0 Shares

Futiksen EM-kisoihin pääsi mukaan 24 maata, mutta nippu poikkeuksellisen kovia pelaajia jää silti jälleen kisojen ulkopuolelle. (Kuva: TT)

Eurooppalaisen futiksen kerma mittelee paremmuudestaan poikkeuksellisesti vasta ensi kesänä ja tällä kertaa Suomikin on karkeloissa mukana. Kisojen ulkopuolelle jäi tuttuun tapaan muutama todella kova maa.

Tässä lista kovimmista pelaajista, joiden maita ei nähdä kisoissa. Pelaajat on heidän markkina-arvon mukaisessa järjestyksessä.

Kovin maa, joka jäi kisoista ulos, on FIFA:n rankingin perusteella Serbia, joka on listalla sijalla 30. Serbialla on useita todella kovia tähtiäpelaajia, jotka olisi mielellään nähnyt kamppailemassa maanosan mestaruudesta. Serbian lisäksi Norjan puuttuminen jättää ison loven kisojen suhteen. 

Listan piikkipaikalla on kuitenkin slovenialainen Jan Oblak, joka kuuluu maalivahtien eliittiin maailmassa.

Vertailun vuoksi: Suomen maajoukkueen arvokkain pelaaja on Lukas Hradecky, jonka siirtoarvo on tällä hetkellä kahdeksan miljoonaa euroa. Koko Suomen joukkueen arvo on vastaavasti hieman yli 36 miljoonaa euroa.

TOP 20: Kovimmat EM-kisojen ulkopuolelle jääneet pelaajat 

20. Sander Berge (Norja & Sheffield United): 18 miljoonaa euroa

19. Henrikh Mkhitaryan (Armenia & AS Roma): 20 miljoonaa euroa

18. Dusan Tadic (Serbia & Ajax): 20 miljoonaa euroa

17. Stefan Savic (Montenegro & Atletico Madrid): 20 miljoonaa euroa

16. Matt Doherty (Irlanti & Tottenham): 20 miljoonaa euroa

15. Nemanja Maksimovic (Serbia & Getafe): 20 miljoonaa euroa

14. Alexander Sorloth (Norja & RB Leipzig): 20 miljoonaa euroa

13. Aleksandar Mitrovic (Serbia & Fulham): 22 miljoonaa euroa

12. Milot Rashica (Kosovo & Werder Bremen): 22 miljoonaa euroa

11. Thomas Strakosha (Albania & Lazio): 25 miljoonaa euroa

10. Luka Jovic (Serbia & Real Madrid): 25 miljoonaa euroa

9. Marash Kumbulla (Albania & AS Roma): 25 miljoonaa euroa

8. Nikola Milenkovic (Serbia & Fiorentina): 28 miljoonaa euroa

7. Konstantinos Manolas (Kreikka & Napoli): 32 miljoonaa euroa

6. Filip Kostic (Serbia & Eintracht Frankfurt): 32 miljoonaa euroa

5. Martin Ödegaard (Norja & Real Madrid): 45 miljoonaa euroa

4. Miralem Pjanic (Bosnia ja Hertsegovina & Barcelona): 50 miljoonaa euroa

3. Sergej Milinkovic-Savic (Serbia & Lazio): 65 miljoonaa euroa

2. Erling Haaland (Norja & Borussia Dortmund): 80 miljoonaa euroa

1. Jan Oblak (Slovenia & Atletico Madrid): 90 miljoonaa euroa

Lähde: Sportbible

0 Shares