
Näiltä suomalaispelaajilta voidaan odottaa NHL-läpimurtoa tulevalla kaudella
Tekijä
- 03.11.2020Uusi NHL-kausi alkaa näillä näkymin 1. tammikuuta. Pitkä tauko runkosarjapeleistä on tarjonnut etenkin nuorille ison mahdollisuuden kehittyä NHL-tasolle, ja siksi tulevalla kaudella taalajäillä saatetaan nähdä yksilötasolla monia yllätyksiä. Monet suomalaisetkin nuoret pyrkivät tekemään läpimurtonsa ensi kaudella. Pelimies listasi ne suomalaislupaukset, joilla on nyt hyvä mahdollisuus murtautua vakituiseksi NHL-pelaajaksi. (Kuva: AOP)
Jesse Puljujärvi, Edmonton Oilers
Puljujärven toiseen Pohjois-Amerikan matkaan kohdistuu isot odotukset. Puljujärvellä on yhä puutteita kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan, ja hänen nousunsa tähtiluokkaan saman tien on epätodennäköistä, mutta laituri on nyt parempi kuin viime reissullaan. Murtautuminen Oilersin kolmoskenttään Kyle Turrisin rinnalle on täysin mahdollista. Siinä onnistuminen voisi tuoda paikan Leon Draisaitlin tai Connor McDavidin vierelle sekä kakkosylivoimaan. NHL-läpimurron aika on nyt.
Aleksi Saarela, Florida Panthers
Lukossa maaleja mättäneellä Saarelalla ei ole vielä NHL-sopimusta ensi kaudeksi, mutta Panthers omistaa suomalaisen pelaajaoikeudet, ja sopimus syntynee ennen kauden alkua. Saarela nousi viime talvena seuran NHL-miehistöön ja teki vaikutuksen, mutta koronatauko pilasi maalitykin hyvän lennon. Saarelan AHL-pelit ovat nyt pelattu.
Juuso Välimäki, Calgary Flames
Välimäki pelasi debyyttikaudellaan 2018-19 24 NHL-ottelua ja väläytteli taitojaan. Viime kausi piti olla läpimurtokausi, mutta koko sesonki kului sairastuvalla. Nyt monipuolinen pakki on kuitenkin kunnossa. Ilveksessä lainalla pelaava Välimäki on ollut Liigan alkukauden parhaimpia pelaajia, ja hän näyttää olevan NHL-tasoa. Nuorukaiselle on pedattu paikka Flamesin NHL-miehistöstä.
Ville Husso, St. Louis Blues
Todennäköisin läpimurron tekevä suomalaisvahti on Husso, joka on saamassa kakkosveskarin tontin Bluesissa. Seura kauppasi Jake Allenin muualle eikä hankkinut hänen tilalleen uutta miestä. Näin ollen Bluesin AHL-seuran ykkösvahti Husso nousee automaattisesti Jordan Binningtonin aisapariksi. Entisen HIFK-tähden on kuitenkin onnistuttava näytön paikassaan, sillä Bluesin farmista löytyy tilalle uutta tulijaa NHL-kokemusta kerryttäneen Jon Gilliesin johdolla.
Niko Mikkola, St. Louis Blues
Bluesin toinen suomalainen läpimurtoa havitteleva pelaaja on puolustaja Mikkola, joka sai viime kaudella alleen viisi NHL-ottelua. Näissä otteluissa isokokoinen oman pään luuta osoitti, että hän olisi voinut pelata vakituisesti taalajäillä jo viime kaudella. Tuolloin Mikkolalle ei löytynyt tilaa kokoonpanosta, mutta nyt pitäisi löytyä. Yhden suunnan sopimus takaa sen, ettei Mikkolaa heitetä hevillä farmiin.
Kevin Lankinen, Chicago Blackhawks
Husson ohella suomalaisveskareista läpimurron voi tehdä maailmanmestari Lankinen, joka tulee varmasti saamaan näytön paikan taalaliigassa. Blackhawks päästi Robin Lehnerin lähtemään viime talvena ja Corey Crawfordin tänä syksynä. Nimekkään duon tilalle ei hankittu kovan luokan tekijöitä, vaan Blackhawks antaa nyt tilaisuuden nuorille. Malcolm Subban on lähtökohtaisesti ykkösvahti, ja Lankinen taistelee kakkosveskarin paikasta Collin Delian kanssa. Lankinen ja Delia ovat jakaneet torjuntavastuuta kahden viime kauden aikana AHL:ssä, joten lähtötilanne on hyvin tasainen.
Jani Hakanpää, Anaheim Ducks
Hakanpää lähti takaisin rapakon taakse kesällä 2019, ja häneltä odotettiin paljon, kun taskussa oli yhden suunnan sopimus. Homma lähti kuitenkin väärille raiteille heti alussa, ja hän pääsi debytoimaan Ducksissa vasta maaliskuussa. Tuolloin kuitenkin alkoi tapahtua: järkälemäinen pakki pelasi NHL:ssä hyvällä tasolla, ja ainoastaan koronatauko katkaisi maailmanmestarin vahvan vireen. Viiden ottelun NHL-vierailu toi kuitenkin suomalaiselle uuden yhden suunnan sopimuksen Anaheimiin. Se kertoo hyvin siitä, miten hän onnistui maaliskuun NHL-otteluissa.
