0 Shares

Futiksessa on paljon erikoisia sääntöjä, joista kovimmatkaan lajiniilot eivät välttämättä ole kuullut. Tässä kymmenen varsin outoa sääntöä, jotka eivät ole arkipäivää viheriöllä. (Kuva: AOP)

1) Ulosajon voi saada ennen ottelun alkua

Kyllä vaan, syitä voivat olla esimerkiksi epäurheilijamainen tai loukkaava käytös tai väkivalta. 

2) Omaa maalia ei voi tehdä vapaapotkusta tai rajaheitosta

Tässä tuloksena on vastustajalle kulmapotku. Säännössä on siis kyse omasta vapaapotkusta, vastustajan vaparin voi tietysti laittaa omaan verkkoonkin. 

3) Keltainen kortti tuuletuksesta on lopullinen

Varoituksia jaetaan varsin helposti tuuletuksista, jos pelaaja ottaa esimerkiksi paidan pois. Tällöin tuloksena on varoitus ja se on lopullinen, vaikka maali hylättäisiin esimerkiksi VAR:n kautta. 

4) Jos pelaaja estää maalin heittämällä säärisuojan, niin tuloksena on rankkari

Säärisuoja tulkitaan käden jatkeeksi, joten pelaaja saa samalla punaisen kortin. Tällaista toimintaa ei tosin pelikentillä ole juurikaan nähty. Nykyajan säärisuojat ovat lisäksi niin pieniä, että ne eivät palloa pysäyttäisi.

5) Jos pallo on puhki tai rikki mennessään maaliin, niin maalia ei hyväksytä

Pallon pitää olla täydellisessä kunnossa ylittäessään maaliviivan.

6) Ottelu voidaan pelata, jos joukkueella on seitsemän pelaajaa kentällä

Joukkue voi saada ottelussa maksimissaan neljä ulosajoa, jotta peli voidaan pelata loppuun. Mikäli pelaajia on vähemmän kuin seitsemän, niin se keskeytetään.

7) Hyökkäävän pelaajan on oltava jaardin päässä muurista vapaapotkuissa

Tämä sääntö on aiheuttanut kentällä paljon ajan pelaamista ja kuumentuneita tunteita. Sääntö otettiin käyttöön kaudella 2019-20. Yksi jaardi on 0,91 metriä.

8) Rankkarikilpailussa molemmilla joukkueilla on oltava sama määrä pelaajia

Jos pelissä on nähty ulosajo, niin vastustajalla on yksi laukoja vähemmän. Tästä nähtiin esimerkki Ranskan ja Italian välisessä MM-finaalissa vuonna 2006, kun Zinedine Zidanen punaisen kortin myötä Gennaro Gattuso ei päässyt laukomaan.

9) Maalivahti ei saa tehdä mitä tahansa rankkareissa

Tolppien ja yläriman heiluttaminen on kiellettyä.

10) Kolikon heiton voittaja saa valita puolet ja kumpi aloittaa

Aiemmin voittaja sai valita ainoastaan puolet eli kumpaan päähän hyökkää ensin.

Lähde: Oh My Goal

0 Shares