimusta esimerkiksi Tapparasta, mutta kestomenestyjä ei halunnut entistä pelaajaansa enää takaisin.

Seinäjoella syntynyt Kontiola nousi pinnalle juurikin Tapparassa ja pelasi Tampereella kaikki 200 Liiga-matsiaan ennen maailman valloitusta. Kontiola pelasi maailmalla vuodet 2007-20: pääosin KHL:ssä (545 ottelua), mutta myös NHL-pelejä kertyi 12 kappaletta. 

Kontiola takoi kovaa jälkeä kaudesta toiseen ja oli johtavassa roolissa maajoukkueessakin. Kevään 2013 MM-kisoissa 10 matsin saldona oli 16 pinnaa.

Varsinkin toistaiseksi viimeiseksi jäänyt KHL-kausi Jokereissa oli haastava, vaikka 61 matsissa pinnoja kertyi mainiosti 35.

Nyt oli kuitenkin aika palata takaisin Liigaan. Epäilijöitä riitti todella paljon.

Kontiola on kuitenkin osoittanut olevansa edelleen loistava pelimies kotimaiseen pääsarjaan. Pelisilmä on edelleen kohdillaan ja Kontiola on puhkonut vastustajan puolustuksia ottelusta toiseen. Viidessä matsissa hän onkin nakuttanut tehot 1+7.

Kontiolan piti olla liian hidas pelaaja Liigaan. Hän on kuitenkin kellottanut HPK:n kolmanneksi kovimman luisteluvauhdin (35,36 km/h). Kontiolan luistelema kokonaismatka on HPK:n pelaajista neljänneksi suurin: 22,9 kilometriä. Hyökkääjistä hän on toisena Jere Innalan jälkeen. Peliaikaa on irronnut keskimäärin yli 21 minuuttia matsia kohden.

HPK otti pienoisen riskin Kontiolan kanssa, mutta tällä hetkellä Kerhon kannalta ainoa miinus on, että sentterin kanssa on vain vuoden diili.

Varhainen voitonmaksu
0 Shares