0 Shares

MM-kisojen kynnyksellä NHL-pelaajien valinnat kisojen suhteen ovat jälleen otsikoissa. Tälläkään kertaa Suomelle ei ole tulossa yleisöryntäystä rapakon takaa ja varsinkin Patrik Laineen päätös on herättänyt mielipiteitä. (Kuva: AOP)

Laine kertoi, ettei jaksa raskaan kauden jälkeen enää peliäkään jääkiekkoa. Päättynyt kausi oli hyökkääjälle uransa vaikein, mikä näkyi pisteissä.

Aihe oli esillä NordicBet Studiossa, kun Juho Manninen ja Niklas Hagman kävivät läpi mahdollista MM-joukkuetta. Lähes 800 ottelua NHL:ssä pelannut ja kuudet MM-kisat kiertäneellä Hagmanilla löytyi ymmärrystä Laineen päätökselle.

– Hienoa, että on rehellinen eikä lähde sinne väkisin tai koe, että olisi pakko lähteä pelaamaan jos ei tunnu siltä. Tai jos tuntuu, että on ollut kiekkoa vähän liian paljon. Laineen tilanteessa uskoisin, että hänellä olisi ollut vain hävittävää. Totta kai jos olisi voittanut MM-kultaa ja tehnyt paljon maaleja, niin se olisi ehkä sitä, mitä häneltä oltaisiin odotettu ja olisi sitten päässyt nollatulokseen, Hagman sanoi.

– Jos on vaikea kausi ollut alla, itseluottamus vähän kateissa eikä muutenkaan ole kamalan kivaa, niin sitten kun lähtee pelaamaan järkyttävät odotukset selässä ja siellä sattuisi epäonnistumaan, niin se olisi aika iso kuoppa.

Laineen sopimus päättyi kuluvaan kauteen, joten edessä on senkin puolesta mielenkiintoinen ja merkittävä kesä. 

– Uskon, että Laine olisi ollut huima vahvistus ja pelannut hyvin, mutta jos hän ei koe, että on valmis pelaamaan henkisesti ja on fyysisestikin varmaan väsynyt. Jos lähtee pelaamaan puolikuntoisena ja sattuu tulemaan epäonnistuminen, niin se ruokkii sitä, että kaikki menee taas huonosti. Jos Laine olisi kokenut, että hän on valmis ja on hyvä fiilis, ja olisi lähtenyt pelaamaan, niin todennäköisesti kaikki olis mennyt hyvin. 

– Sinänsä hienoa että on rehellinen, mutta Suomessa se maajoukkueesta kieltäytymisestä ei tykätä. Tietyllä tapaa mä ymmärrän sen, mutta toisaalta jos kokee ettei ole 100-prosenttisessa kunnossa, niin parempi jäädä pois kuin lähteä väkisin, Hagman summasi.

Voit katsoa koko NordicBet Studion yhdeksännen jakson tästä. MM-analyysien lisäksi mukana oli KHL-mestari Ville Pokan haastattelu, NHL:n pudotuspelien lähtökohtien avaaminen sekä viikon vetovihje.

0 Shares