
Näin Liigan voimasuhteet muuttuvat, kun NHL-lainat palaavat rapakon taakse
Tekijä
- 30.10.2020Liiga-kaudesta on tullut kaikin puolin poikkeuksellinen eikä vähiten sen takia, että sarjassa pelaa tällä hetkellä lukuisia NHL-sopimuksen alaisia lainapelaajia. (Kuva: AOP)
Samalla se on vääristänyt voimasuhteita, sillä NHL-lainat jättävät Suomen kaukalot kesken kauden – todennäköisesti jo joulukuussa. NHL-lainojen lähtö tulee laittamaan Liigan asetelmat uusiksi. Moni seura kärsii siitä, kun taas jotkin seurat hyötyvät.
Pelimies analysoi, miltä Liigan voimasuhteet näyttävät, kun NHL-lainat palaavat Pohjois-Amerikkaan.
Etenkin nämä seurat kärsivät NHL-lainojen lähdöstä:
HIFK
IFK:sta on helppo aloittaa, sillä joukkueessa on tällä hetkellä peräti viisi NHL-lainaa, jotka kaikki ovat hyökkääjiä. Omalla tavallaan hyvä asia on se, että Henrik Borgström ja Antti Suomela ovat sairaustuvalla, joten pelaavassa miehistössä on tällä hetkellä “vain” kolme lainamiestä.
Joka tapauksessa lainamiesten lähtö tulee näkymään. Etenkin ruotsalainen Emil Bemström tulee jättämään ison aukon hyökkäykseen, sillä laituri on ollut alkukauden parhaimpia hyökkäyspään pelaajia koko Liigassa. 10 ottelussa on syntynyt tehot 5+4=9. Eikä tietenkään voi unohtaa Joona Luodon ja Otto Koivulan merkitystä joukkueelle.
IFK:lla on edelleen kova joukkue NHL-lainojen lähdettyä, jos vain terveystilanne on kunnossa. On kuitenkin selvää, että joukkueen kausi alkaa ikään kuin uudelleen, kun lainamiehet lähtevät, ja se ei ole hyvä asia keskellä kautta.
Ässät
Myös Ässät tulee ottamaan isoa osumaa lainapelaajien lähdettyä. Etenkin Andreas Borgmanin lähtö tulee jättämään ison aukon porilaisten alakertaan, sillä ruotsalainen on ollut Liigan parhaimpia puolustajia. Puolustuksesta tulee lähtemään myös luottomies Markus Niemeläinen.
Hyökkäyksestä poistuvat puolestaan Jesperi Kotkaniemi ja Nick Merkley. Kotkaniemen panos on vielä ollut vähäinen, mutta Merkley on jo ehtinyt nousta patapaitojen avainpelaajiin. Kesken kauden tapahtuvat muutokset tulevat laskemaan Ässien tasoa selvästi. Toisin kuin IFK:lla, Ässillä ei ole reserveissä nimekkäitä paikkaajia.
Ilves
Ässien ohella isoimpiin häviäjiin kuuluu Ilves, jossa on tällä hetkellä kuusi NHL-lainaa. Heistä Matias Maccelli pelannee koko kauden Tampereella, mutta loput matkustanee rapakon taakse kauden alkaessa. Barret Hayton ja Joona Koppanen eivät ole vielä tällä kaudella pelanneet Ilveksessä, mutta Lukas Dostal, Juuso Välimäki ja Arttu Ruotsalainen ovat.
Ja tämän pelanneen trion menetys tulee tuntumaan rajusti. Ilves ei voi mitenkään paikata heidän jättämiään saappaita. Dostal on Liigan parhaimpia maalivahteja, Välimäki todennäköisesti koko sarjan paras puolustaja ja Ruotsalainen yksi parhaista hyökkääjistä. Ruotsalainen on tehnyt 10 ottelussa yhdeksän maalia ja 12 tehopistettä, joilla hän on Liigan maali- sekä pistepörssin kärjessä.
JYP
Nopeasti ajateltuna JYP ei kärsi isosti NHL-lainojen lähdöstä, mutta kyllä Keski-Suomessakin pukkaa kylmää hikeä. Joukkueessa on tasan yksi lainamies, ja hän on maalivahti Veini Vehviläinen. Ykkösveskarin lähdettyä JYPistä ei löydy yhtään kovan tason kassaria. Tuolloin ykkösvahtina on Markus Ruusu ja kakkosena Niko Parkkinen.
Normaalisti JYP etsisi vapailta markkinoilta korvaajan Vehviläiselle, mutta tässä taloustilanteessa se saattaa jäädä tekemättä. JYPin talous on kärsinyt rajusti koronavirustilanteen ja verottajan takia, miksi joukkueella ei ole tällä hetkellä edes päävalmentajaa Pekka Tirkkosen istuessa kotonaan lomautettuna.
Vehviläisen lähtö saattaa olla kuolinisku hurrikaanipaitojen kaudelle.
KalPa
Myös KalPa kuuluu isoimpiin kärsijöihin, sillä NHL:n harjoitusleirien alkaessa joukkueesta poistuvat Eetu Luostarinen ja Otto Leskinen. Luostarinen kuuluu sarjan parhaimpiin senttereihin ja Leskinen parhaimpiin puolustajiin. Tällaisen kaksikon lähtö ei voi olla tuntumatta.
