0 Shares

NordicBet Studion tuoreessa jaksossa oli luvassa kattava KHL:n kausiennakko. Juho Manninen, Niklas Hagman ja Esa Kostet käsittelivät niin Jokereita kuin koko sarjaa.

Pääset katsomaan koko jakson täältä NordicBetin blogista.

Jääkiekkovedonlyönnin asiantuntija oli laatinut joukkueista rankingin voimasuhteiden mukaan. A oli paras arvosana ja E vastaavasti heikoin. Lisäksi käytössä on plussia ja miinuksia, jotka tuovat eroja luokkien sisällä. 

Läntisessä konferenssissa parhaan arvosanan A saivat SKA, Lokomotiv ja CSKA. Heikoimman arvosanan E- sai Dinamo Riika. Jokereiden arvosana oli B, mikä oli viidenneksi paras.

Itäisessä konferenssissa parhaan A-arvosanan sai vain AK Bars Kazan. Toisena oli arvosanalla A- Avangard Omsk. 

Joukosta erottui kuitenkin yksi heittpussi. Kiinalaisen Kunlun Red Starin arvosana oli E- – – eli hurjat kolme miinusta huonoimman luokan päälle, mikä oli ylivoimaisesti heikoin arvosana.

– Kahdesta miinuksesta tulee plussa, mutta kolmesta miinuksesta tulee sitten hyvin pitkä miinus. Kunlun on vielä vähän heikentynyt viime kaudesta. Siellä on Aleksei Kovalev, joka oli heidän päävalmentaja viime kaudella ja paras onnistuja siinä joukkueessa. Hän sai lietsottua joukkueensa taistelutahdon, vaikka kausi oli hävitty varmaan jo lokakuussa, niin Kunlun taisteli loppuun saakka. Nyt siellä on (Ivano) Zanatta, joka tunnetaan varmaan parhaiten Lev Prahan kakkosvalmentajana silloin kun Kari Jalonen valmensi heidät finaaliin. Siitäkin on varmaan jo vuosikymmen aikaa. Hän on myös Kiinan maajoukkueen valmentaja mut ihan katsomaton kortti tällä tasolla. 

-Tämä pelaajamateriaali on aivan jumalattoman heikko. Kunlunin arviointi tulee olemaan itselle aika hankalaa tällä kaudella, kun näin huonoa joukkuetta ei ole nähty vähään aikaan KHL:ssä.

Varhainen voitonmaksu
0 Shares