Joel Kiviranta, Dallas Stars
Kivirannan murtautuminen NHL:ään tapahtui jo pudotuspeleissä, kun pikakiituri iski isoja maaleja ja vakuutti kokonaisvaltaisella pelillään. Nyt Kivirannan on tehtävä samoja temppuja runkosarjassa. Viime kaudella hän sai tililleen vain 11 runkosarjaottelua. Kiviranta pelaa vielä ensi kauden kahden suunnan sopimuksella, joten AHL:ään lähettäminen on helppoa, ja joskus kutsu voi käydä sopimusteknisistä syistäkin. Kivirannan täytyy kuitenkin huolehtia siitä, etteivät hänen pelilliset otteensa ole syy farmikutsuun, ja siinä hän todennäköisesti onnistuukin.
Sami Niku, Winnipeg Jets
Jetsin taitavan suomalaispakin läpimurtoa on odotettu jo parin kauden ajan, mutta se on jäänyt tekemättä. Nyt siihen pitäisi kuitenkin olla parempi mahdollisuus, sillä Niku tulee pelaamaan ensi kauden yhden suunnan sopimuksella. Farmiin lähettäminen ei siis tule kyseeseen – ellei puolustajan taso ole laskenut radikaalisti. Jetsin pakisto ei ole erityisen nimekäs, joten Nikulla on mahdollisuus nousta isoonkin rooliin.
Seuraa myös heitä:
Arttu Ruotsalainen, Buffalo Sabres
Ruotsalainen on 173-senttinen varaamaton taitohyökkääjä, joka ei ole vielä pelannut peliäkään Pohjois-Amerikassa. NHL-läpimurron tekeminen ei näytä tässä valossa todennäköiseltä, mutta hänen näyttönsä Liigasta ovat sen verran hyvät, ettei sitäkään mahdollisuutta poissulkea. Ruotsalainen on jämäkkä, kypsä, monipuolinen ja jo miesten peleissä kokenut tekijä, joten yllätyspotentiaalia on rutkasti.
Janne Kuokkanen, New Jersey Devils
Kuokkaselta löytyy kovat näytöt AHL:stä, ja nyt hänellä on aiempaa parempi sauma murtautua NHL:ään, kun hän siirtyi talvella Carolina Hurricanesista Devilsiin. Kilpailutilanne ei ole enää yhtä kova, ja Kuokkanen tulee varmasti saamaan tilaisuutensa. Näytön paikoissa on nyt vain onnistuttava.
Otto Koivula, New York Islanders
Koivula nousi viime kaudella AHL:n ja NHL:n välimaastoon, ja hän saikin pelata NHL:ssä 12 ottelua. Isokokoinen ja taitava hyökkääjä ei ole kovin kaukana Islandersin vakiomiehistöstä, mutta suomalainen on silti lähtökohtaisesti farmipelaaja. Loukkaantumiset Islandersissa avaavat hänelle nopeasti tilaa “ylhäältä”, joten Koivula tulee saamaan näytön paikkoja. Läpimurto taalaliigassa on täysin mahdollinen.
Antti Suomela, San Jose Sharks
Suomela on roikkunut Sharksin NHL-joukkueessa jo parin kauden ajan, mutta vakituisen pelipaikan nappaaminen ei ole onnistunut. Hankalaa on nytkin, sillä Suomela pelaa taas kahden suunnan sopimuksella. Sentteri on kuitenkin saanut luottoa San Josessa, joten näytön paikkoja on varmasti taas luvassa. Lopullinen läpimurto saatetaan nähdä nyt, vaikka moni ei sitä odotakaan.
Julius Honka, Dallas Stars
Dallasin entinen suurlupaus jätti seuran keväällä 2019 ja pelasi viime kauden JYPissä. Liiga-kausi ei ollut nappionnistuminen, miksi hän palasi Starsiin kahden suunnan sopimuksella. Starsin alakerrassa on tuskin tilaa Hongalle ilman loukkaantumisia, mutta eiköhän taituri saa näyttää osaamistaan kauden aikana. On myös mahdollista, että Honka siirtyy ennen kautta toiseen seuraan, sillä jos Dallas lähettää miehen farmiin, joutuu puolustaja mennä sinne siirtolistan kautta. Tällöin muut seurat voivat vapaasti napata Hongan riveihinsä.
Ville Heinola, Winnipeg Jets
Heinola esiintyi viime syksynä mallikkaasti NHL:ssä, mutta Jets päätti lähettää hänet kasvamaan Suomeen vielä vuodeksi. Heinolaan kohdistuu isoja odotuksia, mutta ehkä yksi kausi AHL:ssä on tällä hetkellä kehityksen kannalta paras vaihtoehto. Heinolalta voidaan kuitenkin taas nähdä yllätys, joten läpimurron tekeminen NHL:ssä on myös mahdollista.
Olli Juolevi, Vancouver Canucks
Entinen suurlupaus on toistaiseksi selättänyt loukkaantumiset, ja hän tulee nyt saamaan ison mahdollisuuden Canucksissa. Juolevi otti ison hypyn jo keväällä koronatauolla, sillä hän sai tehdä NHL-debyyttinsä kesän pudotuspeleissä. Se kertoo siitä, että Juolevi on noussut Canucksin pakkihierarkiassa melko lähelle pelaavaa kuusikkoa. Mikäli kehitys on jatkunut myös kauden jälkeen, voi Juolevi olla ensi kauden suurimpia suomalaisyllättäjiä, sillä Canucksin pakiston materiaali ei ole erityisen leveä.