
Kaksi tuoretta jättihankintaa, joiden loukkaantumishistoria ei ole enää tästä maailmasta
Tekijä
- 06.12.2020Toisinaan kaikki ei mene kuin elokuvissa, vaikka pelissä on valtavan suuret eurot. (Kuva: AOP)
Näin on käynyt Real Madridin Eden Hazardille ja Barcelonan Ousmane Dembelelle.
Hazard siirtyi Chelseasta Real Madridiin kesällä 2019 peräti 115 miljoonalla eurolla. Taival Madridissa on ollut täynnä ongelmia.
Hazard pelasi debyyttikaudellaan 2019-20 yhteensä 16 matsia La Ligassa ja tuloksena oli yksi maali. Kuluvalla kaudella sarjamatseja on kertynyt kolme – maaleja niin ikään yksi. Kaikki pelit mukaan lukien matseja Madridissa on vyöllä 28 ja täysosumia kolme.
Vertailun vuoksi parhaalla Chelsea-kaudellaan Hazard takoi Valioliigassa 16 maalia 37 matsissa.
29-vuotias belgialainen on kärsinyt Madridissa valtavasti loukkaantumisista ja sairastanut jo koronaviruksenkin. Hazard on myös molempina kausina palannut kesän jälkeen harjoitusvahvuuteen varsin tukevassa kunnossa.
Toistaiseksi Hazardin jokainen peliminuutti Madridissa on maksanut Realille 72 000 euroa – ja tässä on mukana vain siirtosumma eikä pelaajan massiivista palkkaa. Hazard ei ole pelannut kertakaan yli neljää ottelua putkeen ilman loukkaantumista Madridissa.
Paljoa paremmin ei ole mennyt Ousmane Dembelelläkään. Hän siirtyi Dortmundista Barcelonaan kesällä 2017 hulppealla 130 miljoonan euron siirtosummalla.
Ranskalainen on pelannut Barcelonassa neljän kauden aikana yhteensä 86 matsia ja viimeistellyt 23 täysosumaa.
Kaudella 2018-19 pelejä kertyi 42. Muilla kausilla matseja on tullut siis yhteensä 44. Esimerkiksi viime kaudella hän pelasi vain viisi sarjapeliä.
Dembele onkin ollut Barcassa loukkaantuneena yhteensä käsittämättömästi yli 500 päivää. Ongelmia on ollut varsinkin lihasvammojen kanssa.
Sekä Dembele että Hazard ovat terveenä ollessaan loistavia pelimiehiä. Toivotaan, että loukkaantumiskierteet lähtevät parempaan suuntaan. Toisaalta, huonomminkaan ei voisi juuri mennä.