0 Shares

Liiga-kiekko palaa tauolta keskiviikkona, kun otteluita pelataan toistaiseksi tyhjille katsomoille. Listasimme kahdeksan kysymystä, jotka kannattaa pitää mielessä pelien jatkuessa. (Kuva: AOP)

Miten Ilveksen käy?

Ilveksen alkukausi on ollut huikea, sillä joukkue on sarjan kärjessä tasapisteissä Lukon kanssa. Kaikki voi kuitenkin nyt muuttua, ja yksi loppukauden suurimmista kysymyksistä onkin, miten Ilveksen käy?

Joukkue on jo menettänyt useamman NHL-lainapelaajansa, ja ryhmä tuleekin olemaan selvästi heikompi paperilla kuin aiemmin. Ennen Liigan taukoa joukkueesta lähti koko sarjan paras maalivahti Lukas Dostal, joka alkoi valmistautua tulevaan NHL-kauteen. Tauon aikana Pohjois-Amerikkaan ovat suunnanneet Liigan tehokkain pelaaja Arttu Ruotsalainen, tehokkain puolustaja Juuso Välimäki, puolustaja Lassi Thomson ja hyökkääjä Barrett Hayton. Tämän lisäksi joukkueen vahvuudesta puuttuu toistaiseksi tehohyökkääjä Roby Järventie, joka palaa nuorten MM-kisareissultaan vasta tammikuussa.

Menetykset ovat niin kovia, ettei Ilves voi selvitä tästä ehjin nahoin. Otteet ovat muutenkin jo hieman ailahdelleet, sillä joukkue hävisi juuri ennen taukoa kolmesta viime ottelustaan kaksi. Ilves palaa askiin vasta joulun jälkeen, joten joukkueella on vielä aikaa ratkoa ongelmiaan.

Meneekö Lukko menojaan?

Ilveksen heikennyttyä selvästi Lukko on tällä hetkellä iso suosikki Liigan runkosarjan voittajaksi. Joukkue menetti jo Ville Heinolan, ja sen riveistä saattaa vielä poistua Aleksi Saarela, mutta edes näin kovan kaksikon lähtö ei pilaa raumalaisten kautta.

Lukon materiaali on äärimmäisen leveä, ja siltä löytyy ratkaisijoita jatkossakin. Puolustuksessa häärii Heinolankin lähdettyä Robin Pressin ja Vili Saarijärven kaltaista huippunimeä. Hyökkäyksessä tilanne on ollut niin hyvä, että pääluotsi Pekka Virta on joutunut laittamaan neloskenttään Jonne Tammelan, Pavol Skalickyn ja Toni Koiviston kaltaisia pelimiehiä. Syy tälle on löytynyt puhtaasti materiaalin leveydestä, ei pelaajien heikoista otteista.

Ei olisi ihme, jos Lukko menisi nyt menojaan. Joukkue palaa tositoimiin joulun jälkeen.

Herääkö Kärpät?

Kärpät oli tietysti ennen kautta suurin suosikki, mutta sen syyskausi on ollut vaikea. Joukkueen pisteprosentti 1,75 on toki sarjan neljänneksi paras, ja oululaisilla on yhä kaikki mahdollisuudet taistella runkosarjan voitosta, mutta se ei ole onnistunut viemään peliään oikeaan suuntaan, mikä on Kärppien kannalta huolestuttavaa.

Kärpät aloitti kauden nappaamalla neljästä ottelusta täydet pisteet, mutta sen jälkeen joukkue on voittanut 12 ottelustaan vain puolet. Neljästä viime ottelustaan se on onnistunut voittamaan vain yhden varsinaisella peliajalla, ja joukkue onkin neljän ottelun kuntopuntarissa vasta Liigan 11:s.

Kärpissä toivotaan heräämistä tässä vaiheessa, tai muuten joukkue voi unohtaa runkosarjan voiton. Joukkueen hyökkäyksestä lähtevät Jesse Puljujärvi ja Janne Kuokkanen, mikä ei helpota tilannetta.

