Jesse Puljujärvi kertoi maailman parhaimmistoon kuuluvista ketjukavereistaan: ”Se tulee selkäytimestä”
Tekijä
- 26.05.2021Jesse Puljujärvi palasi kaudeksi 2019-20 Kärppiin. Päätös oli onnistunut, sillä kuluva kausi päättyi maailman parhaimpien pelaajien rinnalla. 23-vuotias hyökkääjä oli NHLWAM:n ysikauden toisessa jaksossa vieraana. (Kuva: AOP)
1,5 kautta Suomessa tekivät hyvää ja Puljujärvi starttasi tammikuussa uuteen NHL-kauteen huomattavasti valmiimpana pelaajana. Se näkyi tulostaululla: 55 pelin tuloksena oli ennätystehot 15+10. Erityisesti oman roolin tiedostaminen on auttanut.
– Joka joukkueessa on niitä omia rooleja, mitä pitää pyrkiä tekemään. Nyt tässä on huomannut, että millainen pelaaja sitä on. Pitää käyttää sitä vahvaa luistelua, karvata, mennä maalille ja käyttää sitä kroppaa. Sitä mä olen pyrkinyt tässä tekemään.
– Kyllähän fyysisesti pystyy koko ajan olemaan vahvempi. Nyt tällä kaudella on päässyt pelaamaan Connor McDavidin kanssa, niin olen pyrkinyt käyttämään kaikkia noita ja auttamaan sitä. Rooli on tämä ja olen suhtautunut siihen hyvin, Puljujärvi kertoi Juhani Putkosen ja Juho Mannisen haastattelussa.
Kolmikko ei kuitenkaan kommunikoi erityisen paljon vaihtopenkillä, vaan peli tulee selkäytimestä.
– Kun jotain olisi voinut tehdä paremmin, niin kyllä se käydään läpi. Muuten aika vähän. Se tulee selkäytimestä ja peli vie. Pitää koko ajan olla koko ajan hereillä ja tehdä niitä hyviä valintoja ja olla vahva kamppailuissa. Sitten se peli vie hyvään suuntaan.
Runkosarjan pistepörssin toiseksi päätynyttä Leon Draisaitlia Puljujärvi kuvaa huumorimieheksi. 21 pisteen kaulalla pistepörssin nimiinsä vienyt McDavid on ylivoimaisesti paras pelaaja, kenen kanssa Pulju on ikinä pelannut.
– Kyllähän se on seuraavaa tasoa. Toki aina huomaa, että kuinka lujaa häntä vastaan pelataan ja taktiikka on ottaa McDavid pois, mutta aina se pystyy kuitenkin tekemään ne pari pistettä per peli. Kova jätkä.
Jaksossa Puljujärvi kertoi paljon myös koirastaan, suosikkiravintolastaan, antoi Netflix-suosituksen ja päivitti, että missä mennään sushin syönnin kanssa. Voit katsoa koko jakson tästä.