0 Shares

Leijonat lähtee Venäjän EHT-turnaukseen laadukkaalla joukkueella, jossa on paljon potentiaalisia pelaajia MM-kisoihin. (Kuva: AOP)

MM-kisat ovat luonnollisesti vielä kysymysmerkki, sillä viime vuoden kisat peruttiin koronan takia. Nyt kisat olisi kuitenkin tarkoitus pelata ja kaksien peräkkäisten kisojen peruminen olisi valtaisa takaisku.

Leijonien EHT-ryhmä koostuu Suomen ulkopuolella pelaavista pelureista ja kasassa on erittäin tasokas nippu. Tässä ryhmän viisi potentiaalisinta nimeä kisajoukkueeseen. 

5. Harri Pesonen

Pesonen on tällä hetkellä ilman seuraa, sillä hän sai potkut Metallurg Magnitogorskista. 33 matsin saldona oli tehot 6+8. Kahdella edellisellä kaudella yhteensä 85 pistettä Sveitsin pääsarjassa takonut hyökkääjä tulee varmasti saamaan pian uuden diilin, sillä kyseessä on laadukas pelimies.

Pesonen on ollut parina viime kautena maajoukkueen vakiokalustoa. Hän oli mukana kevään 2019 kultajoukkueessa ja takoi tuolloin MM-kisoissa 10 matsissa tehot 4+3. Monipuoliselle pelaajalle löytynee käyttöä tänäkin vuonna.

4. Ville Pokka, Avangard Omsk

Pokka on ollut MM-kisoissa mukana 2016 ja 2018 sekä World Cupissa 2017. Lisäksi EHT-matseja on kertynyt vyölle viime vuosina mukava määrä.

Kuluva kausi on ollut väkevä. Omskin paidassa 21 matsissa tehoja on kertynyt 4+6 ja Pokka on kolmannella kaudellaan selvästi matkalla kohti uransa parhaita pisteitä. Kiekollisesti päteviä puolustaja Suomella ei ole koskaan liikaa ja Pokan mentävä ruutu siniviivalta löytynee.

3. Julius Nättinen, HC Ambri-Piotta

23-vuotias Nättinen on vielä varsin tuore kasvo maajoukkueympyröissä. Jälki on ollut parilla viime kaudella niin jäätävän kovaa, että Nättinen on vaikeasti sivuutettavissa keväällä. 

Hyökkääjä takoi viime kaudella JYPissä 33 maalia ja nyt syyskaudella jälki on ollut vieläkin rajumpaa Sveitsissä: 13 matsia ja 14 maalia. Mikäli liito jatkuu edes lähes samanlaisena, niin Nättinen löytänee paikkansa kisakoneesta.

2. Oliwer Kaski, Avangard Omsk

Kaski takoi järjettömät tehot Pelicansissa kaudella 2018-19 ja pelasi sesongin päätteeksi MM-kisoissa. Amerikan valloitus ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, joten hän palasi EUrooppaan kuluvaksi kaudeksi.

25-vuotias pakki on pelannut KHL:ssä hienosti. 34 matsin saldona on tehot 7+11, joilla irtoaa seitsemäs sija KHL:n pakkien pistepörssissä. Melkoinen yllätys olisi, mikäli Kaski ei MM-kisoissa pelaisi.

1. Juuso Hietanen, Dynamo Moskova

Pakko arvostaa, että 35-vuotias Hietanen jaksaa olla vielä EHT-peleissä mukana. Hietanen ei pelannut maaotteluja edellisen kerran kaudella 2008-09. Vyöllä on jo peräti seitsemät MM-kisat ja taitavan puolustajan taso on kaikkien tiedossa.

Hietanen on ollut kuluvalla kaudella totutun kovassa vireessä: Dynamon paidassa on kertynyt 17 pinnaa 35 matsiin. Hietaselle löytynee aina paikka kisakoneesta, mikäli konkari vain haluaa karkeloihin osallistua. 

Leijonien ottelut Channel One Cupissa

To 17.12. klo 13:30 Suomi – Tshekki

La 19.12. klo 10:00 Suomi – Ruotsi

Su 20.12. klo 14:30 Venäjä – Suomi

0 Shares