Myös Kärppien paluuottelu on edessä vasta joulun jälkeen.

Saako Tappara ison hyödyn?

Tapparan on sanottu hyötyvän eniten NHL:n alkamisesta, sillä sen riveistä ei löydy yhtään NHL-lainamiestä. Tässä valossa väite on täysin totta, mutta kaikista eniten Tapparassa ollaan tyytyväisiä joukkueen kehittyneeseen peliin.

Tappara hävisi taukoa edeltäneen ottelunsa, mutta sitä ennen joukkue oli viiden ottelun voittoputkessa. Peli ja tulokset ovat kehittyneet selvästi, ja Tappara nousenee vielä keskikastista mukaan kärkikahinoihin, mikä tapahtuisi todennäköisesti ilman NHL-lainojenkin lähtöä.

Mutta kuinka ison hyödyn joukkue saa NHL-lainojen lähdöstä? Se selvinnee kohta, mutta joka tapauksessa Tapparan osakkeet ovat nyt paremmat kuin aiemmin.

Katkesiko Pelicansin ja TPS:n lento?

Tapparan ohella Liigan kovakuntoisimpiin ryhmiin kuuluvat TPS ja Pelicans, joille tauko tuli todella pahaan paikkaan. Nyt seuroissa pelätäänkin, katkesiko hyvä lento tähän.

TPS on voittanut neljä viime otteluaan, ja se on päässyt pisteiden makuun yhdeksässä viime ottelussaan. Palloseura on tällä hetkellä seitsemän ottelun kuntopuntarissa ykköspaikalla. TPS on noussut kovaa kyytiä kohti kärkeä, ja sen pistekeskiarvo onkin jo 1,72.

Pelicans puolestaan on voittanut 12 viime ottelustaan jopa 10 ja jäänyt tänä aikana vain kerran ilman pisteitä. Joukkue onkin 12 ottelun kuntopuntarissa selkeä ykkönen 2,42 pisteen keskiarvollaan. Upean lennon myötä lahtelaiset ovat jo sarjassa kolmantena, mutta jatkuuko tahti yhtä hyvänä? Tauon lisäksi Pelicans kärsii NHL-lainojen lähdöstä, ja etenkin Oskari Laaksosen sekä Julius Hongan jättämät saappaat ovat valtavat. Kaksikko lienee kuitenkin mukana vielä huomenna, kun Pelicans ja TPS iskevät yhteen Turussa.

Onko HIFK lintu vai kala?

Tällä hetkellä Liigan suurin mysteeri lienee HIFK, joka on kärsinyt pahoista loukkaantumisista koko syksyn ajan. Pahimmillaan sen sairaustuvalla on levännyt yli 10 pelaajaa kerrallaan.

Siksi IFK lainasi useamman pelaajan NHL:stä, ja nyt joukkueessa onkin todella mielenkiintoinen tilanne: osa NHL-miehistä on jo poistunut, ja sairastuvalla on yhä pelaajia. IFK:lta voi siis odottaa mitä tahansa.

NHL-miehistä joukkueen ovat jättäneet Emil Bemström ja Joona Luoto. Otto Koivulan ja Antti Suomelan lähdöt ovat jo ovella. Myös Henrik Borgström saattaa olla palaamassa rapakon taakse.

IFK pelaa perjantaina SaiPaa vastaan, mutta sen jälkeen sillä on edessään jopa kolmen viikon tauko otteluista. Sairastupa ehtii tyhjetä mukavasti, kun oletettavasti Ville Leskinen, Jesse Saarinen ja Rasmus Heljanko ovat pelikuntoisia jo tammikuussa. Näiden kaikkien asioiden myötä kaukalossa nähdään ensi vuoden puolella hyvin erilainen IFK, josta ei vielä tiedä, onko kyseessä lintu vai kala.

Jääkö kellariosasto pudotuspelijunasta?

Normaalisti vuodenvaihteen tietämillä häntäpään seurat alkavat jäädä todenteolla muista ja menettämään pudotuspelimahdollisuutensa. Käykö niin nyt? Todennäköisesti ainakin joidenkin seurojen kohdalla, joskin piste-erot ovat vielä maltillisia.

