0 Shares

Valioliigassa on ollut hurja syksy ja viheriöillä on nähty paljon yllätyksiä. (Kuva: TT)

Tuskin kovin moni olisi arvannut ennen kauden alkua, että marraskuun loppupuolella neljän kärjestä löytyvät Leicester, Tottenham ja Southampton, kun taas Manchester City, Arsenal ja Manchester United löytyvät sijoilta 10-14.

Myös yksittäisissä matseissa on tapahtunut hurjia. Aston Villa on kaatanut alkukaudella muun muassa Arsenali, Leicesterin sekä Liverpoolin, kun hallitseva mestari jäi jalkoihin peräti 7-2.

Kotiedun merkitys onkin pienentynyt, kun Valioliigassakin ollaan pelattu ilman katsojia. Viime kaudella ennen koronaviruksen leviämistä Valioliigassa pelattiin 288 ottelua, joista kotijoukkueet voittivat 45 prosenttia ja vieras joukkueet 30 prosenttia. Viime kauden loppu mukaan lukien ilman katsojia on pelattu 170 matsia ja vastaava lukema on 42-37.

Alkukaudella nähtiin hurjia maalitalkoita ja maalikeskiarvo olikin neljän kierroksen jälkeen noin 3,8 maalissa, mikä on maalin verran enemmän kuin Valioliigassa tehtiin 2010-luvulla. Sittemmin maalimäärät ovat tulleet lähemmäs normaalia, mikä johtuu osittain pilkkujen vähentymisestäkin. 

Kokonaisuudessaan Valioliigan alkukausi on ollut täysin poikkeuksellinen. Voit tsekata tästä NordicBetin blogista kattavan vedonlyönnin ammattilaisen Janne Hakulisen tekemän analyysin, jossa Valioliigan syksy puretaan atomeiksi.

0 Shares