
Liiga-kausi on käynnistynyt vauhdilla, joten on aika niputtaa epäonnistujia. (Kuva: AOP)
Osa joukkueista on pelannut jo kymmenen ottelua – eli kuudesosan runkosarjasta. Vauhti on ollut kovaa ja voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua.
Alkukauden aikana on noussut esiin isoja onnistujia: esimerkiksi HPK:n Petri Kontiola, Lukon Eetu Koivistoinen ja Ässien Peter Tiivola. Vastaavasti osa pelaajista on esiintynyt reilusti alle odotusten.
Tässä viisi pelaajaa, joilta olisi syytä odottaa paljon parempaa.
5. Evan Weinger, TPS
Weinger saapui Turkuun lainasopimuksella Pohjois-Amerikasta. Liigan piti olla amerikkalaispelaajalle ponnahduslauta kohti kirkkaampia valoja. Kaksi edellistä kautta viilettänyt Weinger on kuitenkin esiintynyt toistaiseksi todella tahmeasti.
Seitsemän pelin saldona on vain yksi maalia ja alle 13 minuuttia vastuuta peliä kohden. Tämä on paljon vähemmän, mitä 23-vuotiaalta hyökkääjältä odotettiin.
4. Jesse Ylönen, Pelicans
Jesse Ylönen palasi lainasopimuksella Lahteen. Kaksi edellistä kautta Pelicansissa pelanneen Ylösen diili on voimassa toistaiseksi ja hän palaa Montrealin organisaatioon, kunhan harjoitusleirit alkavat.
21-vuotiaan toisen kierroksen varauksen sesonki on alkanut tahmeasti. Harjoituspeleissä hän antoi viitteitä potentiaalistaan, mutta tositoimissa meno on ollut vaisua: kahdeksan pelin saldona on yksi syöttöpiste ja tehotilastokin on neljä astetta pakkasella. Tämä on paljon vähemmän, mitä Ylöseltä sopii odottaa.
3. Jarkko Immonen, JYP
Jarkko Immonen on pelannut kolme edellistä kautta JYPissä: matalimmillaan pistemäärä on ollut 44. 38-vuotias sentteri on JYPin johtajia niin henkisesti kuin pelillisesti.
JYPillä on tällä hetkellä todella isoja haasteita varsinkin kaukalon ulkopuolella. Nyt jyväskyläläiset tarvitsevat johtavilta pelaajilta entistä enemmän panosta.
Immonen on saalistanut yhdeksässä matsissa toistaiseksi kaksi syöttöpistettä, vaikka vastuuta on tullut reilusti. JYP tarvitsee ehdottomasti onnistumisia myös kärkisentteriltään.
2. Jacob Moverare, SaiPa
22-vuotias Moverare oli lähtökohtaisesti äärimmäisen kova hankinta SaiPalle. Miehen kaksi edellistä kautta sujuivat Frölundassa ja jälkimmäisellä sesongilla hän oli joukkueensa paras pistemies puolustajista. 51 matsin saldona tehoina olivat 7+12.
Lappeenrannassa meno on ollut synkkää. Moverare sai heti avausmatsissaan ulosajon ja alamäki on jatkunut käytännössä siitä asti. Lauantaina hän ei ollut edes kokoonpanossa ja ilmeisesti valmennuksen kanssa sukset ovat olleet hieman ristissä.
SaiPa tarvitsee ykköspakiltaan huomattavasti nähtyä parempaa.
1. Patrik Karlkvist, Sport
28-vuotias Karlkvist kiekkoilee ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella. Viime kaudella laituri takoi Allsvenskanissa hurjat 68 tehopistettä 52 matsissa MODOlle. Täysosumia kertyi peräti 30.
Karlkvistia kohtaan olikin todella suuret odotukset: häntä povailitin monissa paikoissa jopa aivan pistepörssin kärkisijoille.
Kahdeksan matsin jälkeen pistesaldo on kuitenkin pyöreä nolla. Hyökkääjä ei ole ollut kertaakaan tasakentällisin jäillä, kun Sport on tehnyt maalin: tehotilasto on kolme astetta pakkasella. Vastuuta on tullut varsin hyvin: lähes 16 minuuttia matsia kohden.
Tällä tahdilla Karlkvist ei tule enää kauaa Vaasassa viipymään, vaan ovi saattaa heilahtaa nopeastikin.