Tällä hetkellä pudotuspelien ulkopuolelle ovat jäämässä pistekeskiarvojen mukaan HPK, JYP, Jukurit, Ässät ja SaiPa. Näistä etenkin kolmen joukkueen on nyt saatava muutos aikaiseksi, jotta pudotuspeliunelma ei karkaa jo tammikuussa.

Nämä kolme seuraa ovat HPK, JYP ja Ässät. Kerhon koko kausi on ollut hankala, ja se on pystynyt nappaamaan syksyn aikana vain kaksi voittoa varsinaisella peliajalla. Se onkin toistaiseksi Liigan jumbona.

JYPin pistekeskiarvo (0,89) on vain hiukan parempi kuin HPK:n (0,84), ja 10 ottelun kuntopuntarin perusteella keskisuomalaiset tulevat vielä valahtamaan Kerhon taakse, sillä sen pistekeskiarvo on 10 viime ottelussa naurettava 0,5. 12 viime ottelustaan joukkue on voittanut vain yhden ja kerännyt pelkästään kuusi sarjapistettä.

Myös Ässät on heikossa jamassa. Seitsemästä viime ottelusta on irronnut vain yksi voitto, ja joukkue on jättänyt 10 ottelun kuntopuntarissa taakseen pelkästään JYPin.

NHL:n alkaminen kirpaisee jokaista näitä joukkuetta. Kerho menettää muun muassa ykkösmaalivahti Emil Larmin ja kärkihyökkääjä Kristian Vesalaisen. JYPistä lähtee muun muassa ykkösvahti Veini Vehviläinen. Ässiltä on jo lähtenyt muun muassa kärkipakki Andreas Borgman.

Ilman isoja muutoksia tämän kolmikon kausi tulee menemään kohta lopullisesti pilalle.

Ketkä nousevat pistepörssien hallitsijoiksi?

Mielenkiintoa riittää myös henkilökohtaisissa tilastoissa, joissa monet NHL-lainat ovat olleet kärkipaikoilla. Sen myötä tilastoissa tullaan näkemään isoja muutoksia.

Ruotsalaisen lähdettyä Ilveksestä pistepörssin kärkipaikka tulee vaihtumaan. Toisena oleva Ryan Lasch (4+19=23) on neljän pisteen päässä kärjestä, mutta hänkin saattaa jättää Suomen kaukalot lähiaikoina. Joka tapauksessa Lasch on toistaiseksi ykkösnimi pistepörssissä, ja hänen kanssaan kärkipaikasta tulee vääntämään ainakin Ilveksen Eemeli Suomi, joka on tehnyt tehot 5+16=21.

Puolustajien pistepörssin kärkipaikalla on Välimäki, joka on jo palannut Pohjois-Amerikkaan. Sinne palaavat myös puolustajien pistepörssin kärkikymmenikköön kuuluvat Heinola, Borgman ja Laaksonen. Sen myötä ykköspaikalle on nyt tyrkyllä muun muassa Lukon Saarijärvi (6+12=18), joka on vain pisteen päässä Välimäestä. Myös Saarijärven joukkuekaveri, raumalaisten ykköspuolustaja Press (6+9=15) tulee olemaan vahvoilla tässä kisassa. Ykköshaastajiin kuuluu myös 15 pistettä (3+12) takonut HIFK:n Mikko Kousa.

Maalipörssissäkin tulee järjestys muuttumaan, joskin siinä menee tovi. Ruotsalainen on tehnyt 16 osumaa, ja kakkossijan jakavat 12 maalin miehet Saarela ja Anton Lundell. Lukon Saarela lähtenee takaisin NHL:ään, ja Lundell on toistaiseksi sivussa nuorten MM-kisojen takia. Näin ollen lähelle kärkipaikkaa voivat yltää muun muassa TPS:n 10 maalin miehet Markus Nurmi ja Josh Kestner sekä Lukon Eetu Koivistoinen, jolla myös on kasassa 10 täysosumaa.

0 Shares