
Liigassa vetäydyttiin ennenaikaiselle joulutauolle, kun pelejä jatketaan aikaisintaan tapaninpäivänä. Nyt otetaan suurennuslasin alle alkukauden parhaat puolustajat. (Kuva: AOP)
Puolustajien suhteen taso on ollut hämmentävän kova Liigassa. Suomi saisi jopa arvokisoihin kohtalaisen puolustuksen kasaan lähestulkoon pelkästään kotimaan pääsarjasta.
Tässä toistaiseksi viisi parasta puolustajaa.
5. Elmeri Eronen, HPK
Eronen tahkoaa järjettömiä minuutteja HPK:n takalinjoilla: peliaikaa on kertynyt keskimäärin lähes 26 minuuttia ottelua kohden. Parhaimmillaan 25-vuotias puolustaja on uurastanut reilusti yli 32 minuuttia matsissa.
Eronen on tasainen suorittaja, joka on noussut Hämeenlinnassa pelipaikkansa eliittiin. Sarjajumbona majailevassa HPK:ssa 17 pelin saldona on tehot 2+6.
4. Robin press, Lukko
Pressin viime kausi oli mainio, niin oli pienoinen yllätys, että Lukko sai pidettyä ruotsalaisen riveissään. 25-vuotias onkin jatkanut siitä, mihin keväällä jäi. Kyseessä on kokonaisvaltainen puolustaja ilman suurempia heikkouksia.
Press on saalistanut 19 matsissa tehot 6+9, millä irtoaa pakkien pistepörssin kolmas sija. Peliaikaa on kertynyt keskimäärin lähes 24 minuuttia matsia kohden.
3. Valtteri Kemiläinen, Tappara
Kemiläisen siirto ulkomaille näytti vääjäämättömältä, mutta jääminen Tapparaan oli seuralle lottovoitto. Rooli kestomenestyjän takalinjoilla on valtavan iso: peliaikaa on kertynyt reilusti yli 22 minuuttia peliä kohden.
Kemiläinen on saalistanut toistaiseksi tehot 5+6. Mikäli 28-vuotias puolustaja pelaa koko kauden Tapparassa, niin hän tulee taistelemaan pomminvarmasti puolustajien pistepörssin voitosta. Kiekollisesti sarjan eliittiin kuuluva pakki tekee tuhojaan erityisesti ylivoimalla.
2. Vili Saarijärvi, Lukko
Kahden kärki on poikkeuksellisen selkeä. Ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava Saarijärvi on suorastaan dominoinut ajoittain Lukon takalinjoilla. 18 pelissä tehoja on kertynyt todella komeasti 6+12.
23-vuotias Saarijärvi loistaa myös muissa tilastoissa. Tehotilasto on huimat 15 pykälää plussan puolella. Lisäksi hän on ottanut toistaiseksi vain yhden jäähyn kuluvan kauden aikana.
1. Juuso Välimäki, Ilves
Tästä ei ole kahta sanaa. Viime kauden pelaamatta ollut Juuso Välimäki on pelannut syksyn väärässä sarjassa.
22-vuotias puolustaja pelasi 24 ottelua NHL:ssä kaudella 2018-19. Tämä on näkynyt kaukalossa. Välimäen suorittaminen on ollut todella korkealla tasolla ja heikot illat minimissään.
Keskimäärin reilut 23 minuuttia peliä kohden uurastanut puolustaja on saalistanut 19 matsissa huimat tehot 2+17. On ihme, mikäli Välimäki pelaa koko kauden Tampereella. Hän on toistaiseksi Ilveksessä lainalla Calgary Flamesista ja otteet ovat olleet niin vakuuttavia, että Pohjois-Amerikan olettaisi kutsuvan kauden lähestyessä.