0 Shares

Toimivat nettisivut ovat aikalailla perusvaatimus nykypäivän urheiluseuroille. Toiset luottavat selvästi perinteisempään kaavaan.

Yksi tällainen on vuonna 2001 Suomen Cupin voittanut ja Veikkausliigassa pelannut Atlantis FC, jonka nettisivut ovat jääneet kultavuosien tasolle.

Kuvakaappaus sivuilta.

Mutta toisaalta, jopa legendaariset nettisivut ainakin erottuvat nykyajan nettimaailmassa. 

Nykyisen Kakkosessa pelaavan seuran tiedot ovat nettisivuille kuitenkin ajantasalla, mikä on luonnollisesti hieno asia. Sivun ulkoasua ei todennäköisesti ole liiemmin päivitelty. 

Sivustoilta löytyy myös muutamia todellisia helmiä.

Yksi tällainen on muun muassa ”Tenkasen palsta”, jossa käydään läpi muun muassa taiteilijan kantapaikat.

Kuvakaappaus sivuilta.

Toinen hieno löytö on Atlantis Shopista löytyvä ”Atlantis CD”. 16 hittibiisin CD-LEVY pitää sisällään muun muassa kappaleen Hemaisevan seksikäs pörröpää sekä Atlantis.

Kuvakaappaus Atlantis-Shopista

Kokonaisuudessaan Atlantiksen nettisivut ovat virkistävä tuulahdus ja ainakin ne erottuvat massasta. Pääset itse tsekkaamaan nettisivut tästä

Kuvat: Kuvakaappaukset Atlantiksen sivuilta

0 Shares