Kärpät
Tällä listalle voidaan nostaa myös Kärpät, vaikka oululaiset eivät kuitenkaan luovuta paikkaansa Liigan ennakkosuosikkien joukossa. On kuitenkin selvää, että Jesse Puljujärven kaltaisen pelaajan lähtö tulee jättämään ison jäljen. Myös Janne Kuokkanen jättää kokoonpanoon aukon.
Oulussa on kuitenkin vahva ja leveä materiaali, minkä lisäksi Kärpät voi hankkia markkinoilta uusia pelaajia. Kärpät ei kaadu Puljujärven ja Kuokkasen lähtöön, mutta joukkue tulee heikentymään sen myötä.
Lukko
Kärkiseuroista myös Lukko tulee kärsimään. On selvää, että Raumalla riittää laatua vielä silloinkin, mutta etenkin kahdeksan maalin miehen Aleksi Saarelan lähtö tekee ison loven joukkueen hyökkäyspeliin. Myös puolustaja Ville Heinolan lähtö näkyy, mutta Lukossa on kokonaispaketti sen verran hyvässä kunnossa, että se kestää nämä muutokset yllättävän hyvin.
Mutta kuten Kärpätkin, Lukko tulee heikentymään. Se on varma.
Jukurit
Jukurit hävisi kauden neljä ensimmäistä otteluaan, mutta sen jälkeen joukkueeseen liittyi NHL-laina Vitali Abramov. Nyt venäläinen on pelannut mikkeliläisten riveissä viisi ottelua, joista joukkue on voittanut kolme. Abramov on tehnyt näissä otteluissa peräti viisi täysosumaa ja seitsemän tehopistettä. Kun Abramov lähtee, Jukurit on taas isoissa ongelmissa.
Nämä seurat puolestaan hyötyvät:
KooKoo
Hyötyjiin kuuluvat luonnollisesti ne joukkueet, joissa NHL-lainat eivät ole merkittävässä roolissa. Ensinnäkin, nämä joukkueet saavat jatkaa kesällä alkanutta projektiaan samalla tutulla ryhmällä, kun taas monissa muissa seuroissa projekti alkaa lähestulkoon alusta. Toiseksi, näiden seurojen monet vastustajat tulevat olemaan paperilla heikompia, kun lainamiehet poistuvat.
Yksi hyötyjistä on KooKoo, jolla on yksi NHL-laina, Kasper Björkqvist. Kouvolalaisten alkukauden tähti pelaa kuitenkin koko sesongin Liigassa, joten mustaoranssien tilanne on erinomainen.
Sport
Sport on yksi niistä harvoista seuroista, jotka eivät ole hankkineet yhtään NHL-lainaa. Se tulee olemaan vain hyvä asia, etenkin nyt kun joukkue on pystynyt pelaamaan kelvollisen alkukauden.
Tappara
Sama pätee Tapparaan: joukkueessa ei ole yhtään NHL-lainaa, joten tilanne on erinomainen.
TPS
Turussakin tullaan hyötymään NHL-kauden alkamisesta, sillä joukkue menettää ainoastaan maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen. Se ei haittaa Palloseuraa, josta löytyy nuorukaisen lisäksi kaksi muutakin laatuvahtia.
Timur Ibragimov ja Evan Weinger ovat myös NHL-lainapelaajia, mutta he eivät ole niin sanottuja “koronalainoja”, eli he pelaavat TPS:ssä koko kauden.
SaiPa
Viimeisenä todellisena hyötyjänä nostetaan esiin SaiPa, jossa pelaa yksi lainamies, Jacob Moverare. Hän on epäonnistunut Lappeenrannassa, joten keltamustien asema tulee paratumaan voimasuhdekaavailuissa.
Yhteeveto:
Voimasuhteiden muutos ei juuri vaikuta siihen, mitkä seurat ovat suurimpia mestarisuosikkeja. Esimerkiksi Lukko ja Kärpät ovat edelleen suurimpien suosikkien joukossa, vaikka molemmat seurat kokevatkin pari pahaa menestystä.
Ehkä suurin muutos suosikkien kohdalla on siinä, että Tappara tulee nostamaan osakkeitaan. Ilman NHL-lainoja pelaava Tappara tulee ainakin olemaan lähempänä Kärppiä ja Lukkoa kuin se on nyt.
HIFK ei ole nytkään suurimpien suosikkien joukossa, ja muutosten jälkeen se saattaa valahtaa kunnolla sarjataulukossa. Paljon riippuu siitä, jatkuvatko joukkueen terveyshuolet ensi vuoden puolelle.
Alkukauden yllättäjät KalPa ja Ilves tulevat todennäköisesti alaspäin NHL-lainojen lähdettyä. KalPan menetykset ovat vähäisemmät kuin Ilveksen, mutta sekin tulee olemaan selvästi heikompi joukkue Luostarisen ja Leskisen poistuttua. Keskikastin joukkueista myös Ässät voi tulla isoin askelin alaspäin.
Keskikastista nostetaan esiin myös KooKoo ja Sport. Kummallakin voi olla iso iskun paikka tällä kaudella, sillä ne ovat pystyneet pelaamaan hyvät alkukaudet ilman pätkätyöläisiä.
Tällä erää HPK ja Pelicans ovat ainoat seurat, joiden status pysynee samanlaisena. HPK:n tilanne voi toki muuttua isosti, sillä Kristian Vesalainen ja Emil Larmi voivat johdattaa Kerhon uuteen lentoon. Silloin HPK tulee kärsimään rajusti NHL-kauden käynnistymisestä.