0 Shares

Jesperi Kotkaniemen piti olla yksi sarjan parhaimpia vahvistuksia, mutta toistaiseksi meno on ollut surkeaa. (Kuva: AOP)

Kaksi edellistä kautta NHL:ssä pelannut hyökkääjä liittyi Ässien ryhmään kuukausi sitten. Porilaisten odotukset olivat luonnollisesti katossa: olihan seuran oma kasvatti tehnyt esimerkiksi kesän pudotuspeleissä kymmenessä matsissa neljä maalia NHL:ssä.

Liigassa ei ole kuitenkaan sujunut odotetusti. Valtavasta vastuusta huolimatta seitsemän matsin saldona on tehot 0+3.

Heikkojen otteiden edelle kiilasi kuitenkin Kotkaniemen hiljattain The Athleticille antamat lausunnot, joista muun muassa Iltalehti on uutisoinut. 20-vuotiaan hyökkääjän mukaan peli Suomessa on erilaista kuin NHL:ssä.

– Se on niin paljon hitaampaa, eikä täällä oikeastaan kamppailla laitojen lähellä. Peli on aika paljon kellumista. Kellumista keskialueella koko ajan trapissa, Kotkaniemi kuvailee.

– Pelaan itseni välillä ulos, kun taklaan jotain täällä. Puolustajien on niin helppoa syöttää kiekko pois, kun menen taklaamaan heitä.

Ässien kasvatti unohti siis kahdessa vuodessa, minkälaista peli Suomessa on. Kotkaniemi pelasi Liigassa 57 matsia kaudella 2017-18 ennen lähtöään NHL:ään.

– Olen ottanut tämän niin, että tämä on ikään kuin harjoitusta varsinaiseen työhöni. Yritän siis vain olla turhautumatta täällä, mutta totta kai haluan voittaa pelejä ja auttaa joukkuetta.

Kotkaniemi siis käytännössä myöntää, että tuli Liigaan vain harjoittelemaan NHL:ää varten. Vuonna 2018 kolmantena NHL:ään varatulta pelaajalta sopisi kuitenkin odottaa enemmän.

Liigassa toki pelataan tarkasti ja noudatetaan tunnollisesti pelisuunnitelmia, mikä tarkoittaa usein esimerkiksi trapin pelaamista. Tämä ei kuitenkaan ole mikään selitys heikoille otteille. Se ei selitä surffailua tai heikkoa kiekollista pelaamista.

Voisiko ollakin niin, että syy heikkoisiin otteisiin ei löydy vastustajien pelitavoista, vaan siitä, että Liigassa ei pärjää puolivaloilla?

Kommentit on toki irrotettu varsinaisesta jutusta, mutta ne olivat silti harkitsemattomia nuorukaiselta. Erityisesti kun otteet ovat olleet todella vaatimattomia. Jos Kotkaniemi olisi dominoinut illasta toiseen, niin silloin ehkä pieneen ylimielisyyteen olisi varaa.

Sen sijaan, että Kotkaniemi etsii vastauksia vaisuihin otteisiin vastustajista ja pelityyleistä, niin kannattaisi ehkä vilkaista peiliin.

0 Shares